Sieppauksen uhriksi joutunut nainen kuuli, kun hänen miehensä ammuttiin ensin lähes kotipihalle – painajaismainen vuorokausi jätti ikuiset jäljet: "Se oli valtavaa pelkoa, että milloin ne tappavat minut"

Pudasjärven tappo (1)
Julkaistu 27.08.2019 06:17
Toimittajan kuva

Tiia Palmén

tiia.palmen@mtv.fi

Kuusikymppinen nainen ei varmasti koskaan unohda viime tammikuun 10. päivää, kun tuntematon kolmikko ampui ensin hänen miehensä kuoliaaksi ja sen jälkeen sieppasi naisen itsensä Ruotsiin. Ennen vapaudenriistoa naista pahoinpideltiin, häntä piinattiin ja uhkailtiin väkivallalla tuntitolkulla.

– Pelkään ihan kaikkea ja pelkään, että joka paikassa on pyssymiehiä, nainen kertoi poliisikuulusteluissa teon jälkeen.

Nainen pelastui tekoa seuraavana päivänä, 11. tammikuuta, kun Ruotsin poliisi otti hänet siepanneen 35-vuotiaan miehen kiinni Ruotsin Luulajassa ja löysi sen jälkeen naisen paniikin vallassa hotellihuoneesta.

– Päämieheni on edelleen varsin järkyttynyt ja hän saa hoitoa tähän järkytykseensä ja pyrkii pääsemään asiassa eteenpäin päivä päivältä. Hän on ollut koko vapaudenriiston ajan kuolemanpelossa. Ne uhkailut ja väkivalta olivat hänelle varsin yllättäviä ja raakoja, naisen asianajaja Pasi Hagman kuvailee.

Mies ammuttiin hengiltä

Syyttäjä vaatii 35- ja 45-vuotiaille miehille sekä 23-vuotiaalle naiselle ehdottomia vankeusrangaistuksia poikkeuksellisesta rikoskokonaisuudesta, joka tapahtui tammikuussa Pudasjärvellä.

Ensin 35-vuotias mies ammuskeli kerrostaloasuntoa kohti Pudasjärven keskustassa, jonka jälkeen kolmikko ajoi hieman syrjemmässä autonsa lumipenkkaan.

Sen seurauksena he anastivat läheisestä omakotitalosta mönkijän tarkoituksenaan saada auto irti penkasta. Mönkijän omistaja, kuusikymppinen mies, heräsi meteliin keskellä yötä ja lähti hakemaan omaisuuttaan takaisin.

Mies ammuttiin kuoliaaksi lumihankeen. Uhri oli tekijöille täysin tuntematon.

Lue myös: MTV Uutiset oikeudessa: Mönkijänsä varkautta estänyt mies ammuttiin Pudasjärvellä – vainajan vaimo siepattiin rahoittamaan pakomatkaa Ruotsiin

Tuore leski haettiin mukaan talosta

Tämän jälkeen tekijät tulivat pariskunnan omakotitaloon, missä vaimo odotti miestään kotiin.

Tekijät uhkasivat naista väkivallalla, pahoinpitelivät häntä ja anastivat pariskunnan omaisuutta. Lopuksi 35-vuotias mies pakotti naisen mukaansa autoon.

Mies ajoi Tornion kautta Ruotsiin, mistä hänet saatiin kiinni seuraavana päivänä.

45-vuotias mies ja 23-vuotias nainen jäivät kiinni tekopäivänä.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Pudasjärven tappo (9)

23-vuotias nainen saapui oikeuteen eilen itseään peitellen.

Leski ei unohda kotitalon tapahtumia

Kuusikymppinen nainen muisti poliisikuulusteluissa tarkasti kaikki tapahtumat. Tekijät olivat talossa noin kaksi tuntia. Naista uhkailtiin aseella ja hän pelkäsi menettävänsä henkensä.

Kolmikko tuli sisään taloon naamioituneena ja miehet puhuivat englantia, kenties hämätäkseen kansallisuutensa.

Miehet kyselivät kuusikymppiseltä naiselta, oliko talossa aseita tai rahaa. Toinen miehistä osoitti naista aseella ja alkoi samalla penkoa talon kaappeja.

Naista siirrettiin tuuppien ja aseella tökkien huoneesta toiseen.

Lue myös: Poliisi: Näin Pudasjärven outo murha tapahtui – uhri yritti estää mönkijävarkauden ja tuli ammutuksi, puoliso siepattiin rahan takia

Lue myös: Kolmas Pudasjärven murhasta epäilty piiloutui mainoslehden taakse oikeudessa – uskotaan kaapanneen murhaamansa miehen lesken Ruotsiin rahan takia

Määrätietoista toimintaa

Esitutkinnan perusteella miesten toiminta talossa oli erittäin määrätietoista ja suunnitelmallista. Kivääri oli ladattuna toimintavalmiiksi ja molemmat miehet peittivät kasvonsa, jotta nainen ei tunnistaisi heitä.

He saivat uhkailtua naisen toimimaan heidän tahtonsa mukaisesti ja nainen tekikin tilisiirtoja verkkopankissa miesten käskystä kolmeen eri kertaan.

Käskyä tehostettiin siten, että toinen miehistä laittoi kiväärin naisen ohimolle. Tilisiirtojen ohessa miehet syöttivät naiselle talosta löytämiään lääkkeitä.

23-vuotias nainen puolestaan löi naista kiväärin perällä oikealle puolelle päätä ohimoon niin voimakkaasti, että nainen menetti tajuntansa.

– Pahin oli se, kun sain sen iskun siitä aseen perästä siltä naiselta. Se kävi niin kipeää ja se tuntui päässä. Se vain osoitti sillä aseella, ei se mitään puhunut minulle. Se oli aika hiljainen se tyttö, nainen kuvaili poliisille.

Nainen heräsi siihen, kun hänen niskaansa kaadettiin kylmää vettä. Samaan aikaan häntä tönittiin lattialla ja revittiin hiuksista ylös.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Pudasjärven tappo (10)

Pudasjärven erikoista rikoskokonaisuutta alettiin käsitellä eilen Oulun käräjäoikeudessa.

Naimisissa 35 vuotta

Nainen ehti olla aviomiehensä kanssa naimisissa 35 vuotta. Pariskunnalla on viisi aikuista lasta ja lastenlapsia.

Talon, jonka kolmikko sytytti tekonsa päätteeksi tuleen, pariskunta rakensi aikanaan yhdessä Pudasjärvelle.

– Elämämme on ollut hyvää ja tasapainoista kokonaisuudessaan ja olemme rakastaneet (miehen) kanssa toisiamme ja meillä on hyvät välit, nainen kertoi poliisille.

Kuulusteluissa nainen kuvaili miestään lämpimästi.

– Hän oli niin tasainen, lempeä ja laupea. Hän ei koskaan sanonut kenestäkään mitään pahaa. Vaikka avioliiton aikana riitoja oli, niin hän ei esimerkiksi koskaan minua haukkunut. Hänellä ei mennyt hermot koskaan.

Vaimo kuuli tappavan laukauksen

Tammikuun 10. päivä kuusikymppinen mies heräsi puoli viiden aikaan aamuyöstä siihen, että mönkijä ajettiin autotallista ulos. Mies herätti myös vaimonsa ja sanoi lähtevänsä autolla katsomaan, mitä ulkona on meneillään.

Nainen nousi itsekin ylös ja puki päälleen.

– Jäin sinne pimeään taloon ja kuljin ikkunasta toiseen ja yritin nähdä sinne pimeyteen, että mitä siellä tapahtuu. Autotallissa ei enää ollut sitten valoa. En nähnyt mitään, mutta hetken päästä kuulin laukauksen.

– Olin silloin siinä kamarissa, missä minä nukun ja säikähdin sitä ihan hirveästi ja arvasin, että nyt on jotain sattunut. Otin puhelimen käteen ja yritin soittaa miehelleni kerran, mutta hän ei vastannut, nainen kertoi kuulusteluissa.

Lue myös: Pudasjärven oudon henkirikoksen oikeuskäsittely alkaa – MTV Uutiset paikalla

Autosta tuli miehet ase kädessä

Noin viiden minuutin kuluttua nainen näki ikkunasta, kun pariskunnan auto ajettiin takaisin kotipihaan. Vaimo arvasi heti, että hänen miehensä ei ajanut autoa, koska sitä ajettiin niin hitaasti.

– Näin kun autosta nousi kaksi miestä aseet kädessä ja huput päässä, siten että heidän kasvonsa olivat peitetty. Ase oli kädessä sillä, kuka nousi vänkärin puolelta.

– Minä vapisin siinä keittiön tiskikaapin vieressä, että mitä minä teen. Minua pelotti. Nämä samat miehet tulivat hetken päästä sisälle taloon ja he pääsivät sisälle, koska ovi ei ollut lukossa. Ne tuli tosi hiljaa sinne taloon, leski kuvaili.

Nainen seisoi keittiössä, kun miehet tulivat sisään.

– Jompikumpi miehistä osoitti minua sillä aseella. Kun näin, että minua osoitetaan sillä aseella, niin lyyhistyin siihen lattialle ja aloin ihan ulisemaan pelosta. Olin jo sillai, että kohta se ampuu, että nyt on minun vuoro koska mies oli jo ammuttu.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

pudasjärven henkirikos

Tekijät sytyttivät pariskunnan talon tuleen rikostensa päätteeksi.

Nainen tärisi ja oli kauhun vallassa

Miehet alkoivat tuuppimaan naista ja he vaativat tältä rahaa ja alkoholia.

– Keittiössä oli säästöpossu ja laitoin sen pöydälle, tarkoitus oli että ottakaa se. Minä tärisin ja yritin ymmärtää ja sanoin suomeksi, että mitä minun pitää tehdä.

Nainen yritti tehdä tilisiirtoja miesten käskyjen mukaan. Miehet käskivät 23-vuotiaan naisen avuksi.

– Kun minä siinä istuin, niin joku laukaisi sen aseen kaksi kertaa ihan tuossa minun pääni lähellä. En tiedä kuka se oli, mutta sen jälkeen se nainen kuului sanovan, että en minä ampunut sitä päähän.

– Tuon laukauksen jälkeen se paine oli niin valtava, että minua alkoi pyörryttämään, nainen kuvaili olotilaansa.

Tämän jälkeen kaikki kolme alkoivat puhua naiselle suomea. He esittelivät asetta naiselle.

Nainen kertoi pelänneensä koko ajan.

– Se tilanne siellä sisällä oli pakokauhua, pelkoa, tuskaa, hätää ja valtava pelko siitä, että missä vaiheessa ne tappaa minut. Se oli kauhua ja olin kauhun vallassa koko ajan.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Pudasjärven tappo (1)

35-vuotiasta naisen siepannutta miestä syytetään törkeän vapaudenriiston lisäksi myös taposta.

Pakotettiin auton kyytiin

Kun kolmikko oli saanut penkottua pariskunnan tavaroita näiden kotona ja pahoinpideltyä naista, ei piina päättynyt vieläkään.

Nainen käskettiin ulos kolmikon mukana ja siellä hänet pakotettiin autoon.

35-vuotias mies tuli kuskiksi. Lähtiessä miehet kävivät sytyttämässä pariskunnan omakotitalon tuleen. Talo tuhoutui palossa korjauskelvottomaksi.

35-vuotias mies lähti ajamaan kovaa vauhtia nainen kyydissään.

– Se mies ajoi niin lujaa, että minua tosissaan pelotti. Se sanoi, että jos joku tulee vastaan niin minä en saa ruveta huutamaan eikä kirkumaan. En sanonut mitään. Minun päässäni oli vain kauhu.

Matkalla autoon tankattiin bensaa naisen pankkikortilla. Mies myös kävi nostamassa rahaa 500 euroa naisen kortilla.

Mies ajoi auton Kemiin, missä se vaihdettiin vuokra-autoon. Ikkunassa oli luodinreikä, joten mies ei halunnut ylittää sillä autolla Ruotsin rajaa.

Naisen mukaan mies otti huumeita matkan aikana.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Pudasjärven tappo (2)

45-vuotiasta miestä syytetään avunannosta tappoon. Tekijätkään eivät tunteneet toisiaan kunnolla.

Huusi hysteerisenä autossa

Matkalla mies ja nainen kävivät ruokakaupassa, ja käynti tallentui kaupan valvontakameroihin. Kauppaan mennessä mies talutti naista käsikynkässä.

– Välillä minä siellä autossa hysteerisenä itkin ja nyyhkytin ja kysyin häneltä, että ethän sinä tapa minua. Se mies sanoi, että ei hän aio tappaa, että voin olla huoleti. Siinä tuli semmonen itkutila.

– Sillä miehellä välillä muuttui se vireystila ja hän sanoi ääneen, että voi että mitä sitä on mennyt ihminen tekemään.

Ruotsin Luulajassa mies ja nainen menivät hotelliin. Mies kertoi naiselle, ettei hänellä ollut tarkkaa suunnitelmaa siitä mitä tapahtuu seuraavaksi, mutta välillä piti saada levätä.

Hotelliin he kirjautuivat väärillä nimillä.

Siepattu ei saanut nukuttua

Hotellissa mies nukkui, mutta nainen valvoi paniikissa. Hän ei kuitenkaan uskaltanut yrittää paeta huoneesta, koska hän pelkäsi miehen tappavan hänet, jos tämä heräisi kesken naisen pakoyrityksen.

– Mies heräsi ja se oli kauhea hetki. Se oli erilainen se mies, se katsoi kummallisesti ja minua pelotti se katse. Ei se mitään sanonut ja sitten se meni siihen ikkunalle ja se kaivoi hirveästi taskuistaan jotain.

– Minä ajattelin, että nyt se ottaa sen puukon, että nyt kun se sai nukkua niin se tietää mitä se tekee, nainen kertoi poliisille.

Poliisi löysi panikoivan naisen

Aamulla mies pyysi naiselta pankkikortin ja kertoi lähtevänsä taas nostamaan rahaa. Nainen jäi paniikissa odottamaan huoneeseen. Taaskaan hän ei uskaltanut yrittää karkuun, vaikka laski koko ajan mielessään, kuinka paljon hänellä olisi aikaa paeta.

– Se hysteria nousi ihan sietämättömäksi ja olin ihan varma, että kohta kuolen, pelkäsin ja tärisin sitä tulevaa. En osaa sanoin kuvailla kuinka se kauhu oli päällä.

– Huomasin, että minun elimistö ja ruumis alkoi toimimaan erilailla. Tärisin ja tutisin, ulisin, se ei enää ollut itkua vaan kauhun ääntelyä ja hiljaista muminaa. Se oli niin kamalaa.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Pudasjärven tappo (7)

23-vuotiasta naista ei syytetä osallisuudesta henkirikokseen. Häntä syytetään muun muassa törkeästä kotirauhan rikkomisesta ja törkeästä ryöstöstä.

Hetken päästä nainen kuuli, kuinka hotellihuoneen ovi aukaistiin. Hän uskoi miehen tulleen takaisin.

Tällä kertaa ovesta tuli kuitenkin Ruotsin poliisi, joka hetkeä aiemmin oli ottanut 35-vuotiaan miehen kiinni.

– Avasin silmäni ja näin useita kenkiä siinä ja ajattelin, että nyt se haki tähän enempi porukkaa ja nyt kuolen. Joku työnsi minun kela-korttia siihen ja sanoi nimeni. Sanoin vain, että joo joo ja pää oli edelleen painuksissa.

– Joku siihen sitten kyykistyi ja näytti virkamerkkiä ja sitten aloin ymmärtämään, että paikalla on poliisi. Siinä hetkessä sain kohtauksen ja meinasin tukehtua.

"Pelkään ihan kaikkea"

Nainen arveli saaneensa kohtauksen siinä vaiheessa, kun hän tajusi, että poliisi oli paikalla ja hän selviäisi hengissä painajaisestaan.

– Minä siinä tärisin ja kouristin, en osannut hengittää ja kieli meni kurkkuun. Tuntui, että kesti kauan ennen kuin ambulanssi tuli, kaksi poliisia otti jo minut käsikynkkään ja lähti kuljettamaan minua pois huoneesta.

Nainen kuvaili olleensa täysin veltto. Poliisit raahasivat hänet hissiin ja sieltä ambulanssiin. Nainen vietiin sairaalaan saamaan apua.

Poliisille nainen kuvaili, että teko pilasi häneltä paljon.

– Pelkotila on päällä edelleen. Minulta on viety kaikki, turvallisuuden tunne, koti, psyykkinen vointi, koskemattomuus, mies, vapaus ihan kaikki. Ja kaikki tämä vuorokauden aikana.

– Siinä on kova homma kasata se entinen ihminen. En oikeastaan ajattele mitään tuosta miehestä, tyhjä olo.

Tuoreimmat aiheesta

Pudasjärvi