STTK:n hallitus hyväksyi karkauspäivänä neuvottelutuloksen kilpailukykysopimukseksi ja lähetti sen jäsenliittojensa toimialakohtaisiin soveltamisneuvotteluihin. Sopimuksen hyväksymiselle asetettiin kolme ehtoa: kaikki hyväksyvät sen, hallitus vetää pois pakkolakipaketin ja paikallista sopimista ei edistetä erillisellä lainsäädännöllä, kirjoittaa toimihenkilöjärjestö STTK:n Antti Palola Nettivieras-kirjoituksessaan.
SAK:n hallitus hyväksyi neuvottelutuloksen vasta eilen äänestyksen jälkeen, kuitenkin selvin numeroin. Suurimman yllätyksen järjesti palvelualojen suurliitto PAM, joka perjantaisen päätöksensä mukaisesti äänesti neuvottelutuloksen hyväksymistä vastaan.
Eilen maanantaina tarina jatkui, kun työnantajien EK ilmoitti, että sen jäsenjärjestöt eivät voi ryhtyä toimialakohtaisiin soveltamisneuvotteluihin. Syyksi ilmoitettiin, että SAK:n jäsenliitoista tarpeeksi moni ei ole hyväksynyt neuvottelutulosta ja sen myötä kattavuus olisi jäämässä vajaaksi. Kaikista palkansaajista kuitenkin jo nyt noin 80 prosenttia on sopimuksessa kiinni.
Toivottavasti EK ei toista samaa virhettä kuin kolme kuukautta sitten, kun se joulukuussa kesken neuvottelujen ryhtyi arvioimaan sopimuksen kattavuutta ja keskeytti neuvottelut.
Onko todella niin, että vientiteollisuutta edustavat työnantajaliitot jättävät soveltamisneuvottelut käymättä? Silloin ne heittävät hyvästit vuoden 2017 nollakorotuksille, vuosittaisen työajan 24 tunnin pidentämiselle ja hallituksen kaipaaman orastavan Suomen mallin mukanaan tuomille eduille.
Toivottavasti Etelärannassa osataan tällä kertaa lukea työmarkkinoiden pelikirjaa oikein eikä sorruta taktisiin pikkukuvioihin. Erityisen oudolta kuulostaa, että EK puhuu nyt pontevasti keskitetyllä äänellä, vaikka järjestö on jo viime vuonna päättänyt sääntömuutoksella lopettaa koko keskitetyn neuvottelujärjestelmän ja hajauttaa palkoista sopimisen liitoilleen.
Monet viime päivien touhua seuranneet ovat ihmetelleet, että mikä peli nyt oikein on kyseessä, kenellä pallo kulloinkin on ja mihin se seuraavaksi potkaistaan. Välillä tuntuu, että tärkeintä on potkaista pallo mahdollisimman pitkälle – jos ei se jo nyt ole kokonaan hukassa.
Olen saanut paljon arvostelua neuvottelutuloksen hyväksymisestä. Minulta on kysytty, miksi ihmeessä suosittelin neuvottelutuloksen hyväksymistä ja miksi STTK:n hallitus hyväksyi sen.
Neuvottelutulos ei ole tavallisen palkansaajan kannalta hyvä – mutta se on paljon parempi vaihtoehto kuin hallituksen valmistelema pakkolakipaketti tai se muu vaihtoehto, jota ei vielä ole edes kerrottu, jos työmarkkinajärjestöjen neuvottelutuloksen kanssa ei edetä.
En tietenkään ole tyytyväinen siihen, että sosiaalivakuutusmaksujen siirtäminen työnantajalta työntekijän maksettavaksi leikkaa palkansaajan ostovoimaa. Enkä siihen, että lisäksi julkisen sektorin työntekijöiden ostovoimaa syödään lomarahojen osittaisella määräaikaisella leikkaamisella. Mutta sekin on pienempi paha kuin pitkien lomien leikkaaminen kahdeksalla päivällä.
Hallitus on sopimusta vastaan luvannut pidättäytyä lisäleikkauksista. Mahdolliset veronkevennykset ovat vielä poliittisen päättäjän harkinnassa.
Nyt jos koskaan kannattaa olla käytännöllinen ja ryhtyä pikaisesti alakohtaisiin soveltamisneuvotteluihin eikä tuhlata niukkaa aikaa nahistelun siitä, kuka tässä vaiheessa on mukana ja kuka on ulkona. Neuvotellaan nyt niiden kesken, jotka ovat osaltaan neuvottelutuloksen hyväksyneet ja arvioidaan kattavuus sovitun mukaisesti kesäkuun alussa.
Kaikille liittokierrokselle hinkuville vinkiksi: sinne kyllä vielä päästään. Ja voipi olla, että siellä sitten pysytään – vaikka ei lopulta haluttaisikaan.
Nettivieras-kirjoituksen laatinut Antti Palola on toimihenkilökeskusjärjestö STTK:n puheenjohtaja.