MTV Urheilun asiantuntija Petteri Sihvonen kirjoittaa huolestuneena SM-liigan ja Suomen Jääkiekkoliiton tulehtuneen oloisista väleistä.
MTV Urheilun toimittaja Anssi Mertaranta esikuntineen on tehnyt hyvää tutkivaa journalismia liittyen suomalaisen jääkiekkoilun kokonaistilaan, jonka ongelmien keskiössä on SM-liigan ja Suomen Jääkiekkoliiton välinen toistaiseksi voimassa oleva sopimus, jonka purkamista MTV Urheilun tietojen mukaan osa SM-liigaseuroista kannattaa.
Pääkuvan video: Tästä on kysymys: Tulosruutu kertoi viime viikolla SM-liigaseurojen tyytymättömyydestä nykyiseen sopimukseen Jääkiekkoliiton kanssa.
Tilanteesta perillä olevien MTV Urheilun lähteiden mukaan tilanne on, tosi sanoen, vähintäänkin tulehtunut.
Vaan älkää pahoittako mieltänne, kun paljastan jo etukäteen: jo tällä käsillä olevalla viikolla, ensi viikolla tai tämän vuoden puolella joka tapauksessa, Jääkiekkoliiton puheenjohtaja Harri Nummela ja SM-liigan puheenjohtaja Heikki Hiltunen kertovat hyvän "sovun" löytyneen. He kertovat kuin yhdestä suusta, että entistä sopimusta jatkettiin tai oikeammin sitä ei katkaistu; tai sitten tullaan ulos uuden, hyvässä yhteishengessä syntyneen sopimuksen kanssa ja päälle vakuutellaan, ettei missään vaiheessa mitään sen isompaa erimielisyyttä edes ollut.
Vakavammin sanoen ennustan, että SM-liiga todella irtisanoo sopimuksen, jossa on käsittääkseni puolen vuoden irtisanomisaika. Se tietää sitten lätkäjohtajille kesällä vähemmän oljentelua mökkirannoilla, enemmän palavereja uuden sopimuksen sorvaamisen tiimoilta.
TAUSTA: SM-liigaseuroissa mitta täyttymässä: Sopimus Jääkiekkoliiton kanssa vaarassa sortua – tämä mullistaisi suomalaista jääkiekkoa
Suomalainen jääkiekkoilu osaa liikuttavan hyvin kätkeä ongelmansa, tai luulee osaavansa, tosin 2020-luvulla luulon tiellä on ainakin yksi media, mahdollisesti useampikin.
Olen seurannut vaivautuneissa tunnelmissa sitä, miten epämääräisesti ja ennen muuta surkeasti koordinoidusti kiistan osapuolet ovat kommentoineet julkisuuteen päin tilannetta. Etenkään Suomen Jääkiekkoliiton mediapelikirja ei toimi.
Tosin isommin kehuttavaa ei ole SM-liigankaan strategiassa ja sen toteutuksessa. Itse asiassa SM-liigan toimistolla ei näytä olevan asian suhteen juurikaan kerrottava, niinpä tietoa on jouduttu hankkimaan yksittäisistä seuroista. Yksittäiset seurat ovat sitten puhelleet joko asiaa tai ohi suunsa, mutta lähinnä nimettöminä. Osa on luvannut lausuntoja – ja jo kohta peruuttanut ne, ettei mitään tipukaan.
Kertauksen vuoksi, Mertarantaa lainaten, kyse on muun muassa tästä: Jääkiekkoliiton ja SM-liigan sopimus pitää sisällään luvan ylimmän sarjatason järjestämiseen, liigan joukkuemäärän, sarjajärjestelmän, erotuomaritoiminnan, Mestis-rahoituksen ja liigapelaajien käytettävyyden maajoukkuetoiminnassa sekä niistä saatavat korvaukset.
Sotkun maksimaalisuutta kuvaa se, että omien tietojeni mukaan toiseksi korkeimmalla sarjatasolla Mestiksellä on isohkoja toiveita tehdä jonkinlaista pesäeroa peräti järjestäjäänsä eli Jääkiekkoliittoon! Jos jostakin Suomen Jääkiekkoliiton pitää olla häpeissään niin siitä, ettei se ole alkuunkaan onnistunut pitämään kunnossa omaa korkeinta sarjatasoaan, Mestistä.
Melkeinpä ymmärrän SM-liigaseuroja, jos niillä ei ole kiinnostusta laittaa – oman arvioni mukaan kyse on noin 40 000 eurosta per liigaseura – rahaa Mestiksen "kehittämiseen". Semminkin kun pahat kielet kertovat, ettei raha mene suoraan seuroille, vaan se kulkeutuu liiton kautta tavalla, johon Mestiksen eräissä seuroissa ollaan hyvin tyytymättömiä. Sen jälkeen, kun Jääkiekkoliitto on käytännössä hylännyt oman sarjansa kehittämisen, miksi ihmeessä SM-liiga hoitaisi tältä osin Jääkiekkoliiton tehtäviä?
Tosin siitä ei ole kahta sanaa, että Mestiksen näivettämiseen ovat syypäitä sekä Jääkiekkoliitto että SM-liiga. SM-liigassa pelaa liikaa seuroja, sarja on kiinni – ja Mestikseltä puuttuu sitä mukaa näköalat, unelmat ja noiden puuttumisen myötä koko urheilun idea. Tokko Mestis on enää edes puoliammattilaissarja.
LUE MYÖS: Suomalaisen jääkiekon kulisseja repivä riita voi päättyä tylyyn ratkaisuun – HPK:n toimitusjohtajalta selvä näkemys tilanteesta: "Hyvä pohtia ja avata totaalisesti"
Niin paljon kuin olenkin Kalervo Kummolaa aikoinaan kritisoinut, nyt minulla on ikävä hänen johtamisotettaan. Enkä tarkoita tällä nyt mitään Rautakanslerin kovia otteita. Tarkoitan sitä, ettei tällä hetkellä suomalaisessa jääkiekkoilussa ole rivejä kokoavaa voimaa. Historiallinen fakta on, että SM-liigan ja Jääkiekkoliiton eripura on yltynyt hiljalleen sen jälkeen, kun Kummola jäi sivuun.
Toki monet virheet kylvettiin jo Kummolan aikana ihan jo siitä pitäen – tämän Kummola on myöntänyt itsekin – että luotiin, Kummolan johdolla, kaksinapainen järjestelmä, jossa on SM-liiga ja Jääkiekkoliitto.
Kun meillä valmentajilla oli aikoinaan lajin sisältöjen kanssa ongelmia, mitä teki Kummola? Hän sentään ensin jyrähti, ja heti perään kutsui koko porukan kasaan Vierumäelle. Siitä lähti nyt jo yli 10 vuotta kestänyt suomalaisen jääkiekkoilun triumfi, jonka tuloksia ovat muun muassa ovat pari aikuisten maailmanmestaruutta, isot määrät junnumaajoukkueiden voittamia mitaleja ja kruununjalokivenä kaikkien aikojen isoin määrä suomalaisia laadukkaita NHL-pelaajia.
Tuleeko lukijalla mieleen juuri nyt henkilöä, jolla olisi uskottavuutta kutsua jääkiekkojohtajat seminaariin Vierumäelle keskustelemaan jääkiekkoilumme rakenteellisista ongelmista? Ai ei tule ketään mieleen? Ei minullekaan.
Juttu jatkuu kuvan alla.
Jääkiekkojohtajat luimistelevat keskenään pienissä ja vielä pienemmissä porukoissa kukin omaan napaansa tuijotellen. Joitakin kokouksia sitten pidetään ja aikanaan tullaan kertomaan nahkapäätöksistä ja navetanlämpöisestä sovusta. Sovusta, jolla ei ole minkäänlaista tekoa sen kanssa, että se sopu sitten toisi suomalaiselle jääkiekkoilulle merkittävää kansallista saati kansainvälistä kilpailuetua.
Ajattelen kauhuissani, mitä jos Anssi Mertaranta ei olisi saanut vihiä tulehtuneesta tilanteesta? Jos yksi ja toinen jääkiekkotoimija ei sitten vyöryn lähdettyä olisikaan oikein vuotamalla vuotanut tilannetta Mertarannalle? Siellä ne herrat keskenään taas keittäisivät vesivelliään ilman edes vähäisintä painetta tehdä parempia ratkaisuja. Mertaranta on tarinan sankari, Jääkiekkoliiton ja SM-liigan pomot konnia.
On karmeaa katsoa sivusta, kun SM-liigassa ja Jääkiekkoliitossa ei ymmärretä sitä, että ne istuvat samassa veneessä, jota kumpikin nyt itsekkäästi keikuttaa.
Heikki Hiltusen ja Harri Nummelan housuissa tekisin niin, yhteisestä päätöksestä, että he soittaisivat ryhmäpuhelun siihen Kalervo Kummolan erikoiseen kännykkänumeroon. Eikö Kummola voisi toimia välittäjänä tässä tulehtuneen oloisessa tilanteessa?