Ennen naisten torstaista viestihiihtoa Lahden hiihtostadionilla nähtiin historiallinen hetki, kun suomalainen hiihtoikoni Siiri ”Äitee” Rantanen, 92, toimi viestin esihiihtäjänä kiertäen stadionin ympäri.
Cortinan olympialaisissa kultaa vuonna 1956 hiihtänyt Rantanen villitsi suomalaisyleisön, joka osoitti hiihtäjälegendalle suosiota ja kunnioitusta seisaaltaan.
- Huutomyrsky oli niin kauhea, että en kuullut enkä nähnyt mittään, Rantanen sanoi hiihtonäytöksensä jälkeen.
- Hyvin luisti ja piti, ei mitään valittamista. Kun ei ollut latua, niin se on paha hiihtää kapeilla suksilla, Äitee kertasi hiihtoaan.
Siiri Rantanen täytti joulukuussa 92 vuotta. Korkeasta iästään huolimatta hän käy edelleen hiihtolenkeillä.
- Kyllä mie käy, kun vaan pääsen latuselle. Ne on täällä niin ettäällä ja mie asun tuolla kauempana, eikä ole autoa millä kulkea. Olen odotellut että tulee lunta vähän lähemmäs.
0:58
Kaikki on muuttunut
Rantanen sanoo kilpahiihdon muuttuneen hänen aktiiviajoistaan valtavasti.
- Kaikki on muuttunut, välineet on muuttuneet, ihmiset treenaa. Ei ole niinkuin ennen.
Erityisesti omalta kilpailu-uralta muistuvat tiukat taistot venäläisiä kilpasiskoja vastaan.
- Aina koitettaan kuka on paras. Joskus olin minä, joskus oli hyö, Rantanen muisteli.
Lahden MM-hiihdoissa 1958 Siiri Rantanen oli kolmas. Edellä olivat tuolloin venäläiset Alevtina Kolstina ja Ljubov Kozyreva.
Katso myös selostajalegenda Anssi Kukkosen haastattelu:
(Video: Radio Voima/ Mediatalo ESA)