Miltei ensi töikseen uutena Kokoomuksen puheenjohtajana Aleksander Stubb ilmoitti edistävänsä Suomen irrottautumista kansainvälisestä sopimuksesta. Kyseessä oli Ottawan miinasopimus, jonka Suomi liittyi viimeisenä EU-maana pari vuotta sitten. Sen mukaisesti on satsattu korvaavin asejärjestelmiin ja pitkälti jo hävitetty jalkaväkimiinat.
Eduskunnassa pääministeri myönsi, ettei uusi hallitus ollut keskustellut Ottawan sopimuksesta irrottautumisesta eikä hän ollut ottanut asiaa esille.
Ottawa-episodi oli minusta kiintoisa alku uudelta pääministeriltä. En olisi odottanut, että juuri kosmopoliittina Eurooppa-poliitikkona tunnettu Stubb ryhtyy ensimmäisenä repimään Suomen kansainvälisiä sitoumuksia. Niin kuin ei sitten lähtenytkään, sanoja pidemmälle. Aikooko hän kenties edistää sopimuksesta irrottautumista vaalien jälkeen?
Stubb ei ole piilotellut mielipidettään siitä, että hänestä Suomen tulisi pyrkiä Naton jäseneksi. Puheenjohtajakampanjan aikana hän myös selkeästi ilmoitti, että pääministerinä edistäisi Suomen Nato-jäsenyyttä. Tältäkään osin muutosta ei Stubbin hallitusohjelmaan tullut, mutta ilmeisesti asialle haetaan vahvempaa mandaattia eduskuntavaaleissa. Siihen saakka pääministeri on henkilökohtaisesti eri linjoilla kuin oman hallituksensa ohjelma.
Pääministerin viimeaikaisista sanavalinnoista on pääteltävissä, että hän pitää Nato-jäsenyyttä paitsi tavoitetilana, myös jonkin sortin väistämättömyytenä. Päätösvallan pitäminen tässäkin asiassa Suomen omissa käsissä on kuitenkin olennaisen tärkeää. Ajopuun asemaa virran vietävänä on syytä välttää.
Pääministeri on kesän keskellä vieraillut Tallinnassa ja Tukholmassa. Niin kuuluukin, hyvä. Mutta missä on kolmion kolmas kärki? Suomen pääministerillä on ollut tapana tehdä kautensa alussa esittäytymiskäynti myös Moskovaan.
Eu:n taannoinen päätös "säännöllisten huipputapaamisten peruuttamisesta" ei estä uutta pääministeriä käymästä esittäytymiskäynnillä naapurimaassa. Brysselissä ymmärretään varmasti, kun reilusti kertoo, että tällainen on meillä tapana, ja tärkeää niiden arkipäivän naapuruuteen liittyvien asioiden hoitamisen kannalta, joita Stubbkin on ilmoittanut hoitavansa.
Suomen ulkopolitiikan pitkä linja on ylläpitää aktiivisia ja hyviä suhteita naapureihin. Jos pääministeri ei Moskovaan matkusta, siellä kysytään, onko Suomen linja muuttunut.
Sama kysymys saattaa olla monien suomalaistenkin mielissä. Onneksi ulkopolitiikastakin keskustellaan nykyisin avoimesti ja reilusti. Kysymykset saanevat siten aikanaan vastauksia.