Strömsön kuuluisa sauna paloi maan tasalle Vaasassa

Vaasassa Strömsön uimarannalla sijaitseva 30 neliön kokoinen rantasauna tuhoutui palossa täysin. Rantasauna on toiminut Ylen Strömsö-sarjan yhtenä kuvauspaikana. Asiasta uutisoi ensimmäisenä Yle.

Pelastuslaitos sai ilmoituksen tulipalosta sunnuntaina aamuyöllä. Palo ei aiheuttanut henkilövahinkoja.

Ylen tapahtumapaikalta julkaisemissa kuvissa näkyy, että sauna on tuhoutunut täysin ja siitä on jäljellä vain savupiippu.

Palosta ilmoittivat ulkopuoliset henkilöt, kertoo pelastuslaitoksen päivystävä palomestari Johan Sandell MTV Uutisille.

Sandellin mukaan palo oli jo täydessä vaiheessa, kun ensimmäiset pelastuslaitoksen yksiköt pääsivät paikalle.

Palo saatiin rajattua eikä se levinnyt muualle. Palon syttymissyy ei ole vielä tiedossa ja sen tutkinta on siirtynyt poliisille.

Ylen mukaan sauna sijaitsee Vaasan kaupungin yleisellä uimarannalla. Yle on vuokrannut Strömsön rakennuksia sarjan tekoon.

Lähellä uimarantaa sijaitsee vuonna 1852 rakennettu huvila, joka toimii myös yhtenä ohjelman kuvauspaikkana.

Lue myös:

    Uusimmat