Sihvonen: Juhani Tamminen ja minä – "Vielä me kimpassa se Gordie Howe'n kosto tehdään, eikö niin Pappa!"

Legendaarinen Juhani Tamminen kävelee Kouvolan jäähallin ylätasanteen juoksurataa pitkin ohitseni, näyttää peukkua, ja sanoo, että hänkin tapaa tehdä omaan kirjaansa tarkkoja muistiinpanoja. Tamminen haluaa näköjään hieman jaloitella ja kerätä ajatuksiaan ennen pian alkavaa Oulun Kärppien ja KooKoon I-divisioonan ottelua.

Oma tapani on ennen matsia vetäytyä hetkeksi mustakantiseni kanssa syrjään ennen kuin käyn vielä sanomassa jonkun sanan pelaajille ennen jääalkuverryttelyä. Tuon puheena olevan kauden päätteeksi keväällä 2000 Tammisen onnistuu yhdessä Juha Junnon kanssa nostaa Kärpät takaisin SM-liigaan monen vuoden korpivaelluksen jälkeen. Joukkueen ja päävalmentajan suoritus on kova.

KooKoon päävalmentajamanageri, myöhemmin sotakirjailijana kunnostautunut Esa Sirén on luovuttanut minulle kaikki päävalmentajan tehtävään kuuluvat toimet, vaikka virallisesti olen joukkueen apuvalmentaja.

Pelit Tammisen Kärppiä vastaan ovat syöpyneet erityisesti mieleeni. Niissä pelataan erittäin laadukasta lätkää. Molemmat joukkueet viljelevät rakenteellisen kenttätasapainon jääkiekkoa, oululaiset hieman lyhyemmin syötöin kuin me. Pelaamme neljä todella kovaa peliä, joista jokaisen Kärpät onnistuu tiukkojen vaiheiden jälkeen kääntämään nimiinsä.

Tässä, nyt pian alkavassa ensimmäisessä kohtaamisessamme olen päättänyt haastaa Tammisen kaikin keinoin: taktisesti ja henkisesti. Löydän keinon järkyttää – itse asiassa jokaisessa kauden neljässä kohtaamisessamme – Tammisen viimeisen päälle organisoitua ja joka pelipäivän aamujäällä läpi käymää 1-2-2-keskialueen ohjauspelisapluunaa: kiskaisemme laitaa pitkin pitkähkön syötön likelle vastustajan siniviivaa, jonne asettuvan laitahyökkääjän tueksemme luistelutamme sentterimme ylimiehittämään alueen; pienenä kuriositeettina mainittakoon, että 17 vuotta myöhemmin vuorostaan Mikko Mannerin Kärpät dominoi Liigaa tuolla samalla syötöllä ja voittaa mestaruuden.

Henkinen taisto on myös kiivasta. Ensimmäinen peli, sen ensimmäinen erätauko, ja jo Tamminen käyttää lievää "susikättä" ohittaakseen minut, kun kiirehdimme molemmat kohti erotuomarin koppia tuomareiden perässä näille päätämme kumpikin aukoen ja heihin psyykkistä painetta luoden. Vaivihkaista susikättä tyrmäävämpi on Tammisen pistämättömät sanat, joilla hän voittaa tuomareiden huomion liki täydellisesti minulta: "Tätä toista valmentajaa, köh!, hieman kokeneempana veljenä, voin kertoa, että jäähytasapaino…"

Koko pelin ylivoimaisesti paras pelaaja on oma henkilökohtainen suojattini, kapellimestari Timo Nurmberg, jota Kärppien pelaajat kohtelevat kaltoin läpi ottelun sääntöjen piri pinnassa ja ylikin. Hyökkään pelin jälkeen lehdistötilaisuudessa Tammista kohtaan syyttäen häntä käskyttämisestä Nurmbergin suhteen. Tamminen käy kuumana ja vakuuttaa, ettei hän ole koskaan pitkä uransa varrella syyllistynyt moiseen.

Kauden neljäs kohtaamisemme, nyt Raksilassa, Kärppien kanssa taisi olla runkosarjan päätöskierros. Jään Tammisen kanssa kotvaksi kahdestaan matsin jälkeen lehdistötilaan. Vertaamme tulevia pudotuspeliohjelmiamme, plaa, plaa. Vaan yllätän Tammisen kysymykselläni: Pelaatte hyvää lätkää, mikä on ydinsalaisuutesi?

Hän on hetken hämillään, ja kiskaisee: "Lue koriskoutsi Phil Jacksonin kirja, sieltä se löytyy." Haltioidun vastauksesta, alan epäillä sitä vasta, kun bussissamme on yöllä pitkällä kotimatkalla Oulusta Kouvolaan jossain Hirvaskankaan kohdalla, kun teen analyysia pelistä.

Vasta muutaman vuoden päästä oivallan lopullisesti, että Tammin oli puhunut sekä puppua että totta. "Four passes breaks any defense", totta, mutta koripalloilun syöttösuunnilla ja sillä, että pelivälinettä pidetään kädessä, ei ole juuri mitään tekoa lätkän kanssa.

Tapaamme Hamburger Börsissä

Ehkä Tammisella jäi jotain hampaankoloon noista KooKoon ja Kärppien kohtaamisista, mietin, kun tapaan hänet sattumoisin seuraavan kerran muutaman vuoden päästä Turun Hamburger Börsissä keskellä päivää. Olen Turussa hakemassa, vihdoin, maisterinpapereitani.

Vaan entä Tamminen? Saan häneltä sen kuuluisan turkulaisen kädenpuristuksen, jossa turkulainen pitää kättään niin löysänä kuin ikinä voi.

Riennän lyhyen kohtaamisemme jälkeen, en muista, mistä puhuimme, hotellin vessaan katsomaan, onko minulla ruokaa tai jotain muuta likaa rinnuksillani, sillä Tamminen ei katsonut minua kertaakaan silmiin, vaan koko ajan suoraan rintaani. Erikoinen on mies, ajattelen.

Ylen tiimi kasaan MM-kisoja varten

Keväällä 2005 Tammisen kädenpuristus on jo toista kaliiberia, jämäkkä. Samoin tervehdys ja tiukka hyväksyvä katse kera joidenkin ystävällisten sanojen. Ehkä napakka alkuni Jukka Röngän Urheilulehdessä on tehnyt vaikutuksen Tammiseen.

Panen vielä merkille, miten Aurinkokuningas tervehtii tuossa Yle Urheilun järjestämässä tilaisuudessa Tapio Suomista tuttavallisemmin, nyrkkitervehdyksellä. Olemme koolla valmistautuaksemme ja varustaaksemme koko tiimimme Itävallan MM-kisojen lätkästudiotoimintaa varten. 

Vastaava tuottaja ja ohjaajaguru Jouko Jarva antoi käsiini rapsakan aseen: harjoittelimme ensin asiaa Tampereella Tohlopissa, ja otimme sen käyttöön Innsbruckissa: televisiokolumni kera itse leikkaamieni pelitilannenäytteiden. Ehkä ase oli liiankin kova, sillä sai aukottomasti näytettyä Erkka Westerlundin Leijonien pelaamisen puutteet.

LUE MYÖS: Sihvonen: Kummola ja minä – "Kiekkojohtajana helvetinkone ja voittava sampo, jolle en ollut niin kova vastus kuin luulin"

Vaan eikös jo Kalervo Kummola ottanut yhteyttä Yleisradioon ja Jarvaan ensimmäisellä viikolla. Kummola jyrähtää, Ilta-Sanomien Pekka Holopainen vainuaa asian ja tekee jutun asiasta lehteen. Sain jatkaa ne kisat omalla linjallani, mutta sen ainutlaatuisen kerran jälkeen MM-kisani Ylen palveluksessa olivat ohi.

Pelikirja löytyy Innsbruckin yöstä

Tammisen kanssa meillä synkkasi. Ruokimme toistemme tulta läpi kisojen. Se oli taidetta. Sain työskennellä sen miehen kanssa, joka oli omalla panoksellaan nostanut ja oikeastaan luonut koko instituution: Ylen lätkästudion. Taso aikoinaan oli niin kova, että oikeastaan Tammisen työskentely studiossa oli yhtä kuin suomalaisten jääkiekkovalmentajien pelinymmärtämisen koulutus liki 10 vuoden ajan.

Tutustuin Itävallan kisojen aikana muutenkin "Tamiin". Eräs Tamin manööveri johti peräti siihen, että keksin seuraavat 15 vuotta käyttää ja kultivoida vanhaa asiaa 'pelikirja' uudessa, oikeastaan aivan kaiken kattavassa ja nielevässä, jopa mystisessä jääkiekkomerkityksessä.

Tapahtuu seuraavaa: Tami kerää kasaan hyökkäysvitjan Sihvonen-Tamminen-Olli Ikäheimo illallista ja sen yhteyteen suunniteltua yöelämäkierrosta varten, ja kysyy kaikin kuviteltavissa olevin tamimaisin maneerein höystettynä: "Veljet, mikä on illan pelikirja?"

Tamminen ja Summanen korvatkoon Westerlundin

Itävallan MM-turnaus päättyy arvoisellaan tavalla. On viimeisen yhteenvedon aika studiosta Leijonien osalta heikosti pelattujen pelien osalta. Olen valmistellut puheenvuoroni siltä varalta, että Leijonat tippuu puolivälierässä Venäjää vastaan ottelusta, jonka se pelasi lopulta todella hyvin, vaikka hävisi.

Kysyn päivällä ennen ottelua Tammiselta, olisiko hän valmis näiden kisojen jälkeen Leijonien päävalmentajaksi, eikä siinä kaikki, kerron Tammiselle, että minulla on varmistettuna hänelle jo jonkin tasoinen apuvalmentajakin, käytettävissä on, ja tehtävään suostuu Leijonien edellinen päävalmentaja: Raimo Summanen. 

Juttu jatkuu kuvan alla. 

LUE MYÖS: Sihvonen: Raimo Summanen ja minä – "En ole ennen sanonut tätä ääneen Summasen Leijonat-potkuista"

Tehtäväni jääkiekkoasiantuntijana Ylellä päättyy komeasti. Ehdotan suorassa lähetyksessä heti puolivälierän jälkeen, että epäonnistuneen päävalmentaja Westerlundin tilalle nostetaan kaksikko Tamminen-Summanen, ensin mainittu päävalmentajaksi, ja mainitut miehet ovat tietojeni mukaan valmiita tehtävään.

No, kuten tiedetään, Westerlund jatkoi tehtävässään, kirjoitti pelikirjansa uuteen uskoon, ja niinhän siinä kävi, että myös Tamminen sai väliaikaiset lähdöt Yleltä. Kummolan karvainen käsi on pitkä ja ulottuva.

Ylen ansa laukeaa

En ole tähän päivään mennessä selvittänyt – aina on hyvä jättää tilaa myös arvoitukselle –, kenen alkuperäinen idea oli Ylen puolelta yrittää seuraavan kevään Latvian MM-kisoissa ajaa minut ja etenkin Tamminen ansaan. Saimme molemmat yhteydenoton ja kutsun Latviasta tulla arvioimaan Leijonien pelaamista siihen mennessä.

Onneksemme, toki olisimme joten kuten pärjänneet ilmankin, muuan toimittaja käräytti ennalta studion aikeet! Tietämättä ihan tarkasti kuitenkaan, mihin joudumme, loimme Tammisen kanssa yhteisen keskustelupelisuunnitelman lentokoneessa. Oli ovela tunne saapua kisapaikalle, kun tuntui, että koko se muu porukka siellä tiesi.

YouTuben syövereistä löytyy ikimuistoiset pätkät, joissa Tapio Suominen tiukkaa ja Jukka Jalonen hieman luimistellen komppaa: minua otetaan tilille pelikirja-ajattelusta ja siitä, etteivät näyttöni valmentajana riitä; Tamminen saa karttukylvyn voittojen puutteesta valmentajaurallaan. Jätän muiden arviotavaksi, miten kukin siinä kiivaassa keskustelussa pärjäsi. Joka tapauksessa olihan koko episodi hienoa televisiourheilujournalismin historiaa. Oi niitä aikoja!

Palopuhe kuntopyörälle

Veljeni Toni Sihvonen arvostaa Juhani Tammista jääkiekkovalmentajana, varauksin. Mutta se on paljon, että arvostaa, vaikkakin varauksin. Arvostamisen rima on korkealla. Samat varaukset veljeni laittaa niin Raimo Summasen kuin Erkka Westerlundin kuin Hannu Aravirran kuin Vladimir Jursinovin perään, vaikka arvostaakin heitä, entisiä valmentajiaan, eihän kukaan ole täydellinen.

Näin kaikesta, että veljeni, jonka tunnen kuin omat taskuni, viihtyi Tammisen sen Vaasan Sportin valmennuksessa, joka oli nousta Ässien kustannuksella SM-liigaan. Kausi on unohtumaton. Tammisen suuruus valmentajana on hänen kyltymättömässä tarmossaan ja kyvyssään pitää kaikkinaisista pelaamisen ja valmistautumisen perusasioista kiinni. Tamminen uskoi toistoihin, ja hän jaksoi todella toistaa. Pelitapa, 60 minuutin paine, oli selkeä ja hyvä pelaajan pelata.

Vaan hauskaakin oli. Otan tähän vain pari intiimiä yksityiskohtaa. Niin kuin kaikkien valmentajien edessä, myös Tammisen edessä oli välillä pelaajilla pokassa pitämistä. Samat laulut ja virret päivästä toiseen kahdeksan kuukauden ajan, ja aina välillä jokin uusi sanantapa kertoa, miksi juuri tänään taas pitäisi olla valmis pelaamaan kaikkensa antaen.

Kun pelaajat keksivät pienessä sisäpiirissä Tammisen pukukoppipuheiden katseen laadun ja kohteen, oli pelaajien visusti oltava vilkaisemasta tosiaan, ettei kukaan vain purskahtaisi naruun; Tamminen nimittäin piti usein koko puheensa kopissa olleelle: kuntopyörälle (pelaajiin juurikaan vilkaisematta).

Toinen, vielä pienemmän pelaajien ydinpiirin huvi oli, kun hieman laajemmin psykologiaankin tutustunut ulkomaalaispelaaja – taisi olla Justin Aikins, ehkä – sanoi, että katsopa Tamin vasemman käden sormia, kun hän puhuu. Aikins kertoi törmänneensä tietoon, että sillä tavalla sormiaan puhuessaan hypistelevillä ihmisillä on kosolti valtaa yli toisten. Totta tahi ei, muutamat pelaajat saivat siitä pitkien päiviensä ratoksi viihdykettä, mutta treenit, pelit ja muu mentiin sittenkin tiukasti tosissaan Tammisen pelikirjan komennossa.

Meidän peli ei maistu Don Tamille

Suurimpienkin maestrojen, joihin ehdottomasti Juhani Tammisen luen, aika tulee ennen pitkään täyteen. Muistan joskus tyrmänneeni sen, miten Maikkarilla Ari Mennander keksi puettaa Tammisen keikarimaisiin vaatteisiin ja kuoseihin ynnä brändätä Tamminen Don Tamiksi esikuvana kanadalainen Don Cherry.

Peruutan hieman, perun moitteeni. Ongelma ei ollut sittenkään show'n ylöspanossa eli muodossa vaan esityksen sisällössä. Jos sisältö vain olisikin ollut kunnossa, muotohan oli peräti briljantti. Kyllä kansa enimmäkseen rakasti ja muistelee vieläkin kaiholla Don Tamia – mutta "johtava" jääkiekkoanalyytikko ei, suokaa anteeksi.

Juttu jatkuu kuvan alla. 

Haen sanoja, joilla muotoilen kantani tähän. Ei edes Tammisen tuottaman puheen ja kantojen sisältö sinänsä ollut ongelma, vaan aika oli sillä tavalla Tammisen kannalta väärä, että suomalaisen jääkiekkoilun paradigmaksi oli muodostunut paljon puhuttu Meidän peli. Olkoonkin, että Meidän pelissä on todella paljon samaa kuin Tammisen 60 minuutin paineessa, oikeastaan melkeinpä kaikki muu – miinus viivelähdöt, miinus palautukset, miinus kiekottelu. Tammiselle Meidän peli ei maistunut.

Raitis kantani on, ettei Juhani Tamminen yksinkertaisesti voinut jääkiekkomaulleen mitään, hän inhoaa viivelähtöjä sydämensä pohjasta, ja sillä selvä. Tammislainen 60 minuutin paine on kategorista pystysuunnan lätkää, ja hyvä niin. Ja kovin pointtini:

Kuinka sovitella itselleen kaapua, se on jopa Tammisen kaltaiselle virtuoosille tekemätön paikka, kun siinä pitää ennen muuta olla Leijonat-myönteinen hyvän tunnelman luoja, mitä hän kiistatta olikin, mutta samalla on siedettävä kritisoiden Jukka Jalosen, Erkka Westerlundin, Kari Jalosen ja Lauri Marjamäen Meidän peliä viivelähtöineen.

Lempo soikoon, Ari Mennander keksi tuoda Tammiselle, tarkoitan Don Tamille, kunnon vastavoiman studioon ja vaikka avoimen lyhyen sanasodan pelistä. No, se olisikin sitten ollut jo ylittämätöntä TV-historiaa joukkuepallopelien tiimoilta.

Niin sinut kuin Tamminen olikin Don Tami -roolinsa kanssa, ei hän ollut sitä täysin sinut. Sikäli, kun lipas tyhjeni aina hienosti show’n puolesta, sikäli piippuun jäi lätkäasiaa toisin kuin joskus 1990-luvun niinä studiontyöskentelyn kultaisimpina hetkinä, jolloin Tamminen piirsi tussillaan sen kipupisteen, mihin Curt Lindströmin pelikirja lopulta 1996 suli: bussipysäkkihyökkäyksiin, joista puuttui kenttätasapainoa.

Gordie Howe'n kosto

Aivan kitkatta ei ole nyt mennyt se, että minusta on tullut MTV Urheilun asiantuntija heti Tammisen jäätyä pois. Onneksi olemme Tammisen kanssa peliveljiä, jopa kavereita (hän) ja tovereita (minä) niin, että osaamme sekä antaa että ottaa poikittaista mailaa. Sillä tavalla ongelmaa ei ole. Ja onhan minulla sikäli hänen suhteensa ikuinen kakkosen asema, ettei minulla ole sitä uskottavaa aateloidun jääkiekkoleijonan – nro. 79 – susikättä, mikä hänellä on. Joskus kynällä sentään olen päässyt tilejämme tasaamaan, vaan se on laiha lohtu.

Silti kaikkein eniten minua kiinnostaisi, kaikkien näiden vuosien jälkeen, päästä Juhani Tammisen kanssa samalle puolelle kokeilemaan Tamin erästä mielestäni upeinta urheiluilmaisua, joka on: Gordie Howe'n kosto.

Joku vastustaja saattoi ihmetellä, että saihan sitä Howe'ta taklata ilman, että se olisi heti lyönyt raa'asti takaisin. Vaan mitä teki Howe? Norsun muisti. Hän odotti. Vuoden. Kaksi. Joskus jopa kolme. Ja sitten, kun vastustaja ei enää osannut odottaa: Booom! Kosto. Ankara sellainen. Eivätkä tuomarit antaneet edes jäähyä moisesta Howe'lle.

Muistatko Pappa? Niinhän me visusti sovimme. Että vielä yhdessä se Gordie Howe'n kosto annetaan X:lle, X:lle ja X:lle. Tiedän, että olet yhäti valmiina kehiin sieltä Turun Hirvensalon Kuusamankujalta, eikö niin.