Stubb CNN:llä: Suomen taloudessa on myötätuulta

Alexander Stubbin mukaan myötätuulta Suoen talouteen tulee muun muassa öljyn hinnasta ja euron kurssista.Lehtikuva
Julkaistu 15.04.2016 17:21

MTV UUTISET – STT

Valtiovarainministeri Alexander Stubb (kok.) myöntää yhdysvaltalaisen uutiskanavan CNN:n haastattelussa, että Suomen talouskasvu ei ole riittävän nopeaa. Hän arvioi kuitenkin, että talouskehityksessä on nähtävissä myös myönteistä.

– Meillä on jonkin verran myötätuulta takanamme, Stubb sanoi.

Myötätuulta tulee hänen mukaansa muun muassa öljyn hinnasta ja euron kurssista.

Stubb kertoi CNN:lle pitävänsä Britannian mahdollista eroa EU:sta hyvin huolestuttavana. Hänen mukaansa tilanne on tasan eikä kansanäänestyksellä ole välttämättä mitään tekemistä EU:n kanssa.

Lopuksi Stubb intoutui opettamaan CNN:n toimittajalle palan suomea. Hän kiitti haastattelijaa suomeksi ja opasti, että Kiitos-sanan muistaa, kun ottaa englannin kielen sanasta mosquitoes mos-alkuosan pois.

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa