Maastohiihdon maailmanmestari Kalevi Oikarainen on kuollut. Hän kuoli viime perjantaina kotonaan 84-vuotiaana.
Oikarainen voitti miesten 50 kilometrin hiihdon maailmanmestaruuden Tshekkoslovakian Ylä-Tatralla 1970. Hänet valittiin saman vuoden lopussa Vuoden urheilijaksi.
Oikaraisen ura henkilöityi vahvasti hänen kotiseudulleen Kuusamoon. Oikaraisen seura oli Kuusamon Erä-Veikot.
– Oikarainen oli sairastellut viime aikoina. Kunnioitamme hänen omaistensa tahtoa, emmekä ainakaan nyt kommentoi tätä enempää, Kuusamon Erä-Veikkojen toiminnanjohtaja Seppo Linjakumpu kertoi STT:lle.
Oikarainen haudataan syyskuun alkupuolella.
Susijahti suksilla
Eräharrastustensa myötä Oikarainen sai 1960-luvulla itselleen luontevan lempinimen "Susi-Kalle". Se tuli käyttöön, kun hän loppuvuodesta 1963 sai Kuusamon maastossa vinkin suden liikkeistä ja lähti hiihtämällä jahtaamaan eläintä.
Pitkiä hiihtomatkoja pelkäämätön Oikarainen väsytti suden, jonka jahdin päätteeksi ampui. Nimi Susi-Kalle oli tullut kotimaiseen hiihtokuvastoon jäädäkseen – ja legenda oli syntynyt.
– Pari tuntia se ajo kaikkiaan kesti. Lähemmäs parikymmentä kilometriä, Oikarainen kuvaili Paavo Noposen kirjoittamassa kirjassa Susi-Kalle – Koillismaa.
Näpäytys suomalaismedialle
Oikarainen päästi urheilutoimittajista lähelleen juuri Noposen. Heitä yhdisti rakkaus luontoon.
Oikaraisen viidenkympin MM-kulta Tshekkoslovakiassa 1970 tuli hillittömässä lumipyryssä. Hän jakoi voimansa mestarillisesti ja jätti muut MM-mitalistit Neuvostoliiton Vjatsheslav Vedeninin ja DDR:n Gerhard Grimmerin kauas taakseen.
Oikarainen todisti Ylä-Tatralla lojaalisuutta uraansa läheltä seuranneelle Noposelle, jota Yleisradio yllättäen ei ollut lähettänyt selostamaan vuoden 1970 MM-hiihtoja.
Radioäänenä joka kodissa tuttu Noponen oli kuitenkin matkustanut Ylä-Tatralle aikakauslehden palveluksessa. Ylelle selostajasuuruuden kohtelusta suivaantunut Oikarainen suostui suomalaismediasta antamaan haastattelun vain Noposelle.
Arvokisoissa Oikarainen hiihti myös viestin olympiapronssia Grenoblessa 1968 ja MM-hopeaa Oslossa 1966. Hän voitti henkilökohtaisen Suomen mestaruuden viisi kertaa.