Nelostien puukotuksen uhri: "Hän huusi, että millään ei ole mitään väliä"

nelostie-gopro
Kuva on poliisimiehen moottoripyörän gopro-kamerasta, kun hän on saapumassa paikalle. Puukkomies on harmaan auton vieressä. Rengastettuna on tapahtumat läheltä nähneen todistajan auto. Ampuminen ei näy moottoripyörän videolla, koska poliisi parkkeerasi sen Vectran taakse. Videolta kuuluu käskytys ja laukaukset. Poliisi julisti videon salaiseksi.
Julkaistu 04.10.2017 05:45

Jarkko Sipilä

jarkko.sipila@mtv.fi

@sipilamtv3

– Hän ei sanonut muuta kuin tuon ”millään ei ole mitään väliä”. Sitten hän iski minua puukolla, Nelostien puukotuksen uhri kertoi esitutkinnassa. – Ajattelin, että en minä voi tähän kuolla.

Tapahtumat sunnuntaina 2. lokakuuta 2016 alkoivat Lahdesta. Tuohon aikaan 23-vuotias nainen oli lähtenyt poikaystävänsä, 33-vuotiaan miehen kyytiin.

He olivat tavanneet kuukautta aiemmin Tirra-baarissa Lahdessa. Nainen oli huomannut, että jokin asia miestä vaivasi.

Mies oli naisen mukaan sanonut, että hänen piti hakea pankkitunnukset, koska oli jokin laina maksettavana. Rahaa siirrettiin 6000 euroa luottotililtä käyttötilille, mutta automaatilta mies sai käteisenä nostorajan takia 2000 euroa.

Naiselle ei selvinnyt mihin rahat olivat menossa.

Matka Opel Vectralla oli jatkunut Kivistönmäen Shellille, josta piti ostaa tupakkaa. Se oli kuitenkin unohtunut.

Poliisi kysyi naiselta miksi mies oli ottanut mukaansa autoon paljon vaatteita. Nainen ei syytä tiennyt.

"Hän alkoi ajaa lujaa"

– Olimme jollain isolla tiellä, ehkä Metsäkankaan kohdalla, kun hän alkoi ajaa lujaa, nainen kertoi. – Hän hoki, että nyt mennään pois. En tiedä mitä hän sillä tarkoitti.

Mies ajoi vain kovempaa ja kovempaa. Naista pelotti.

– Minä huusin hänelle, ettei ajaisi niin kovaa ja että jarruttaisi. Huomasin, että hän pimahti jotenkin.

Nainen ei kuulustelussa ollut varma oliko turvavyö kiinni. – Mies kuitenkin kurotti etupenkillä istuvan naisen yli ja yritti avata minun puolen oveani.

Samalla mies yritti työntää naista ulos. Se ei onnistunut ja mies käski naisen olla paikallaan.

– Tuntui, että hän rauhoittui ja että hän piti nyt hauskaa ajamalla lujaa. Hän ei ollut enää niin aggressiivinen.

Matka jatkui Nelostietä etelään kohti Helsinkiä. Kello oli vähän 12.30 jälkeen, kun auto tuli Orimattilan Neste Tuuliharjan tuntumaan.

"Autojen välistä ei mahdu"

Mies huuteli jotain, mutta avonaisen ikkunan takia nainen ei kuullut.

Edessä moottoritiellä oli kaksi autoa rinnakkain. – Minun mielestäni oli selvää, että autojen välistä ei mahdu ajamaan.

Mies törmäsi vasemmalla puolella olevaan autoon. Kaksikon auto lähti pyörimään ja pysähtyi keskiviheriölle.

Nainen tunsi kipua lantiossaan. Myöhemmin se todettiin murtuneeksi.

– Minä lähdin autosta. Mielestäni miehelle ei käynyt kuinkaan ja hän nousi autosta ulos.

– Pelkäsin, että auto saattaa räjähtää niin kuin elokuvissa.

nelostie-veitsi

"Millään ei ole mitään väliä"

Nainen kertoi istahtaneensa nurmikolle auton takapuolelle.

Mies kiersi takapuolelle ja nainen näki miehen kasvot. – Hän huusi, että millään ei ole mitään väliä. En tiedä mistä hän otti puukon. Hän piti kaksi käsin puukosta sen kahvaosasta kiinni.

Ensimmäinen isku tuli naista kasvoihin, oikealle puolelle otsaa. Hän suojasi päätään käsillään ja seuraavat kaksi iskua osuivat oikeaan käsivarteen.

Nainen huomasi moottoripyörällä paikalle tulleen poliisin ja huusi apua.

– Pääsin vetäytymään tilanteesta poliisin suuntaan.

"Poliisi pelasti minut"

Hän muisteli kontanneensa pois miehen luota, joka tuli perässä ja sai iskettyä naista puukolla selkään.

– Hän tuli koko ajan perässä. Minä en nähnyt missä asennossa hän oli, sillä makasin nyt kasvot maata kohden.

– Kuulin poliisin huutaneen "maahan maahan". En osaa sanoa huusiko hän sen monta kertaa.

nelostie-ase

Nainen muisti poliisin ampuneen kerran tai kaksi. Todellisuudessa laukauksia oli kolme. Ensimmäinen osui reiteen, toinen lonkkaan ja kolmas rintaan.

Kuulusteluissa naiselta kysyttiin käsitystä tapahtuneensa.

– Tajusin, että minulla kävi tuuri ja että poliisiin voi luottaa. Ajattelin, että en minä nyt tähän voi kuolla ja näin poliisin. Koen, että poliisi oli ainut mahdollisuuteni jäädä henkiin. Hän pelasti minut.

Poikaystävänsä käytöstä nainen ei voinut edelleenkään ymmärtää. – En tiedä miksi hän toimi näin.

Tuoreimmat aiheesta

Poliisin aseenkäyttö