Antero Mertarannan uran loppu häämöttää: "Minulla on muutakin elämää kuin urheilu"

5:29img
Katso video: Näin Antero Mertaranta kertoo uransa loppumisesta ja jääkiekon tilasta Suomessa.
Julkaistu 09.05.2024 13:34
Toimittajan kuva

Kari Pyrhönen

kari.pyrhonen@mtv.fi

Perjantaina käynnistyvät jääkiekon MM-kilpailut näkyvät edelleen vahvasti MTV3-kanavalla. Kisat ovat suomalaisten suosikkiselostaja Antero Mertarannalle toiseksi viimeiset.

MTV näyttää huomenna alkavien MM-kilpailujen kaikki Suomen ottelut MTV3-kanavalla ja MTV Katsomossa. Selostajana MTV3:lla kuullaan leijonaääni Antero Mertaranta. 

Kisat siirtyivät Viaplay-kanavalle, mutta MTV on tehnyt viisivuotisen sopimuksen Leijonien pelien näyttämisestä. Videolta katsottavassa haastattelussa Mertaranta kertoo, että hän ei enää viittä vuotta jatka.

Selostajalegenda on ilmoittanut lopettavansa kevään 2025 kisoihin, jolloin on kulunut 30 vuotta Mertarannan selostamasta Suomen ensimmäisestä maailmanmestaruudesta.

Mertaranta kertoo haastattelussa myös näkemyksensä suomalaisen jääkiekkoilun tilasta. Erityisesti häntä huolestuttaa lajin kalleus, joka voi ajaa lahjakkaita nuoria muille areenoille. Kun ikäluokat pienenevät ja halvempia lajeja riittää, säilyykö suomalaisen kuningaslajin taso?

Tuoreimmat aiheesta

MM-jääkiekko