Sinikka Backman on kokenut kahden lapsen kuoleman, kaksi avioeroa ja loppuunpalamisen toimitusjohtajana – nyt hän luotsaa Suomen suurinta leipäjonoa: "Teen tätä kunnes tulee viesti, että enää ei tarvitse"

Backman on vähävaraisten ruokajakelun Myllypuron Elintarvikeapu ry:n toiminnanjohtaja. Myllypuron leipäjono on yksi Suomen suurimmista. Backmanin elämän monet vaiheet veivät hänet hänen nykyiseen tehtäväänsä.

MTV Uutisten vaaliohjelman kuvauksissa on vilkas tunnelma. Kansanedustajan tehtävään haluavat nauravat ja juttelevat, tekninen väki tekee viimeisiä viilauksia studiossa. Väkijoukon keskellä on pienikokoinen nainen, joka katselee vilinää vakavana. 

– Voin luetella liudan arvoja, joita poliitikolla kuuluisi olla. Mutta eiväthän ne ole tähänkään mennessä toteutuneet.

Hän ei kohdista sanoja lämpiössä oleviin ehdokkaisiin vaan koko poliittiseen järjestelmään. Backman on ohjelmassa tuomassa vähävaraisten viestiä ja kysymyksiä kansanedustajan toimesta haaveileville – suoria kysymyksiä kansan suusta.

"Kannan lapsuuteni taakkaa"

Jyväskylän seudulta kotoisin olevalla Backmanilla on takanaan elämä, josta ei ole käänteitä puuttunut. Jo hänen elämänsä alku oli haastava – hän kuvailee olevansa yrittäjäperheen ainoa, ei toivottu lapsi. Perheen, jossa oli myös alkoholiongelma.

– Jouduin lapsena ottamaan kantaakseni taakkaa, joka ei lapselle kuulu. Kannan sitä taakkaa edelleen.

Hänen omien sanojensa mukaan lapsuus meni miten meni. Backmanin mummo asui lähistöllä. Hän nimeää sen pelastuksekseen, koska mummo huolehti hänestä.

Nuorena Backman teki milloin mitäkin töitä, muun muassa kaupan alalla.

– Kotiolosuhteet olivat niin huonot, että koulunkäynti ei ollut mahdollisuus minulle.

Backman meni naimisiin ja liitosta syntyi kaksi lasta. Avioliitto päättyi tragediaan. Heidän tyttärensä menehtyi 3,5-vuotiaana, kun hän päästi irti isänsä kädestä ja jäi auton alle.

Backmanin silloinen aviomies ei kestänyt tyttärensä kuolemaa ja avioliitto päättyi.

Backman meni myöhemmin uudelleen naimisiin ja tästä liitosta syntyi kolme lasta. Tämäkin avioliitto päättyi, tällä kertaa alkoholin takia.

Tyttären kuoleman jälkeen Backman muutti Helsinkiin vuonna 1970.

Työ poltti loppuun

Helsingissä asuessaan Backman eteni lopulta keskisuuren siivousliikkeen toimitusjohtajaksi kovalla työllä.

Kova työ vaati veronsa, sillä lopulta loppuun palaminen pysäytti työnteon. Hän oli tuolloin alle 60-vuotias.

Toimitusjohtajan työ oli raskasta. Päivät olivat pitkiä ja usein myös viikonloput vierähtivät töissä. Toipuminen vei aikaa.

– Silloin kun on pohjalla, niin ei jaksa kiinnostua mistään. Otin sitten koiranpennun jostain syystä, ja sen avulla aloin taas liikkua. Huomasin pikkuhiljaa, että elämässä on muutakin.

Elämä toi tullessaan lisää vastoinkäymisiä. Backmanin vanhin poika menehtyi 34-vuotiaana yli kymmenen vuotta sitten.

Oman lapsen kuolemasta ei pääse koskaan yli.

– Varsinkin, kun se tulee tuplana vähän vanhemmalla iällä. En soisi sitä kenelläkään. Se invalidisoi ihmisen. Tavalla tai toisella jotenkin nilkutetaan ongelmaisena eteenpäin.

Kaikesta huolimatta Backman ei ole katkeroitunut.

– En mieti, että miksi minä. Ennemmin, että onneksi minä. Minä olen kaiken jotenkin kahlannut läpi.

Leipäjonosta löytyi tekemistä

Loppuunpalamisen jälkeen Backman alkoi miettiä, mitä elämällä voisi vielä tehdä. Hän ystävystyi samassa tilanteessa olevan pankinjohtajan rouvan kanssa. He kiersivät muun muassa kirpputoreja ja naistenmessuja, kunnes he lukivat lehdestä Myllypuron ruokajonosta.

Vuosi oli 1998.

– Kun menimme sinne ensimmäistä kertaa, koputin vetäjää selkään ja kysyin, onko heillä vapaaehtoistöitä. Siitä se lähti. Vuonna 2004 siirryin vetovastuuseen.

Myllypuron leipäjono lähti alun perin liikkeelle seurakunnan toiminnasta. Kun kaupunki ei voinut enää rahallisesti tukea seurakunnan toimintaa, leipäjono piti muuttaa yhdistykseksi. Silloin Backman siirtyi vapaaehtoistyöstä työntekijäksi.

Leipäjono on muuttunut vuosien varrella. Backmanin mukaan hädänalaisten määrä on lisääntynyt. Maahanmuuttajat ovat uusi ryhmä, ja heitä on viimeisimmän tutkimuksen mukaan noin 30 prosenttia ruokajakelun asiakkaista.

– Entistä enemmän on myös henkilöitä, joiden kuuluisi ulkoisen habituksen mukaan olla töissä, mutta eivät ole saaneet töitä jostain syystä.

Tällä hetkellä leipäjonossa on työntekijöitä nelisenkymmentä. Suurin osa heistä on hommissa kuntouttavan työtoimen tai työkokeilun kautta.

Usko osana elämää

Backman kertoo, että monet hänen elämässään tapahtuneet asiat ovat saaneet miettimään, että onko tämä mikään edes totta. Tapahtumista on tullut epätodellinen olo.

– Jos kaikki tapahtunut ovat hinta siitä, mitä auttamistyötä nyt teen, niin se hinta on kova. Kristittynä ajattelen, että tämä on minun tieni, mikä minulle on annettu kuljettavaksi. Teen tätä niin kauan, kunnes tulee viesti, että enää ei tarvitse.

Backman käsitteli aikanaan uskonasioita isovanhempiensa kanssa. Usko on aina ollut osa hänen elämäänsä, joskus enemmän, joskus vähemmän.

– Joskus olen miettinyt, onko oikein laittaa syy jonkin korkeimman voiman harteille, vai onko se vain selviytymiskeino. Tapa, jolla yrittää vierittää syytä jollekin muulle kuin itselleen.

Backman ei pidä leipäjonossa työskentelyä erikoisena tehtävänä. Auttaminen on velvollisuus, joka kuuluu kaikille. Hänen mukaansa päättäjät eivät ymmärrä huonompiosaisten tarpeita.

– En katso tätä keskustelua myöskään eläkeläisistä hyvällä. Meistä on tehty ikään kuin syyllisiä tähän kaikkeen. Kuin meidän olemassa olomme rasittaisi tätä yhteiskuntaa. Mutta jos ei olisi meitä, niin ei olisi teitäkään. Jokaisella on isä ja äiti.

Hyvinvointivaltiossa kaikilla kuuluisi olla peruselämän edellytykset kunnossa. Backmanin mukaan huonompiosaisten ryhmä jää tutkimustenkin ulkopuolelle.

– Sanotaan, että perusturva on noussut. Niinhän se onkin, mutta ei siellä, missä sen pitäisi. Me puhumme eri kieltä päättäjien kanssa, kosketuspintaa ei ole. Kaikki ansaitsevat kunnioitettavan elämän loppuun asti, peruselementtejä ovat koti ja ruoka. Niitä ei kaikilla kuitenkaan ole.

Lapset ja vanhukset koskettavat

Backmanin mukaan leipäjonossa lasten ja nuorten vanhemmat ovat huolissaan siitä, että heidän lapsensa eivät pääse kesällä huvipuistoon, tai eivät voi osallistua lukiossa vanhojen tansseihin.

Hän toivoo, että tulevaisuudessa lapset saisivat enemmän huomiota päättäjiltä.

– Se ulkopuolisuuden tunne vaikuttaa pitkälle elämään, se saa nuoren tuntemaan itsensä arvottomaksi. Pystyn samaistumaan tähän hyvin, se jättää jäljen.

Erityisesti leipäjonossa käyvät lapset ja vanhukset viiltävät sydäntä. Ensimmäisen kerran ruokajonon kolmekymmenvuotisessa historiassa he olivat viime jouluaattona auki. Muut järjestöt olivat menneet kiinni.

– Siellä oli lähemmäs 1300 ihmistä. Eräskin nainen jäi mieleen, kun hän tuli itkien luokseni ja sanoi häpeävänsä olla jouluaattona leipäjonossa.

Häpeän tunne on usein päällimmäisenä. Backmanin mielestä se johtuu huono-osaisten syyllistämisestä, niin kuin ongelmat olisivat heidän oma vikansa.

Kiitollisuus jää mieleen

Viime joulun aika oli muutenkin koskettavaa. Myllypuron Elintarvikeapu ry sai lavan värivirheellisiä miesten kenkiä lahjoituksena. Ulkona oli satanut jo räntää ja ilma oli kylmä.

– Siihen tuli yksikin maahanmuuttajataustainen mies sandaalit jalassa. Toisella oli crocsit. Se kiitollisuus jäi mieleen, kun he saivat ne kengät. Melkein itkimme kollegamme kanssa siinä heidän mukanaan.

Onnistumistarinoitakin on. Jotkut asiakkaat ovat esimerkiksi raitistuneet. Leipäjonossa ei ruokita alakuloa, vaan käyntikerrasta yritetään tehdä aina positiivinen. 

– Meidän asiakkaamme eivät ole syrjäytyneitä. He ovat syrjäytettyjä. Asiakaspiirissämme on ihan normaaleja ihmisiä. Jotkut ovat kokeneet avioeron, mikä on vienyt heidät pohjalle. Siellä on 90-luvun aikana sinne tippuneita yrittäjiä ja professoreita. Siellä pohjalla he ovat vieläkin

Backman on nähnyt elämässään ja Myllypuron leipäjonossa lähestulkoon kaiken mahdollisen.

– Kerran Myllypurossa huoltoasemalla näin miehen parin pullokassin kanssa. Niistä saaduilla rahoilla hän sai ostettua jonkun oluen. Silloin kristittynä mietin, että jos on mahdollista nähdä Kristuksen kasvot jossain, niin sen miehen katseessa.

Vähävaraiset yksi teema MTV:n vaaliohjelmassa

Myllypuron elintarvikeavun toiminnanjohtaja Sinikka Backman on yksi MTV Uutisten uudenlaisen Sinustako kansanedustaja -vaaliohjelman kansalaisraatilaisista.

Sunnuntaina 7. huhtikuuta kello 21 MTV3-kanavalla esitettävässä ohjelmassa kansalaisten edustajat pääsevät haastamaan kansanedustajaksi pyrkiviä henkilöitä omasta näkökulmastaan. 

Backmanin lisäksi raatiin kuuluvat Suomen Nuorten yrittäjien puheenjohtaja Leo Kadieff yrittäjien asioista sekä HelsinkiMission toiminnanjohtaja Tuula Colliander yksinäisyydestä ja vanhusten asioista.

Lue myös: Päivittäin hyytäviä tarinoita yksinäisyydestä kuuleva asiantuntija antaa kolmen kohdan vinkin jokaiselle suomalaiselle: "Monen ihmisen arki on yhtä odottamista"

Edellinen väittelytaitoihin pohjautuva jakso (esityspäivä 31.3.) on katsottavissa alla. 

Lue myös: Sinustako kansanedustaja -vaaliohjelma jatkuu uusilla haasteilla – nyt testataan ehdokkaiden tietämystä ja taitoa ymmärtää suomalaisten huolia