SM-liigassa ratkaisujen ilta – näin playoff-parit muodostuvat

1.03754979 (1)
Miro Heiskasen (oik.) HIFK tavoittelee vielä puolivälierien kotietua ja Juhani Jasun Tappara runkosarjan kolmossijaa illan päätöskierroksella.Matti Raivio/All Over Press
Julkaistu 10.03.2018 10:35
Toimittajan kuva
Antti Rämänen

antti.ramanen@mtv.fi

Jääkiekon SM-liigan kaikki pudotuspelijoukkueet ovat jo selvillä ennen lauantaina pelattavaa runkosarjan päätöskierrosta, mutta vielä yksikään jatkopari ei ole varmistunut. Muutoksia voi tapahtua vielä niin kärkikuusikossa kuin ensimmäiselle pudotuspelikierrokselle lähtevissä joukkueissa.

SM-liigan runkosarjan päätöskierros:

KooKoo–JYP
Kärpät–KalPa
Lukko–Ilves
Sport–Pelicans
Tappara–HPK
Ässät–HIFK

Kärpät on jo tovin ollut varma runkosarjavoittaja ja TPS lähes yhtä selvä kakkonen. Nämä joukkueet saavat puolivälierissä vastaansa ensimmäisen pudotuspelikierroksen kaksi voittajajoukkuetta.

Sen sijaan lauantai-iltana ratkeaa, mitkä puolivälieräparit saadaan aikaiseksi runkosarjan sijoille 3-6 päätyneistä Tapparasta, JYPistä, HIFK:sta ja KalPasta. Näistä ainoastaan KalPan kuudes sija on jo kirkossa kuulutettu, mutta JYP voi vielä kammeta Tapparan alas kolmossijalta ja toisaalta HIFK:lla on edelleen mahdollisuus pudottaa JYP sarjan viidenneksi.

Tappara varmistaa kolmospaikkansa, jos se onnistuu voittamaan kotonaan HPK:n varsinaisella peliajalla tai JYP saa omasta ottelustaan KooKoon vieraana korkeintaan yhden pisteen tamperelaisia enemmän. Runkosarjan kolmoseksi päätynyt joukkue pelaa puolivälierissä KalPaa vastaan.

Jos taas JYP voittaa oman pelinsä varsinaisella peliajalla ja Tappara häviää omansa millä tahansa tavalla, JYP nousee paremman voittotilastonsa ansiosta edelle.

Neloselle on tarjolla vastustajaksi kuopiolaisten tavoin vahvasti viime kierroksilla esiintynyt HIFK. Punapaidoilla on viimeisellä kierroksella edelleen panosta, sillä HIFK voi JYPin kompastuessa yhä saavuttaa kotiedun puolivälieriin. Joukkueiden välillä on eroa kaksi pistettä, mutta JYPin vahvempi kolmen pisteen voittojen saldo tarkoittaa sitä, että HIFK voi nousta sen ohi neljänneksi vain varsinaisen peliajan vierasvoitolla Ässiä vastaan jyväskyläläisten hävitessä samaan tyyliin KooKoolle.

Nähdäänkö alakerrassa Satakunnan derby?

Kuuden parhaan joukkueen alapuolella SaiPa, Ässät, Lukko ja Pelicans ratkaisevat ensimmäisellä pudotuspelikierroksella kaksi viimeistä puolivälieräjoukkuetta. SaiPa on jo varmuudella runkosarjan seitsemäs, mutta muut kolme joukkuetta ovat ennen päätöskierrosta kahden pisteen sisällä.

Ässät siis isännöi lauantaina HIFK:ta ja sen kanssa tasapisteissä oleva paikallisvihollinen Lukko pelaa kotonaan Ilvestä vastaan. Patapaidat tarvitsevat kotietunsa varmistamiseen illan kierrokselta saman pistemäärän kuin Lukko, mutta vähintään yhden pisteen Pelicansin takana pitämiseksi.

Lukko voisi puolestaan nousta kahdeksanneksi ja sitä kautta kotietuun, jos se saa Ilves-ottelusta pisteenkin enemmän kuin mitä Ässät saa HIFK:lta. Tämä varmistaisi raumalaisille myös Pelicansin pysymisen takana.

Pelicansille nousu kymmenenneltä sijalta ylöspäin vaatisi tänään kolmen pisteen potin Vaasasta Sportin vieraana sekä joko Ässien tai Lukon jäämistä ilman pisteen pistettä omissa otteluissaan. Molempien satakuntalaisten nollatulos ja Pelicansin kolmeen pisteen voitto nostaisi sen suoraan kotietuun tiistaina alkavissa playoffseissa.

Jääkiekon SM-liigan pudotuspelit:

1. pudotuspelikierros:

SaiPa – Pelicans/Lukko/Ässät
Ässät/Lukko/Pelicans – Lukko/Ässät/Pelicans

Puolivälierät:

Kärpät – 1. kierroksen heikommin sijoittunut voittaja

TPS – 1. kierroksen paremmin sijoittunut voittaja

Tappara/JYP – KalPa

JYP–HIFK / Tappara–HIFK / HIFK–JYP

Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.

Tuoreimmat aiheesta

Liiga