Toinen syytetyistä miehistä on työskennellyt aiemmin Nelosen Erikoisjoukot-sarjan tuotannossa.
Itä-Uudenmaan käräjäoikeus aloitti tänään kesäkuun ensimmäisenä päivänä Vantaalla tapahtuneen henkirikoksen käsittelyn.
Syyttäjä vaatii kahdelle miehelle rangaistusta törkeästä kotirauhan rikkomisesta. Toista heistä syytetään myös pahoinpitelystä ja toista taposta.
Syytteen mukaan miehet naamioituivat huiveilla ja menivät Vantaan Ristipurossa sijaitsevaan asuntoon, jossa paikalla oli sekä heidän aiemmin tuntemansa mies että toinen heille tuntematon mies. Mukanaan syytetyillä oli keittiöveitsi, vasara ja sorkkarauta.
Asunnossa toinen syytetyistä työnsi toisen paikalla olleista miehistä sängylle makaamaan. Sen jälkeen hän pahoinpiteli tätä lyömällä vasaralla useita kertoja päähän ja keskivartaloon.
Toisen syytetyn ja toisen asunnossa olleen miehen välille taas syntyi kamppailutilanne, jonka aikana syytetty iski miestä useasti keski- ja ylävartaloon veitsellä.
Ensimmäinen isku upposi miehen vasempaan kylkeen 16,5 sentin syvyyteen, ulottuen aina keuhkoon asti. Toinen isku taas upposi 14 sentin syvyyteen ja osui muun muassa suolistoon ja mahalaukkuun. Syvin miehen saamista pistohaavoista ulottui jopa 21 sentin syvyyteen. Mies kuoli vaikeisiin pistohaavoihin ja niistä aiheutuneeseen runsaaseen verenhukkaan.
Surmansa saanut uhri oli syytetyille entuudestaan tuntematon, ulkopuolinen mies. Hänellä oli kaksi alaikäistä lasta.
Lisäksi syyttäjä vaatii yhdelle naiselle rangaistusta rikoksentekijän suojelemisesta, sillä nainen hävitti pesi ja piilotti surmatyössä käytetyn veitsen ja vei miesten verisiä vaatteita jäteastioihin. Nainen myös ajoi miehet rikospaikalle ja sieltä pois.
Tausta Erikoisjoukoissa
Tapausta tutkinut Itä-Uudenmaan poliisi sai epäillyt nopeasti kiinni. Molemmat heistä kiistävät ainakin osan syyteistä.
Taposta syytetty mies myöntää kotirauhan rikkomisen, mutta katsoo toimineensa hätävarjeluna. Pahoinpitelystä syytetty mies taas kiistää kotirauhan rikkomisen, sillä hänen mukaansa miehet menivät asuntoon kutsuttuina.
Pahoinpitelystä syytetty mies on ollut aiemmin tänä syytettynä vahingonteosta ja törkeästä vahingonteosta, joiden lisäksi hän on ollut yhdeksän vuotta sitten vastaajana lähestymiskieltoasiassa. Hänen taustansa on kuitenkin erityisen kiinnostava siksi, että hän on työskennellyt aiemmin Nelosella esitetyssä Erikoisjoukot-sarjan tuotannossa.
Taposta syytetty mies taas on ollut syytettynä pahoinpitelystä noin kymmenen vuotta sitten.
Oikeus käsittelee tapausta vielä torstaina ja antaa tuomionsa myöhemmin.