SS: Kuopiolaisäiti hukutti lapsensa

Kuopio sunnuntai 2
MTV Oy
Julkaistu 15.01.2015 21:22

MTV UUTISET - STT

Kuopiolaisäidin epäillään surmanneen kaksi lastaan hukuttamalla viime marraskuussa, kertoo Savon Sanomat.

Poliisi ei vahvista lehden tietoa.  

Lehden mukaan 40-vuotiaan naisen epäillään hukuttaneen kuusiviikkoisen vauvan ja reilun kahden vuoden ikäisen poikansa kerrostaloasunnossa Kuopion Maljalahdessa marraskuisena lauantai-iltana. Sen jälkeen hän soitti itse hätänumeroon.   

Poliisi tutkii tekoa kahtena murhana. Poliisin mukaan esitutkinta on valmistumassa näillä näkymin helmikuussa ja siirtyy sitten syyttäjälle syyteharkintaan.  

Tuoreimmat aiheesta

Lastensuojelu