Selvitys: Tällaisia kulutusluottoja otetaan nyt

Kuvassa on silmälasit, kolikoita ja seteleitä
Kuvituskuva.Lehtikuva
Julkaistu 06.07.2023 09:31

MTV UUTISET – STT

Kuluttajat ottavat nykyään aiempaa pienempiä kulutusluottoja aiempaa pidemmällä maksuajalla. Luottovertailualusta Sortter vertaili tietoja 130 000 luottohakemuksesta tämän vuoden ensimmäisen puoliskon aikana.

Keskimääräiset lainasummat putosivat noin 13 000 eurosta noin 11 700 euroon. Samalla maksuajat pitenivät. Tyypilliselle 10 000–12 000 euron lainalle haettiin hieman yli kahdeksan vuoden maksuaikaa, kun vielä vuodenvaihteessa takaisinmaksu jaksotettiin seitsemälle vuodelle.

Vakuudettomien kulutusluottojen korot olivat viime vuoden kesäkuussa keskimäärin 10,4 prosenttia. Nyt luoton saa keskimäärin 12,7 prosentin korolla.

Lokakuun alussa voimaan astuvan uuden lainsäädännön mukaan vakuudettomien luottojen, osamaksurahoituksen tai luottokortin vuosikorko saa olla maksimissaan Euroopan keskuspankin ohjauskorko lisättynä 15 prosentilla, kuitenkin korkeintaan 20 prosenttia.

6:33img

Miten kuluttajat sopeutua rajuun hintojen nousuun? Kysyimme asiantuntijalta.

Lue myös: Saako tuotteen palauttaa kauppaan ilman kuittia? KKV vastaa

Tuoreimmat aiheesta

Kuluttaminen