Ensimmäinen reaktio, kun skunkki tulee kylään on: apua, haiseeko se? Vastaus: kyllä ja ei.
Mäntsäläläinen Sinna Lantea piti ajatusta haisunäädästä kotona hulvattomana vitsinä, kun hän kuuli aiheesta ensimmäisen kerran.
– Luin vuosia sitten lehdestä haastattelun haisunäädän omistajasta, ja siinä taisi olla kuvakin siitä miten skunkkia lenkitettiin koiran tapaan. Pidin sitä lähinnä hulvattomana vitsinä.
Ajatus jäi kuitenkin muhimaan, ja muutama vuosi myöhemmin Lantea talutteli valjaissa omaa pikku skunkkiaan.
Omistajansa Sinna Lantean sylissä Wilma on rauhallinen ja antaa myös silittää itseään.
– Meillä on Wilman kanssa ihan eri käsitys lenkillä olosta. Minä tahtoisin mennä suoraviivaisesti pisteestä a pisteeseen b, mutta Wilma haahuilee ilman päämäärää pelloilla ja metsissä. Wilmalla on myös ulkotarha, jossa se saa kuoputella ja nuuskia vapaasti.
Sinna Lantea ehti hankkia Wilman vuonna 2015 – juuri ennen kuin haisunäädän ottaminen lemmikiksi kiellettiin Suomessa lailla vuoden 2016 alussa. Taustalla oli ministeriön näkemys, jonka mukaan petoeläimet voivat aiheuttaa luonnossa merkittävää haittaa. Näin ennen vuotta 2016 otettu Wilma jäi yhdeksi Suomen harvoista lemmikkihaisunäädistä.
– Moni tulee kyselemään Wilmasta, kun kuljemme ulkona. Käymme myös silloin tällöin esittäytymässä lemmikkieläinkaupoissa ja messuilla. Siellä Wilma mököttää, sillä se ei ole ollenkaan sosiaalinen, Lantea nauraa.
– Wilma vertautuu lemmikkinä monin tavoin kissaan. Se on itsenäinen eikä tippaakaan miellyttämisen haluinen. Siinä on myös diivamaisia piirteitä.
Kylässä Wilma juoksee sohvan alle
Koirat eivät aina ymmärrä mikä Wilma on otuksiaan. Kuva: Sinna Lantean kotialbumi.
Jutun tekoa varten Sinna Lantea ja Wilma tulevat varta vasten kyläilemään toimittajan kotiin.
– Wilma käy harvoin kylässä. Se saa yleensä ihan suosiolla jäädä kotiin, koska se ei viihdy ihmisten parissa.
Katso yllä olevalta videolta Wilman vierailu
Kun Wilma päästetään vapaaksi kantokassistaan, juoksee se ensimmäisenä sohvan alle piiloon. Kun vieras lähestyy, alkaa sohvan alta kuulua tuhinaa ja pian myös tassun hakkaamista.
– Töminällä se ilmoittaa, ettei kannata tulla lähemmäksi.
Haisunäätä on saanut nimensä siitä, että tuntiessaan olonsa uhatuksi se ruiskuttaa pahanhajuista eritettä. Myös kotona kasvaneet lemmikit saattavat ruiskuttaa eli spreijata, ja hajua on hyvin vaikea saada pois.
Onneksi Wilma ei nyt ruiskuta hajua, vaikka selvästi onkin varautunut.
– Wilma ei ole ikinä spreijannut meillä ollessaan. Tämä on tietysti asia, josta kaikki kysyvät ensimmäisenä, että haiseeko se, Lantea sanoo.
– Kyllähän sen ominaistuoksu on vahva, frettieläimelle tyypillinen vahva tuoksu. Lemmikkihaisunäätä spreijaa lähinnä silloin, kun se tuntee olevansa hengenvaarassa, ja sellaista tilannetta harvemmin lemmikkiolosuhteissa syntyy.
Ihmiset ymmärtävät pysyä kauempana Wilmasta, jos se tuhisee ja läpyttää tassullaan varoitusmerkkejä, mutta toiset eläimet eivät aina osaa tulkita skunkin elekieltä.
– Haisunäätä ei kuulu Suomen luontoon eivätkä esimerkiksi koirat aina ymmärrä mikä otus on kyseessä. Kerrankin erä uroskoira ihastui Wilmaan ja halusi tehdä tuttavuutta, jolloin Wilma nosti häntäänsä uhatakseen spreijauksella. Koiraparka puolestaan tulkitsi tämän lemmenviestinä, Lantea kertoo.
Sinna Lantea arvioi, että Suomessa on vain parikymmentä haisunäätää mukaan lukien haisunäädät eläintarhassa.
– Moni voi ihmetellä haisunäätää lemmikkinä, mutta minulle se on hyvin rakas. Toisinaan se on aivan älyttömän ärsyttävä kuten silloin, kun se paukuttaa suutuspäissään kattiloita ja pannuja keskellä yötä, mutta sitten se on myös suloinen tuhisija, jonka touhuja on hauska seurata.