Seksiä harrastavat talot olivat liikaa kuuluisalle museolle – "Olen yllättynyt ja pettynyt"

louvre
AFP / Lehtikuva
Julkaistu 18.10.2017 15:17

MTV UUTISET

Kohun synnyttänyt Domestikator-teos, jossa kaksi taloa parittelee kelpaa Pompidou-keskukselle, mutta Louvren taidemuseo piti sitä liian riskialttiina. 

12 metriä korkea, taidekollektiivi Atelier Van Leshoutin luoma teos piti alun perin tulla näytille Tuileriesin puistoon osaksi Louvren modernin taiteen näyttelyä. Louvren johto kuitenkin perääntyi asiassa.

Kyseessä on puusta, metallista ja lasikuidusta rakennettu kokonaisuus, joka näyttää siltä kuin ihmishahmo parittelisi eläimen kanssa.

– Olin todella yllättynyt ja samaan aikaan pettynyt, kun Louvre hylkäsikin teoksen, taiteilija van Joep van Lieshout sanoi uutistoimisto Reutersille lisäten, ettei tavoitteena ollut kuvata seksuaalista kanssakäymistä.

Paikallismedian mukaan Louvre oli vetäytynyt hankkeesta saamansa yleisöpalautteen vuoksi.

Taiteilijan mukaan teoksessa on kyse eläimien hyväksikäytöstä, mutta ei seksuaalisesti. Hän haluaa ottaa työllään kantaa tuontaeläinten jalostukseen ja kohteluun.

Teos on ollut aiemmin esillä Saksassa eikä sitä kyseenalaistettu.

Pompidou-keskuksen johtaja ei myöskään näe ongelmaa taideteoksessa.

– Pornoa? rietastelua? No, näitä molempia on nähtävillä kaikkialla jatkuvasti, mutta ei todellakaan tässä teoksessa, hän sanoi.

Tuoreimmat aiheesta

Ulkomaat