Seksuaalirikoksesta syytetty Nikke Ankara saapui käräjäoikeuteen vaiteliaissa tunnelmissa – "Hämmentynyt fiilis"

5:04img
Julkaistu 27.02.2020 13:32
Toimittajan kuva

Ville Eklund

ville.eklund@mtv.fi

Nikke Ankara saapui hieman ennen kello yhtä Helsingin käräjäoikeuteen, jossa käsitellään hänen saamaansa syytettä painostamisesta seksuaaliseen tekoon.

Ankara, oikealta nimeltään Niiles Hiirola kertoo, ettei hänellä ole rikosepäilystä juuri sanottavaa. Tämä johtuu siitä, että seksuaalirikosasia on pitkälti salainen.

– Ei tässä ole oikein mitään kommentoitavaa. Kiistän kaikki syytteet, hän kertoo käräjäoikeudessa MTV Uutisille.

Lue myös: Rap-tähti Nikke Ankara syytettynä seksuaalirikoksesta – kertoi olleensa epäiltynä tekopäivänä iltadrinkillä

Hänen mukaansa hänen ensireaktionsa oli hämmentynyt, kun hän kuuli syytteistä, ja tunnelma on pysynyt samana. Tilanne on myös stressaava, vaikka kertookin saaneensa viime yön nukuttua.

– Hämmentynyt fiilis, hän toteaa.

Hän kertoo, että ei ole juuri katsellut fanien reaktioita uutisiin, mutta toteaa julkisuuden olevan vaihtelevaa.

– Tsemppiviestejä on tullut ainakin, hän kertoo.

Muusikon mukaan hänen keikkakalenterinsa on kuitenkin entisellään asiasta huolimatta.

– Käydään tämä läpi, hoidetaan se ja toivotaan, että oikeus voittaa, hän toteaa.

Lue myös: Nikke Ankaraa syytetään seksuaalirikoksesta: "Toivon todella ja uskon että oikeus tapahtuu"

Tuoreimmat aiheesta

Seksuaalirikokset