Johanna Matintalo löi itsensä mukaan taisteluun paikasta olympialaisten parisprintissä, toteaa MTV Urheilun asiantuntija Jari Isometsä.
25-vuotias Matintalo sijoittui lauantaisessa yhdistelmäkilpailussa 12:nneksi. Matintalo esiintyi kuitenkin perinteisen hiihtotavalla pirteästi ja pysyi hyvin mukana kärkihiihtäjien matkassa.
Matintalo kaatui kuitenkin ensimmäisellä kierroksella, mikä sotki suomalaisen kilpailua. Kaatumisestaan huolimatta Matintalo ehti tehdä suuren vaikutuksen Isometsään.
– Matintalo oli erittäin pirteä perinteisellä pienestä kompuroinnista huolimatta. Hän hiihti todella hyvän perinteisen. Hän antaa positiivisen ongelman siihen sprinttiviestiin, Isometsä toteaa.
LUE MYÖS: Johanna Matintalo kaatui taas arvokisojen avausmatkalla – "Pystyssä pitäisi pysyä, jos haluaa optimisuorituksen"
Matintalo osoitti lauantaina olevansa todellakin varteenotettava vaihtoehto myös 16. helmikuuta hiihdettävään parisprinttiin. Matintalo on esiintynyt vahvasti sprinttikilpailuissa ja tältä kaudelta vyöltä löytyy jopa yksi maailmancupin palkintokorokesija.
– Siellä joutuu joukkueenjohtajat todellakin miettimään, voidaanko Matintalo, joka on tänä vuonna ollut sprintissä palkintopallilla, ohittaa valinnoissa. Alkuperäinen suunnitelmahan oli, että Kerttu Niskanen ja Krista Pärmäkoski hiihtävät sen (parisprintin). Siinä joudutaan nyt miettimään, kun Matintalo antoi positiivisen ongelman.
Isometsä uskoo Matintalon sementoineen paikkansa myös Suomen viestijoukkueessa.
– Sama kantaa myös viestiin saakka. Meillä on nyt aloittaja selvillä, Isometsä painottaa.