Seksistä ja rakkaudesta pitkään kirjoittanut toimittaja sanoo, että poikaystävän halailun välttely on parantanut hänen seksielämäänsä.
Mitä tehdä, jos seksi ei toimi parisuhteessa? Kuuntele seksuaaliterapeutin vastaus yllä olevalta videolta.
– Aion olla suora ja sanoa jotain kiistanalaista: halailu tekee hallaa seksielämällesi, aloittaa seksi- ja rakkaustoimittaja (ja entinen seksiaddikti) Nadia Bokody brittilehti The Sunin sivuilla julkaistun artikkelinsa.
Bokodyn mukaan arkinen fyysinen läheisyys on omiaan sammuttamaan roihuavan lemmen liekit. Tämän vuoksi hän ei itse painaudu poikaystäväänsä vasten esimerkiksi televisiota katsellessa.
Rakastuneen keho on virittynyt
Jos kuva ei näy, voit avata sen tästä.
Halailun haittavaikutuksia seksielämälle Bokody perustelee tieteellä.
Rakastumisella on kemiallinen perustansa. Esimerkiksi aivojen välittäjäaine dopamiini vahvistaa rakastumisen tuntemuksia, mutta myös kapeuttaa hullaantuneen huomiokykyä. Rakastunut ei siis välttämättä näe tunteidensa kohteessa mitään huonoa, ainoastaan hyvää.
LUE MYÖS: Asiantuntija kertoo: Näin kauan parisuhteen alkuhuuma voi maksimissaan kestää
Bokody muistuttaa myös parisuhteen alkuun liittyvästä jännityksestä: mitä tulevaisuus tämän henkilön kanssa tuo tullakseen? Jännitys voi näkyä vahvana seksuaalisena jännitteenä.
Vähitellen rakastunut kuitenkin tottuu tilanteeseen.
Seksuaalinen jännite katoaa pitkässä suhteessa
Archives of Sexual Behaviour -julkaisussa esitellyssä tutkimuksessa todettiin, että parisuhteessa elävien seksuaalinen tyytyväisyys sekä yhdyntöjen määrä vähenee suhteen yhä jatkuessa.
– Tiedon ei pitäisi yllättää ketään naimisissa olevaa, kommentoi Bokody tutkimusta.
Hän liittää tutkimustuloksen liialliseen läheisyyteen. Vaikka arkisten vaivojen purkaminen rakkaalle tämän sylissä olessaan olisi omalla tavallaan tyydyttävää, on sitä vaikea nähdä seksuaalisesti kiihottavana.
LUE MYÖS: Älä anna seksielämän hiipua – piristä petileikkejä seksigurun vinkeillä
– Ei ole sattumaa, että suhteen alussa toisesta on vaikeaa pitää näppejään erossa, mutta loppujen lopuksi pari joutuu käyttämään tahdonvoimaansa, jotta pääsee samaan, kirjoittaa Bokody.
Hänen mielestään on ironista, että suhteen alussa niin paljon toivomamme läheisyys ja turvallisuudentunne ovat juuri ne seikat, jotka loppujen lopuksi tuhoavat alun intohimon.
Läheisyydestä ei saisi tulla rutiinia
Bokodyn mukaan rutiineilla on paikkansa ihmisten elämässä, mutta luontoomme kuuluu myös uutuudenviehätys. Pitkässä parisuhteessa uutuudenviehätystä on vaikea tavoittaa.
Bokody ei kuitenkaan suosittele heittämään pyyhettä kehään, vaan viittaa PLOS ONE -julkaisussa esitettyyn tutkimukseen. Siinä ihmiset kertoivat ylläpitävänsä pitkiä parisuhteitaan säätelemällä romanttisia tunteitaan esimerkiksi kumppania välttelemällä.
Bokody lukee tämän omalla tavallaan:
– Salaisuus (pitkään parisuhteeseen) on uskomattoman yksinkertainen: lopettakaa halailu.
Bokodyn omassa parisuhteessa syleilemisen välttelyllä on ollut naisen mielestä hyviä seurauksia.
– Ihoani kihelmöi edelleen, kun kumppanini koskettaa minua. Tunne on sen ansiota, että olemme tehneet läheisyydestä erityistä, emme asiaa, jota rutiininomaisesti odotamme.
LUE MYÖS: Villikko vai rutiineihin tottunut? Testaa, kuinka seikkailunhaluinen olet seksin suhteen
Lähde: The Sun
***
Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.