Sipilä: Nykyisen hallituspohjan jatkosta järjestetään luottamusäänestys

Sipilä56
Pääministeri Juha Sipilä.Lehtikuva
Julkaistu 13.06.2017 19:38

MTV UUTISET

Pääministeri Juha Sipilä kertoo hallituksen tiedotustilaisuudessa, että hallitukseen tai hallitusohjelmaan ei tule muutoksia.

Sekä pääministeri Juha Sipilä että kokoomuksen Petteri Orpo vahvistavat tiedotustilaisuudessa, että hallitus pyrkii jatkamaan työtään nykyisessä muodossaan.

Lopullinen päätös jää kuitenkin eduskuntaryhmille.

– Nykyiseltä hallitusohjelman pohjalta jatkaminen on meillä ykkösvaihtoehto ja nyt siihen on polku tarjolla. Eduskuntaryhmät päättävät tartutaanko tähän vaihtoehtoon, joka voitaisiin tehdä ilman hallituksen eroa, Sipilä sanoo.

Sipilän mukaan asiasta tehdään eduskunnalle tiedonanto, joka päättyy luottamusäänestykseen.

Sipilä toivoo, että luottamusäänestys voitaisiin järjestää mahdollisimman pian.

Tuoreimmat aiheesta

Sipilän hallitus