Ennen marraskuun maajoukkuetaukoa SM-liigassa pelataan vielä yksi ottelu. Kärkipaikkaa havitteleva HIFK saa vieraakseen Pelicansin.
Helsingin IFK on mainiossa iskussa. Sunnuntaina sillä on saumat nousta SM-liigan piikkipaikalle kolmen pisteen voitolla. Tällä viikolla HIFK on kaatanut Bluesin ja lauantaina HPK:n. Helsinkiläisten hyökkäyspeli on saanut uusia ulottuvuuksia viime kierroksilla. Toimivien ketjukoostumusten löydyttyä HIFK on pystynyt jauhamaan peliä hyökkäyspäässä useamman ketjun voimin. Tuorein näyte tästä on lauantailta, kun Thomas Nykoppin johtama vitja teki tuhojaan HPK:ta vastaan.
Pelicansin asema ei ole yhtä auvoinen, vaikkakin joukkue on napsinut viidestä viime pelistä kolme voittoa. Keskiviikkona Pelicans nollasi TPS:n, mutta perjantaina hävisi selvin lukemin SaiPalle. Lahtelaisten hyökkäyksen kärki ei ole yhtä terävä kuin HIFK:n. Kuvaavaa onkin, että paras maalintekijä ja pistemies on puolustaja Juha Leimu. Avainhyökkääjien Teddy Da Costan, Anrei Hakulisen ja Henri Heinon loukkaantumiset näkyvät. Sebastian Repo ja Antti Erkinjuntti ovat ollee viime aikoina pirteitä.
Seuraa häntä: Ville Husso, HIFK
HIFK:n maalivahti on ollut isoja onnistujia alkukaudella. Kesällä roimasti painoaan tiputtanut Husso on ollut aiempaa terävämpi ja atleettisempi maalillaan. Husson voittoprosentti 83,3 on koko sarjan kovin.
HIFK-Pelicans - voiton avain
Hyvässä vireessä oleva HIFK lähtee otteluun selvänä suosikkina. Kotihallissaan joukkue on jäänyt pisteittä vain kertaalleen. Pelicans on napsinut vieraissa pisteen sieltä ja toisen täältä, muttei ole varsinaisesti vakuuttanut. HIFK:n pelaaminen on kehittynyt kauden edetessä selvästi. Aiemmin se nojasi vain puolustuspeliin, mutta nyt vastahyökkäykset toimivat hyvin. Pelicansin pelisapluuna on samansuuntainen, mutta toteutus on helsinkiläisiä huonompi. Myöskään ratkaisuvoimaa ei ole yhtä laajalti, joten vierasvoitto olisi kova temppu.
MTV Sport-tulosveikkaus: HIFK pitää pisteet: 4-1.
Taulukko - SM-liiga