Jääkiekon SM-liiga suosittelee seuroille tarpeettomien kontaktien välttämistä otteluihin matkustamisen, halleilla liikkumisen ja myös vapaa-ajan kokoontumisten aikana. Liiga julkaisee tiistaiaamuna turvallisuusohjeet lokakuussa alkavaa kautta varten.
SM-liigakausi alkaa 1. lokakuuta, jolloin tämän hetken yleisötapahtumien rajoitusten on määrä päättyä.
Liiga suosittelee yleisölle ennakkolippujen ostamista osana riittävien turvavälien takaamiseksi ottelutapahtumissa. Hallit lohkotaan tarvittaessa katsomoalueisiin. Yleisöä informoidaan esimerkiksi teippausten, köysitysten ja järjestyksenvalvojien välityksellä, miten jäähallissa ja sen ulkopuolella liikutaan ruuhkien välttämiseksi.
Tiistaina julkaistavien ohjeiden mukaan kaikille pelaajille ja erotuomareille tehdään koronavirustestit ennen kauden alkua. Liiga painottaa, että ottelutapahtumaan saa osallistua vain terveenä.
LUE MYÖS: Pelicans julkisti tylyt talousluvut: konsernille yli puolen miljoonan euron tappiot
Halleilla sekä joukkueiden että muiden ottelutapahtumassa työskentelevien turvallisuudesta pidetään huolta rajoittamalla muun muassa joukkueiden tiloissa ja pukukoppikäytävillä liikkuvien määrän vain niihin, joiden työtehtävät sitä edellyttävät. Medialle tämä tarkoittaa, että ainoastaan tv-tuotanto pääsee tekemään haastatteluita kasvotusten. Muille haastattelut onnistuvat vain puhelimitse tai muun etäyhteyden välityksellä.
Urheilijat, joukkueen taustahenkilöt ja erotuomarit käyttävät kasvomaskia sekä hallille siirryttäessä että sieltä poistuttaessa. Joukkueen mukana saavat matkustaa vain sen toiminnan kannalta välttämättömät henkilöt. Matkustamisen aikana vältetään tarpeettomia kontakteja.
Pelitapahtumien ulkopuolella ei Liigan mukaan voida järjestää fanitapaamisia, aitiovierailuita tai muita vastaavia ylimääräisiä kontakteja aiheuttavia tilaisuuksia. Pelaajien tulee välttää muitakin ylimääräisiä tapahtumia ja kokoontumisia vapaa-aikanaan.
Paikallisesti tapahtumien turvallisuus on Aluehallintovirastojen vastuulla. Seurat ovat tehneet alueensa AVI:n kanssa yhteistyötä, jotta kunkin hallin erityispiirteet pystytään huomioimaan ohjeissa.