Yhdysvaltain presidentti Joe Biden on vakuuttanut puheessaan Puolan Varsovassa, että Yhdysvallat tulee pysymään Ukrainan tukena.
Bidenin mukaan Ukrainan vastarinta Venäjän joukkojen edessä on samalla osa laajempaa taistelua vapauden puolesta.
Biden uudisti myös vakuutuksensa, että Yhdysvallat on täysin sitoutunut sotilasliitto Naton yhteiseen puolustukseen. Biden lähetti Venäjän presidentille Vladimir Putinille viestin, jonka mukaan Putinin ei kannata kuvitella etenevänsä tuumakaan Naton maanperälle.
Biden kuvasi Venäjän hyökkäystä Ukrainaan strategiseksi epäonnistumiseksi, mutta korosti samalla, etteivät tavalliset venäläiset ole Yhdysvaltojen vihollisia.
– Vladimir Putinin toiminta on vienyt teiltä yhteyden ulkomaailmaan. Ei tämä edusta sitä, mitä te olette. Ei tämä ole se sota, jota teidän pitäisi käydä.
Jyrkimmät sanansa Putinista Biden oli kuitenkin säästänyt aivan puheensa loppuun.
– Me tulemme saamaan toisenlaisen, paremman tulevaisuuden, joka perustuu demokratiaan, toivoon ja valoon, Biden jyrisi.
– Jumalan tähden, se mies (Vladimir Putin) ei voi jatkaa vallassa, Biden sanoi.
"Putin on teurastaja"
Jo aikaisemmin päivällä käymissään neuvotteluissa Puolan presidentin Andrzej Dudan kanssa Biden oli vakuuttanut, että Yhdysvalloille sitoutuminen sotilasliitto Naton jäsenmaiden yhteiseen puolustukseen on pyhä asia.
– Siihen voitte luottaa. Sekä teidän että meidän vapautemme vuoksi, Biden vakuutti.
Dudan mukaan puolalaiset ovat tunteneet olonsa hyvin uhatuiksi sen jälkeen kun sota alkoi.
Biden myös kehui Puolaa, joka on kantanut vastuunsa Ukrainan humanitaarisesta kriisistä. Muiden maiden on nyt Bidenin mukaan autettava Puolaa selviämään taakastaan.Puolaan on tullut yli kaksi miljoonaa sotapakolaista sen jälkeen kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan yli kuukausi sitten.
Biden aloitti Putinin kovasanaisen arvostelun jo tavatessaan ukrainalaispakolaisia Varsovassa. Kun Bideniltä kysyttiin, mitä mieltä hän oli Putinista, presidentti sanoi pitävänsä tätä teurastajana. Biden on käyttänyt kovaa kieltä Putinista jo aikaisemminkin kutsuessaan taannoin Putinia sotarikolliseksi. Myös Yhdysvaltain ulkoministeri Antony Blinken on sanonut pitävänsä Putinia sotarikollisena.
Kremlin mukaan Bidenin kommentit heikentävät entisestään mahdollisuuksia maiden suhteiden parantamiseen tulevaisuudessa, kertoi venäläinen uutistoimisto Tass.
Kremlin tiedottaja: Biden ei päätä, kuka on Venäjän johdossa
Kremlin tiedottaja Dmitri Peskov on kommentoinut Yhdysvaltain presidentti Joe Bidenin puheita.
Peskov totesi puheeseen liittyen, että venäläiset itse päättävät johtajastaan.
– Se ei ole Bidenin päätettävissä. Venäjän presidentti on venäläisten äänestämä, Peskov kommentoi.
Valkoisen talon virkamies kommentoi uutistoimisto Reutersille, että Biden ei ole vaatimassa vallanvaihtoa Venäjälle.