Sihvonen: Doug Shedden ja minä – "Tässä rakkaustarinassa oli myös kolmas pyörä, mikä johti elämäni kovimpaan löylytykseen"

En epäile tunnustaa, että jääkiekkovalmentaja Doug Sheddenin ja minun suhteeni oli eräänlainen todellinen rakkaustarina – true love story with hate and love –, jossa oli kosolti sekä vihaa että rakkautta.

Se tosin yllätti minut erään kerran perusteellisesti, kun suorastaan siinä kesken työn touhun asetelmaan ilmaantui niin kutsuttu kolmas pyörä. Sen jälkeen, ymmärrättehän, kaikki oli jonkin aikaa huomattavasti vaikeampaa. Mutta siitä tuonnempana.

Haasteellinen ajankohta saapua Suomi-jääkiekkoiluun

Myönnettäköön heti keulaan, että komea ja karismaattinen koutsi Douglas Arthur "Doug" Shedden saapui Suomeen ja HIFK:n päävalmentajaksi omalta kannaltaan hieman hankalalla hetkellä. Hankaluudeksi luen sen, että olin yhtenä luetuimpana ja seuratuimpana jääkiekkotoimittajana tuominnut hänet jo melkeinpä etukäteen.

Toinen hankaluus ja haaste Sheddenin kannalta oli se, että tuolloin 2005-2008 elettiin suomalaisessa jääkiekkoilussa voimakkainta mahdollista pelin taktiikan pelikirjaistumisen jaksoa, jonka seurauksena heti tuon vaiheen jälkeen muotoiltiin Meidän pelin perusperiaatteet. Oli sanomattakin selvää, että Sheddenin pelikirja syynättäisiin täällä Härmässä tarkemmin kuin ehkä mikään pelikirja jääkiekkoilevassa maailmassa missään ennen ja sen jälkeen.

Kolmas hankaluus sekin mutkisti Sheddenin asemaa melkopuoleisen paljon. HIFK:n päävalmentajan paikka oli ja on halutuin pesti päävalmentajakuntamme piirissä. Edellisen kerran HIFK:ssa oli valmentanut ulkomaalainen koutsi 1996-1997, Mike Eaves. Se oli oikeastaan taitekohta sille, minkä jälkeen niin HIFK:ssa Erkka Westerlundin ja Raimo Summasen myötä kuin muidenkin seurojen avainpesteissä alettiin nähdä ja suosia suomalaisia valmentajia.

Miksi kanadalainen Shedden? mietin tahollani Kulosaaren A-lehtitalon alakerran lätkäbunkkerilla jääkiekkonurkkapatrioottisissa tunnelmissani. Miksi Shedden HIFK:hon, mitä lisäarvoa hän muka toisi Westerlundin, Summasen, Ismo Lehkosen, Timo Blomqvistin, Pentti Matikaisen, Heikki Mälkiän, Alpo Suhosen ja itsensä Hannu Aravirran jälkeen Stadin kingeille?

Tutkin asiaa: ECHL, Lousiana Ice Gators; UHL, Flint Generals; CHL, Memphis RiverKings; ja sentään AHL, St. John’s Maple Leafs; ei kovin hyvältä näyttänyt Sheddenin CV. Mikä lienee havumetsien jääkiekon koutsi, ajattelin. Mike Eaves oli sentään ollut Philadelphia Flyersin apuvalmentaja ennen HIFK-pestiään.

Shedden ja Urheilulehden legendaarinen lounaspöytäkeskustelu

Puhumme juuri tulleesta tiedosta, jonka mukaan joku Shedden-niminen on valittu HIFK:n päävalmentajaksi. "Minulla on jo otsikko jalaksella", sanoo Urheilulehden päätoimittaja Jukka Rönkä.

Rönkä istuu tavalliseen tapaansa pyöreän pöydän saarnamiehen paraatipaikallaan, meneillään on mitä hurjimpien ideoiden ehtymätön lähde, toimituksemme pidäkkeetön ja vallaton lounaskeskustelu, johon maalaisserkkuna saavun aina perjantaisin luoteesta, H:n kaupungista.

"No, minkälainen otsikko tällä kertaa?", kysyn hyvä kutina vatsanpohjassani. "Mister Fiasko!", hihkaisee Rönkä. Eikä peliäkään oltu vielä pelattu. "Mutta vain jos peli näyttää siltä", tähdentelen väliin. "Kyllä, Johtavalle Sheddenin peli näyttää kaiken", myöntyy Rönkä," ja tästä me hyökkäämme!"

Oli siis olemassa vahva mutta vasta oraalla oleva hypoteesi siitä, minkä sitten HIFK:n peli näyttäisi tai olisi näyttämättä toteen, ja joka tapauksessa ennakkoasenteeni Doug Sheddeniä kohtaan oli vähintäänkin hieman kyseenalaisen ennalta lukkoon lyöty ja negatiivinen. Vaan mitä se peli näytti?

Bingo! ajattelen ensi silmäyksellä. Siellä ne seisovat HIFK:n laitahyökkääjät suorin jaloin vastustajan siniviivan kulmissa, sentteri vaeltelee tyhjän panttina, kiskaistaan pitkä syöttö, kiekko ohjataan vastustajan selustaan, ja siitä pitäisi sitten seisovilta jaloilta myöhässä lähteä paineistamaan havumetsien jääkiekon kahden koiran ja yhden ketun – Two Dogs and A Fox – prässiä. Hah, ei onnistu! tajuan.

Ja taisi käydä vieläpä niin kuin olin ounastellut, että HIFK:n Pentti Matikainen oli palkannut kanadalaisen koutsin, joka valmensi ensimmäistä kertaa elämässään jääkiekkoa, jossa ei ollut keskialueen paitsiota. Meikäläisetkin valmentajat olivat seisottaneet aikoinaan laitureitaan noin, mutta luopuneet siitä hetimiten.

Näin tehdään jääkiekkotaidetta kynällä, uskottelin itselleni. Koko yltiökriittinen tarina Sheddenistä oli valmis melkeinpä etukäteen ja nyt vieläpä kaiken lopullisen totuuden alku, keskikohta ja päätepiste eli todistusten todistus – peli! ja sen taktinen kömpelyys – todisti liki jääkiekkoisänmaallisessa kiihkossa rakennetun hypoteesini todeksi.

Kaikki ei täsmää – Sheddenin HIFK voittaakin, mutta miksi?

Vaan, peijakas, tuo sheddeniläinen havumetsien jääkiekko, siinä oli teoriaani nähden vain yksi huono puoli: HIFK voitti pelejään huomattavasti enemmän, mitä hävisi! Vähältä piti, ettei paljoa puuttunut, etten ollut pulassa. "Aina voit turvata vanhaan patenttikonstiisi, julistat, että se oli väärin voitettu", ilkuttiin jo lounaspöydässämmekin kevään 2006 ratkaisupelien alla.

Vaan Mestari Rönkä löi vain pidempiä puita kiukaaseen: "Minä toivon, että HIFK voittaa mestaruuden, ja katsomossa poltetaan Sihvos-nukkeja, ja me olemme edelleen sitä mieltä, askeltakaan perääntymättä, että Mister Fiasko mikä Mister Fiasko."

LUE MYÖS: Sihvonen: Peli juniorilupaus Brad Lambertin ympärillä piti viheltää poikki jo ajat sitten – "Seuroja huudatettiin kuin huutokaupassa, kunnes joku antautui"

Toki olin jo kuukausia aiemmin alkanut selvittää asiaa – kävin vakoilemassa HIFK:n treenejä sekä harjoitushallissa että Helsingin vanhassa jäähallissa ja jututin pukukopin ydintä ynnä hyödynsin veljeni, entisen HIFK:n kapteenin eräitä suhteita – mikä kumma on tämän herra Sheddenin salaisuus. Olisi ollut epäreilua ja matalaotsaista väittää, että hänellä on käytössään niin hyvät pelaajat. Ei edes ollut!

Vaan mistä kumpusi tuo HIFK:n pelaajien rannaton itseluottamus ja energia peleissä? Miten oli mahdollista, että vanha ikuisiksi ajoiksi menetetyksi luultu ja tosi sanoen Sheddenin jälkeen taas poissaolollaan loistanut vanha identiteetti ja brändi, Carl Brewerin hifkiläisyys oli palannut Nordenskiöldinkadulle?

Vastaus oli: Doug Shedden. Ei hänen pelikirjansa, vaan hän itse, Doug Shedden.

Kun näin verhon takaa Sheddenin vetävän treenejä pelaajilleen, kun todistin, miten pelaajat katsoivat häneen, miten he puhuivat hänen kanssaan, haukoin henkeä ja iski déjà-vu. Olin itse saanut nauttia joskus tuosta samasta nuorena miehenä Joensuussa, kun valmentajanamme toimi Tapani Hämäläinen.

Tuollaiset Shedden ja Hämäläinen, he ovat niin kutsuttuja pelaajien valmentajia, pelaajien hurmaajia ja pelaajien rakastamia valmentajia korkeimmin ylävivahtein. HIFK:n pelaajat olivat ja elivät kuin hurmoksessa. He olivat omat kykynsä ylittäviä (väärän päivän) kuninkaita ja keisareita, ja siinä kohtaa viis pelikirjasta, sen sijaan: Let’s play hockey!

Karisma yleensä. Ja erikseen osatekijöitä: Puhetyyli. Huumorintaju. Tietty äijämäisyys. Välittäminen. Lätkäjätkän olemus. Tausta NHL-pelaajana. Omien puolien pitäminen. Kaikkinainen hoksnokka ja ymmärrys, miten 25-30 eri-ikäisen miehen tulee päivittäinen jääkiekkoelämänsä arjessa järjestää. Sitä oli Doug Shedden.

Olin tästä kaikesta selvillä jo aika pian silloin sydäntalvella 2006, mutta en tietenkään voinut näitä kirjoittaa ulos. Olinhan toisinlaisissa aikeissa ja tavoitteissa kiinni, jossakin sellaisessa, mikä sittemmin on melko rikkeettä toteutunut eli liki poikkeukseton homogeeninen ajatus suomalaisesta jääkiekkoidentiteetistä – siitä kehvelin Meidän pelistä. Vaan jälkikäteen ajatellen, olisihan se yhden Sheddenin kestänyt, ja kestikin, vaikka olisin joskus jonkun kehunkin hyvästä syystä hänen suuntaansa tuikannut. Vaan ei niin ei.

Shedden näkee Hirson ja Hurja-Hanneksen nerouden

Yksi maalin peli suuntaansa esti luultavasti sen, ettei Sheddenin HIFK marssinut finaalisarjaan ja mitä todennäköisimmin aina mestaruuteen asti keväällä 2006. Ei Sheddenin pelaajia olisi enää mikään pidätellyt, jos Jukka Jalosen HPK ei olisi välieräsarjan viimeisessä ottelussa lyönyt HIFK:ta.

Joku Kim Hirschovits olisi ollut pitelemätön finaalisarjassa. Hirschovits on paraatiesimerkki Sheddenin vaikutuksesta. Shedden näki hänen potentiaalinsa, ei kiinnittänyt huomiota Hirschovitsin heikkouksiin vaan vahvuuksiin ja vei tämän lopulta mukanaan Jokereihin.

Suomalaiset valmentajat kiinnittivät siihen aikaan ensin huomion pelaajien puutteisiin esimerkiksi neljässä pelitilanneroolissa; sellaiselle Shedden antoi pitkät, ja nauroi päälle. Ja katsoi sen sijaan ytimeen, että onpa loistava pelaaja tämä Hirschovits, tai tuo Kärppien Hannes Hyvönen. Ilman Sheddenin erilaista ja raitista katsantokantaa Hirschovits ja Hyvönen – kaksi huippupelaajaa – eivät olisi koskaan pelanneet Leijonissa (ensin mainittu) EHT-tasolla ja (jälkimmäinen) MM-kisoissa.

Kaudeksi 2006-2007 Shedden siirtyi pienen kohun saattelemana HIFK:sta Jokereihin. Hän rakasti HIFK:ta, mutta lähti tielle, josta sittenkään ei ole paluuta, raha ratkaisi. Jokereissa Shedden paransi pelikirjaansa, joskaan siitä ei tullut briljanttia, mutta oli hänellä sillekin ulottuvuudelle silmää.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Kolmas pyörä – ryppy rakkauteen

Siihen aikaan, kun Shedden koutsaa Jokereita 2006-2008, osa Jokereiden matsien lehdistökatsomoista sijaitsee liki rahvaan seassa kaukalon toisessa päädyssä. Olen eräässä pelissä paikalla hyvissä ajoin, kuten aina. Tahdon päästä omaan tunnelmaani ja katsoa joitakin indikaattoripelaajia jo jääalkuverryttelyssä. Kausi on juuri päässyt vauhtiin ja olen juuri ryhmittymässä hyvälle paikalle penkkiini, kun eteeni tuntumalleni marssii määrätietoisin askelin: rouva Shedden!

Kolmiodraamamme astuu näyttämölle. Rouva Shedden ripittää minut kaikin kuviteltavissa ja ei-kuviteltavissa olevin sanankääntein. He ovat käännättäneet aivan kaiken, mitä roskaa olen hänen miehestään kirjoittanut. Kohteliaana mutta toki hämmentyneenä herrasmiehenä otan haipakan vastarinnatta, ja kun toinen poskeni on saanut riittämiin, käännän toisenkin nuhdeltavaksi ja vasta lopuksi, jahka olen riittävästi nauttinut ja korvani taakse painanut, ilmoitan, että rouva hyvä, olen täällä töissä ja te häiritsette työpaikallani työntekoani.

Vanha viisaus on, ettei toimittajan kanssa kannata alkaa. Viimeinen sana on taas minulla. "Kuinka paljon, aukeama, kaksi?", kysyy Rönkä puhelimessa. Sanon, että eiköhän yksi sivu riitä. Jollen väärin muista, kirjoitin seuraavan viikon lehteen herra Sheddenille avoimen kirjeen, muistelisin, että se oli avoin kirje, jossa vuorostani pilkkasin koutsia, joka ei yksin pärjää, vaan osallistaa ja lähettää jopa vaimonsa omaa kunniaansa puolustamaan.

Menen noin viikon päästä johonkin Jokereiden tappiolliseen matsiin, kohtaan pelin jälkeisessä lehdistötilaisuudessa Sheddenin, joka suuntaa todella tappavia katseitaan toimittaja Sihvoseen. Muuta ei tule kuin katseita, vielä. Shedden on ajoituksen mestari, hän selvästi odottaa ja vaanii tilaisuuttaan, mikä tarkoittaa voittoisan ottelun tuomaa lopullista energiaa ja adrenaliinilatausta itselleen. Siihen ei mene kauan.

Saman viikon lopulla Jokerit lyö Hämeenlinnassa runkosarjan ottelussa HPK:n – ja minä saan elämäni löylyn, melkein yhtä rapsakan kuin rouvalta, ja otan senkin vastaan tietenkin ilmeenikään värähtämättä. Kun sen pelin lehdistötilaisuus oli ohi, ja Shedden hyökkäsi välittömästi pakeilleni. Antaa olla viimeinen kerta, kun sotken hänen vaimonsa tai ketään hänen lähiomaistaan hänen työasioihini, tai tulee tupenrapinat, omakätisesti! kuuluu läksy. Ynnä muuta, ynnä muuta, ja totta kai höystettynä parilla tusinaa loistavasti äännettyjä ja rytmikkäästi sanottuja f-alkuisia sanoja.

Niin iholle ja liki Shedden tuli, että jouduin jo vaivihkaisesti vilkaisemaan, kummalla jalalla hänen, entisen 416 ottelun ja 139 maalin NHL-hyökkääjän paino oli ja kumpi käsi oli edessä. Sylki lensi vielä hetken, tilanne oli ohi, kuivasin kasvoni, ajoin kotiin, ja huomasin jälleen kerran nauttivani suunnattomasti jääkiekkoanalyytikon työstäni.

Yritin siinä illan mittaan kuvitella, mitä mietti Shedden nyt bussimatkalla Helsinkiin; ei kai me kaksi aikuista miestä aivan tosissamme olla, ja yritin vielä arvailla, missä mahdamme kohdata seuraavan kerran. Arvailen todella väärin.

Kantapaikan hämärissä

Astelen vuorostaan jonkun HIFK:n kotimatsin jälkeen Mannerheimintien yli odottelemaan seuraavaa tai sitä seuraavaa ratikkaa pubiin, vaan mistä minä onneton olisin voinut tietää, että Fellows on Sheddenin kantapaikka – ja heti kohta ovelta minua tervehtii tyylikkäästi nyökäten: Doug Shedden. Olen todella introvertti, haluan nauttia olueni yksin, tajuan Sheddenin ja hän minut, meinaan kääntyä kannoillani, mutta nyt se on myöhäistä.

Tunnen itseni ja tiedän, miten aion Sheddeniin suhtautua, mutta en tietenkään tunne häntä, hänen siviilihenkilöään, vaan pianpa se tässä selviää.

Käymme mitä mukavimman keskustelun! Puhumme hyvin vähän jääkiekosta, koen kuitenkin joviaaliksi velvollisuudekseni livauttaa vilpittömän itseironisesti, että vastuu on minulla, kun tässä nyt on hauska tavata ilmielävänä Mister Fiasko ja huomata, että olut se maistuu näköjään sinullekin, saanko tarjota seuraavan, ja sitä rataa.

Shedden vuorostaan hoitaa puoleltaan maailmanmiehen tyylillä keskustelumme ne mahdolliset kuopat, joihin voisimme pudota, jos sielumme olisivat kohtaamiseen liian pienet. Muutamien jälkeen minun on mentävä, viimeinen juna ei odota. Muistan keskustelleemme siitä, millainen maa Suomi ja sen pääkaupunki Helsinki on elää. Shedden sanoi pitävänsä Helsingistä tavattoman paljon. Ja, tosi sanoen, minä pidin valtavasti siitä Sheddenin karisman hehkusta, jonka lämmön piirissä sain sen parahultaisen tunnin viettää.

Se kuuluisa Jääkiekkoliiton tiedotustilaisuus, jota Kummola johti

Seuraava merkittävämpi kohtaamisemme on jäänyt mieleeni sikäli onnettomana, että mitä mahtoi Shedden tuppisuuna ja kielen suhteen ummikkona miettiä, kun hänet oli valittu juuri Suomen maajoukkueen Leijonien kauden 2007-2008 päävalmentajaksi ja hänen vieressään tiedotustilanteessa istuneet, hänen valintansa takana olevat Jari Kurri, Kalervo Kummola ja Heikki Hietanen saivat kovaa huutia valinnasta suomalaiselta medialta.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Miksi Shedden ei kysynyt ääneen, mitä täällä tapahtuu? Mitä hänestä puhutaan? Että hän voisi itsekin vastata, ottaa kantaa, tuoda esiin oma näkökulmansa. Muistaakseni vain Vesa Rantanen esitti jonkun kysymyksen englanniksi. Minä pöllöpää laskettelin ainoastaan suomeksi, koska en ollut tippaakaan käärmeissäni Sheddenille, vaan hänen valinnastaan vastanneille. Tekisi edelleen mieleni soittaa Sheddenille, miltä hänestä siinä kohtaa tuntui, kun me jauhoimme suomeksi jääkiekkoasiaa, joka kuitenkin liittyi häneen. Ehkä kyseisen asiaa häneltä Facebookissa, jossa olemme olleet tovereita jo vuosikausia.

Tässä kun hieman erikoisissa katuvissa tunnelmissa tuosta Jääkiekkoliiton tiedostustilaisuudesta näin jälkikäteen kirjoitan, todettakoon sekin, että silläkin kertaa toteutin vain ennalta suunnittelemaani pelikirjaa. Kummolan lähipiiristä oli vuotanut melko varmana tietona jo pari päivää aiemmin, että Shedden valitaan Erkka Westerlundin seuraajaksi.

Me, Kulosaaren porukka, päätimme, että joka tapauksessa valinnasta tulee nostaa niin suuri meteli, että jos ei muuta, tuleepahan kuulutetuksi, että pelitapaa ei saa Leijonissa kanadalaistaa tippaakaan.

Shedden valmensi lopulta taiten ja pieteetillä Leijonia. Hänen itsetunnolleen ei ollut vähääkään ongelma antaa Leijonien pelitapa apuvalmentaja Jukka Jalonen vastattavaksi. Leijonat haki suomalaista pelitapaa pelaamalla Kanadan MM-kisojen pienestä NHL-koon kaukalosta upean pronssin kanadalaisvalmentajan komennossa.

Rahalle perso velikulta

Kaikkien yhteisten vuosiemme jälkeen – näen meissä toteutuneen eräänlaisen lätkän rakkaustarinan, jossa meitä yhdisti laji, jossa asiat riitelivät rajusti ja kerran kuvioon tuli kolmas pyörä, arvoisa rouva Shedden, mutta koskaan eivät itse miehet riidelleet – en sittenkään moiti Sheddeniä kuin yhdestä asiasta: rahan himosta.

Tai voi olla turhan kovin sanottu, että se olisi ollut himoa rahaa kohtaa. Ehkä se oli vain inhimillinen tai pohjoisamerikkalaisittain inhimillinen ratkaisu aina rahasta jättää edellinen seura ja maa. Ensin HIFK:sta Jokereihin, kun Hjallis Harkimo tarjosi, kuulemma tuosta noin vain jossain vessassa valtavan nettosumman; ja lopulta jääkiekkoilun suurmaa Suomesta vaihtui jääkiekkoilun kehitysmaa Sveitsiksi, taas rahasta.

Oliko se sen väärti? Ainakaan raha ei pystynyt korvaamaan ikuista rakkautta HIFK:ta kohtaan eikä muutoinkaan suomalaisen jääkiekkoilun tarjoamaa kokonaisuutta.

Shedden myönsi jälkikäteen minulle, että ikävä on paitsi HIFK:ta myös sitä huomiota – jopa sitä Urheilulehden kantta, jossa komeili hänen kuvansa ja otsikko: Mister Fiasko – jonka hän sai osakseen valmentaessaan Suomessa. Täällä hän oli todellinen liki kaiken keskipiste; Sveitsissä hän oli sen sijaan melkein ei kukaan.

Olemme pitäneet sittemmin jonkinlaista yhteyttä Facebookin kautta. Jakaneet synttärionnitteluja toisillemme. Ja johonkin aikaan Sheddeniltä tuli säännönmukaisia kyselyjä "HIFK:n tilanteesta".

"Miten seuralla menee, mitenköhän ne suhtautuisivat minun paluuseen? Etkö sinä, Petteri, voisi auttaa minua takaisin HIFK:hon? Oi, ne olivat aikoja joskus ne!"

NHL-pesti sivu suun

Olen salaa hengessäni toivonut, että Shedden olisi saanut toteuttaa unelmansa toimia NHL:ssä päävalmentajana. Lyön pääni pantiksi, että hän olisi ollut kolmen Suomen kauden jälkeen parempi valmentaja NHL:ssä kuin moni muu sikäläinen ”taktikko”.

Eivätkä muutama Sveitsin vuosi muuta kuin vain paransivat Sheddeniä valmentajana. Jääkiekkoilu pysyy niin kauan eräänlaisissa lapsenkengissä ja on kehno joukkuepallopeliperheen äpärälapsi, kun NHL:ssä ei valmenna aina parhaimmat mahdolliset valmentajat, vaan sopivimmat.

Ja vielä tästä Mister Sheddenistä. Kyllä minä olisin rakastanut pelata hänen joukkueessaan. Ja rakastinhan kirjoittaakin hänestä piri pinnassa. Ja hän suhtautui kaikkeen niin kuin kaikkeen tuleekin jääkiekkoilussa suhtautua: vihaisesti, lempeästi, intohimoisesti, hyvällä pelisilmällä ja kuitenkin suhteellisuudentajuisesti osana muuta elämää.

En gång IFK, alltid HIFK, niinhän ne sanovat. Miten olisi, Tobias Salmelainen? Sheddenin paluu Helsinkiin ja jääkiekkokotiinsa.