Snookerin maailmanlistan ykköspelaaja Judd Trump näkee, ettei snooker ole pysynyt mukana urheilukentän kehityksessä. Englantilaistähti peräänkuuluttaa muutoksia perinteitä kunnioittavaan lajiin.
Trump, 31, on ollut jo yli vuosikymmenen ajan yksi snookerkiertueen kiinnostavimmista ja näyttävimmistä pelaajista. Viime vuosina hän on ollut myös menestynein, kirsikkana vuoden 2019 maailmanmestaruus.
Englantilainen on kuitenkin huolissaan lajin tulevaisuudesta ja sen vetovoimasta varsinkin nuorten silmissä.
Yhdeksi ongelmaksi hän nostaa lajin tiukan pukeutumisetiketin.
– Olen nykyään kiinnostunut golfista, ja siinä vaatetus on muuttunut paljon vapaampaan ja nuorekkaampaan suuntaan. Ihmiset eivät halua enää pukeutua liiveihin kuten 40 vuotta sitten. Snooker on jäämässä jälkeen, kun se on jumiutunut omiin tapoihinsa ja muut lajit ovat menneet eteenpäin, Trump kommentoi Metrolle.
– Pidetään housut ja kengät, minkä lisäksi päälle voisi laittaa vaikka poolopaidan tai jotain muuta rentoa. Ei otteluissa tarvitse olla viisiosaisessa puvussa. Muutos houkuttelisi myös lisää sponsoreita, sillä niiden saaminen on hyvin vaikeaa, jos toistetaan vaan samaa kaavaa vuodesta toiseen.
LUE MYÖS: Snooker-legendan paluu MM-näyttämölle sai tylyn päätöksen – soimasi itseään alun sähläyksestä: "Vanhoina päivinä se olisi ollut ohi"
Toinen ongelma Trumpin mielestä on pelin markkinointi vanhojen tähtien avulla. Esimerkiksi käynnissä olevissa MM-karsinnoissa suurimman huomion on kerännyt kahden legendan, Jimmy Whiten ja Stephen Hendryn kohtaaminen.
– Moni nuorempi pelaaja on nousemassa esiin näissä MM-kisoissa, ja näyttä siltä, että sosiaalisessa mediassa puhutaan vain pelaajista, jotka olivat suosittuja 30 vuotta sitten. En hauku tässä Keniä (Doherty), mutta kun hän pelasi, Twitterissä puhuttiin vain vuoden 1997 maailmanmestarista. Tämän sijaan pitäisi mainostaa tulevia tähtiä, kuten Jamie Clarkea ja Iulian Boikoa.
– Näitä (vanhoja) pelaajia pidetään valokeilassa loputtomiin. He eivät ole saavuttaneet mitään 10-15 vuoteen. Nuorten pelaajien markkinoinnin eteen ei tehdä tarpeeksi.
Trump haluaisi muutoksia myös snookerlähetyksiin, jossa entiset pelaajat nostavat usein esiin tapahtumia vuosikymmenten takaa. Trump uskoo, ettei tämä puhuttele nuorempia ihmisiä.
– Muuttakaa tapa, jolla pelistä puhutaan. Tämän ei tarvitse näkyä jokaisessa turnauksessa, mutta tuokaa mukaan muutamia uusia kasvoja. Kun lähetyksissä puhutaan 80-luvun tapahtumista, en halua kuunnella sitä.
Juttu jatkuu kuvan alla.
Trumpilla on viesti myös muille huippupelaajille. Trump on Ronnie O'Sullivanin tavoin saanut paljon faneja pelaamalla näyttävästi ja nopeasti, mitä maailmanmestari toivoisi näkevän enemmän.
– Lyökää palloja rohkeammin, tehkää pelistä kiinnostavampaa. Kun useammat ihmiset kiinnostuvat lajista, palkintorahatkin kasvavat. Jos erät ovat 50-minuuttia taisteluja, kaikki tylsistyvät kuoliaaksi.
– Eräät pelaajat unohtavat, että pelin pitää olla myös viihdettä.
LUE MYÖS: Snookertähti rökitti Ronnie O'Sullivanin – taustalta paljastui vaimon junailema yllätys, mikä sai kyynelet virtaamaan: "Hän on uskomaton ihminen"
Trump onkin esitellyt huimaa lyöntivalikoimaansa auliisti. Kaikkien taidot eivät riitä näyttävyyteen, ja esimerkiksi viime tammikuussa Trumpilta nähty lyönti (video alla) oli poikkeuksellinen.
– Tuo lyönti vetosi myös ihmisiin, jotka eivät edes katso snookeria. Kun he näkevät tuollaista, heistä saattaa tulla lajin faneja, Trump summaa.
Trumpin ulostulo on huomattu, sillä muun muassa aussitähti Neil Robertson, Joe Perry ja kolminkertainen maailmanmestari Mark Williams ovat kehuneet näkemyksiä sosiaalisessa mediassa.
– On lähes mahdotonta olla eri mieltä hänen puheidensa kanssa, Perry linjasi.
– Hän osui kaikessa naulan kantaan. Kuinka monta kertaa vuoden 1985 MM-finaalin ratkaisupallo nostetaan esiin tämän vuoden MM-kisoissa? Williams säesti.
Snookerkauden huipennus, Sheffieldissä pelattavat MM-kisat käynnistyvät 17. huhtikuuta. Trump on turnauksen kakkossijoitettu puolustavan mestarin Ronnie O'Sullivanin jälkeen.