Stoltenberg: Nato valmis keskusteluihin Suomen kanssa kriisitilanteessa

Naton uusi pääasihteeri Jens Stoltenberg ensimmäisessä lehdistötilaisuudessaan Brysselissä 1. lokakuuta 2014..
Julkaistu 04.07.2016 05:25

MTV UUTISET – STT

Sotilasliitto Nato on valmis keskustelemaan ja koordinoimaan toimiaan Suomen ja Ruotsin kanssa kriisitilanteessa, sanoo Naton pääsihteeri Jens Stoltenberg. 

Jens Stoltenberg korostaa, että Suomi ja Ruotsi päättävät itsenäisesti, ketkä saavat käyttää niiden aluetta kriisin aikana. 

– Konfliktitilanteessa keskustelemme ja koordinoimme, kuten läheiset kumppanit tekevät, Stoltenberg sanoo STT:n sekä Ruotsin ja Norjan uutistoimistojen yhteishaastattelussa. Haastattelu tehtiin sähköpostitse. 

– Läheisinä kumppanimaina Suomi ja Ruotsi voivat pyytää konsultointia missä tahansa tilanteessa, myös silloin, kun niiden turvallisuus on uhattuna. 

Suomessa sotilaallisella konsultaatiolla on ikävä kaiku, sillä käsite sisältyi Suomen ja Neuvostoliiton väliseen YYA-sopimukseen. Vuonna 1961 puhjenneessa noottikriisissä Neuvostoliitto vetosi YYA-sopimukseen ja esitti Suomelle sotilaallista konsultaatiota maiden puolustuksen turvaamiseksi. 

2:32img

"Natolla ovi auki" 

Stoltenbergin mukaan Nato ei pyri vastakkainasetteluun kenenkään kanssa, vaan kaikki sen toimet ovat suhteellisia ja kansainvälisten velvoitteiden mukaisia. 

– Jokaisella maalla on suvereeni oikeus valita omat turvallisuusjärjestelynsä. 

Suomi ja Ruotsi kuuluvat Naton syvennettyyn kumppanuusohjelmaan. Stoltenberg tähdentää, että Naton turvatakuut eivät koske kumppanimaita. 

Norjalainen pääsihteeri sanoo Naton oven olevan auki kaikille eurooppalaisille demokratioille, joiden liittyminen lisää yhteistä turvallisuutta ja vakautta. Liittymisen ehtona on, että maa jakaa sotilasliiton arvot ja kykenee vastaamaan jäsenyyden velvoitteisiin.

– Suomen ja Ruotsin tapauksessa tämä tarkoittaa, että maat osoittavat poliittista ja sotilaallista kykyä tukea Naton tavoitteita. Tämä ei olisi kovin vaikeaa kahdelle niin kyvykkäälle ja sitoutuneelle maalle. 

Jäsenyys on Naton ja ehdokasmaan välinen asia, johon ulkopuolisilla ei ole oikeutta sekaantua, Stoltenberg lisää. 

Suomi ja Ruotsi ovat mukana Naton huippukokouksessa Varsovassa alkavan viikon lopulla. Maiden strateginen merkitys Natolle on kasvanut Ukrainan kriisin ja Itämeren turvallisuustilanteen kiristymisen takia. 

– Suomi ja Ruotsi ovat Naton näkökulmasta erittäin kyvykkäitä ja erittäin sitoutuneita kumppaneita, jotka lisäävät sotilaallista vahvuuttamme ja poliittista tukea meitä kohtaan, Stoltenberg sanoo.  

Suomesta Varsovan huippukokoukseen osallistuvat presidentti Sauli Niinistö, ulkoministeri Timo Soini (ps.) ja puolustusministeri Jussi Niinistö (ps.).  

Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.

Tuoreimmat aiheesta

Ulkomaat