STM:n hyvissä ajoin aloitettu kansliapäällikön valinta on edelleen kesken

Sosiaali ja terveysministeriö
Pekko Ylönen/Mediahub
Julkaistu 09.07.2019 14:21

MTV UUTISET – STT

Sosiaali- ja terveysministeriön ykkösvirkamiehen eli kansliapäällikön nimitys on edelleen kesken. Nimitysprosessi herätti huomiota viime marraskuussa, kun virka laitettiin auki noin vuotta ennen kuin pesti alkaisi.

Ministeriöstä kerrotaan, että toistaiseksi ei ole tiedossa, missä vaiheessa nimitys ratkaistaan. Valinta tehdään niiden hakijoiden joukosta, jotka hakivat paikkaa marraskuussa päättyneellä hakukierroksella.

Nykyisen kansliapäällikön Päivi Sillanaukeen kausi päättyy syyskuun lopussa. Sillanaukee on hakenut jatkokautta.

Kansliapäällikön paikasta kiinnostuneita hakijoita oli marraskuussa toistakymmentä. Sillanaukeen lisäksi heidän joukossaan on esimerkiksi sote-uudistuksen valmisteluun osallistunut ylijohtaja Kirsi Varhila.

Kansliapäällikön nimitys tehdään viideksi vuodeksi eli syyskuun 2024 loppuun. 

Tuoreimmat aiheesta

Politiikka