Hiihtäjälegenda Siiri Rantanen on kuollut tänään Lahdessa 98-vuotiaana. Asian vahvisti STT:lle Siiri Rantasen poika Martti Rantanen.
Siiri Rantanen oli suomalaisen naisurheilun pioneeri. Naisten maastohiihto hyväksyttiin olympialajiksi ensi kerran vuoden 1952 talviolympiakisoihin Osloon. Rantanen hiihti tuolloin pronssille. Parhaan kansainvälisen menestyksensä Rantanen saavutti neljä vuotta myöhemmin Cortinan olympialaisten viestihiihdossa, josta hän sai kultamitalin.
Rantasesta tuli Cortinassa viestiankkurina juhlittu sankari, sillä hän lähti päätösosuudelle lähteistä riippuen 10–20 sekuntia Neuvostoliiton ankkurin Radja Jeroshinan jälkeen. Maalissa eroa oli 27 sekuntia Rantasen hyväksi.
Suomen mestaruuksia Rantanen voitti kaikkiaan yksitoista. Rantanen sai kilpavuosinaan Äitee-lempinimen.
Rantasen viime vuosien tähtihetki koitti Lahden MM-hihdoissa kevättalvella 2017. Tuolloin arvovaltaiset katsojat presidentti Sauli Niinistöstä Ruotsin kuninkaaseen Kaarle Kustaaseen kannustivat Lahden hiihtostadionilla tyylikkäästi suksilla lykkinyttä Rantasta.
Ikinuoren Rantasen elämänmyönteisyyttä ei nakertanut edes vasemman jalan amputointi alkuvuodesta 2021. Operaatioon ajoi varvastulehduksesta lähtenyt jalan kipeytyminen.
7:16