Sipilä: Kannustin Soinia lähtemään Britanniaan

sipilä juha pääministeri keskusta
Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) tiesi ulkoministeri Timo Soinin (ps.) matkasta Britanniaan. Lehtikuva
Julkaistu 11.07.2016 17:37

MTV UUTISET - STT

Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) kertoo, että hän tiesi ulkoministeri Timo Soinin (ps.) matkasta Britanniaan brexit-äänestyksen jälkeen.

Sipilä on parhaillaan haastateltavana Porin SuomiAreenassa.  
Sipilä kertoo, että hän kannusti Soinia lähtemään. Hänen mielestään on hyvä, että saatiin tuoreeltaan kuulla kummankin puolen näkemyksiä.  

Sipilä arvioi, että Britannian ero EU:sta laskee Suomen bruttokansantuotetta puolesta prosentista yhteen prosenttiin kahden vuoden aikana. Määrä riippuu paljolti siitä, miten kauan epävarmuutta kestää.  

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa