SS: Lapsensa surmannut kuopiolaisäiti syyntakeeton

Kuopio sunnuntai 2
Surmat puhuttivat paljon lähialueen asukkaita.MTV Oy
Julkaistu 19.09.2015 10:28

MTV UUTISET

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan lastensa murhista syytetty kuopiolaisäiti on ollut tekojen aikana syyntakeeton.

Savon Sanomat kertoo, että syytetty on mielenterveyslain mukaisen tahdosta riippumaton hoidon tarpeessa. THL:n lausunto ei sido tuomioistuinta.

Lehden mukaan lausunto perustuu mielentilatutkimukseen, joka on tehty Vanhan Vaasan sairaalassa.

 Jutun käsittely jatkuu käräjäoikeudessa maanantaina.

Nainen hukutti viime syksynä 2,5-vuotiaan ja 6-viikkoisen poikansa Kuopiossa. Hän oli ollut psykiatrisessa hoidossa nuoremman poikansa syntymän jälkeen. 

Surmatöiden aikana lasten isä oli katsomassa jääkiekko-ottelua jäähallissa, jonne nainen oli suostutellut miestään lähtemään.

Surmien jälkeen nainen ilmoitti heti teoista vanhemmilleen, miehelleen ja hätäkeskukseen. 

Tuoreimmat aiheesta

Rikos