SM-liigan Lukko vahvistaa maalivahtiosastoaan, kun Christopher Gibson siirtyy Raumalle.
Urallaan yhteensä 16 NHL-ottelua pelanneen Gibsonin, 30, sopimus kattaa loppukauden. Alkukauden pelaamatta ollut Gibson oli viime kaudella Seattle Krakenin sopimuspelaaja, mutta pelejä kertyi ainoastaan AHL-seura Coachella Valley Firebirdsin AHL-joukkueessa.
Karkkilassa syntynyt Gibson on pelannut koko tähän astisen uransa Pohjois-Amerikassa lähdettyään vuonna 2008 Bluesin junioreista aluksi juniorisarjoihin. Los Angeles Kings varasi Gibsonin NHL:ään vuonna 2011 varaustilaisuuden toisella kierroksella. Ensimmäisen NHL-sopimuksensa hän teki vuonna 2013 Toronto Maple Leafsin kanssa. Keväällä 2021 Gibson pääsi nostamaan Stanley Cupia Tampa Bay Lightningin kolmosvahtina. Gibson pelasi kauden aikana kaksi ottelua Lightningissa.
Ura NHL:ssä ei kuitenkaan lähtenyt liitoon, vaan Gibson on torjunut pääasiassa AHL-sarjassa.
– Neuvottelut Lukon kanssa sujuivat hyvin, olen tulossa positiivisella mielellä Raumalle ja haluan olla auttamassa joukkuetta niin paljon kuin pystyn. En ota tätä tilaisuutta mitenkään itsestäänselvyytenä ja tulen tekemään paljon töitä joukkuekavereideni kanssa tuodakseni menestystä Lukolle, Gibson sanoo Lukon tiedotteessa.
– Nykyisessä joukkueessa ei ole tuttuja pelikavereita, mutta muutamaa vastaan olen pelannut AHL:ssä. Lisäksi sain tietää vanhalta joukkuekaveriltani, että Rauma on upea jääkiekkokaupunki ja joukkue on kilpailukykyinen.
Lukon maalivahtivalmentaja Mikael Vuorio sanoo tilanteen Gibsonin kanssa edenneen nopeasti. Gibson oli ollut jo aiemmin yksi vaihtoehto Lukon maalille.
– ”Gibi” on isokokoinen maalivahti, ei ainoastaan pitkä, mutta myös harteikas. Yli kymmenen vuotta eri ammattilaissarjoissa kertoo, että kyseessä on kokenut maalivahti. Torjuntatyyliltään hän on rauhallinen ja hyvin peittävä.
Gibsonin saapuessa Raumalle Lukon maalivahtiosastolla nähdään liikehdintää myös ulospäin. Kauden aikana 20 ottelussa pelannut kanadalaisvahti Samuel Harvey jättää joukkueen. Lukon mukaan "lähdön osasyynä ovat perheasiat". Harvey on Lukon kokoonpanossa vielä tapaninpäivänä Sportia vastaan.
Liiga-videot
-
Lataa lisää
Uusimmat
-
00:09
Kalle Rovanperä syötti kovaa kyytiä – johto kasvoi roimalla tavalla: MTV seurasi Chilen MM-rallin lauantaipäivää
-
23:59
Terveysministeriö: Lauantain iskuissa Libanoniin kuoli yli 30 ihmistä – MTV seuraa
-
23:09
Kalle Rovanperä antoi palaa: "Ihan älyttömän vaarallista" – poikkeuksellinen näky MM-rallissa
-
23:00
Loton 8 000 000 euron jymyvoitto: Täällä onnekas rivi pelattiin
-
22:55
HJK:n ja Ilveksen kannattajat alkoivat tehdä liian läheistä tuttavuutta: Poliisi joutui "erotuomarihommiin"
-
22:29
Pelicans ja HIFK tarjosivat töitä kurinpidolle – myös Jukurit-tähden taklaus syynätään
-
22:16
Lotossa jysähti 8 000 000 euron täysosuma! Tässä onnekas rivi
-
22:05
Lukas Hradeckyn Leverkusen maukkaaseen vierastasapeliin – Harry Kane loukkaantui
-
22:01
Katso vaikuttava video: 35-vuotista uraansa juhlistava Semmarit intoutui lauluun suorassa lähetyksessä
-
21:51
Masked Singer Suomi -paljastus oli todellinen yllätys: "Onnistuin"
-
21:50
Chelsea-tähti paukutti Valioliiga-historiaa – Liverpool sarjakärkeen
-
21:42
Ilves shokeerasi HJK:ta – Roope Riski nousi ratkaisijaksi
-
21:39
Vakava liikenneonnettomuus Hirvensalmella: Nuori mies kuollut, kaksi henkilöä loukkaantunut vakavasti
-
21:28
HIFK ja Pelicans riehuivat 151 jäähyminuutin edestä – kanadalaispakki sai ulosajon tuplana
-
21:25
Kirja-arvio: Tutkimusmatkoja uhattuun demokratiaan
-
20:47
Robin Räikkönen, 9, on tuore mestari – Ferrari-mies paalutti valtaisat sanat
-
20:40
Lukko-luotsi Tomi Lämsä sivalsi omiaan – "Todella pettynyt"
-
20:30
Ville Peltonen ärähti HIFK-tähden yliajosta
-
20:08
HIFK:lle liuta takaiskuja tulikuumassa Pelicans-pelissä, Tappara ja Kärpät hurjissa maalikarkeloissa – näin SM-liigalauantai eteni
-
19:59
Helsingin kaupunki sai tietää anarkistien vallanneen arvohuvilan – poliisiin ei ole otettu yhteyttä
-
Lataa lisää