Sudet tappoivat ja söivät lampaita lähellä asutusta Uudessakaarlepyyssä

susi kuva koiraeläin koira
Lehtikuva
Julkaistu 21.09.2017 09:43

MTV UUTISET – STT

Kaksi sutta tappoi neljä lammasta Markbyn kylässä Uudessakaarlepyyssä Pohjanmaalla keskiviikkona iltapäivällä.

Poliisin mukaan lisäksi kaksi lammasta katosi aitauksestaan. Poliisi ei tiennyt niiden kohtalosta vielä torstaina päivälläkään. 

'Rikosylikonstaapeli Mikko Pesola Pohjanmaan poliisista kertoo, että lampaiden aitaus oli vain noin sadan metrin päässä asutuksesta. Pesolan mukaan lähellä asutusta käyneistä susista ei kuitenkaan ollut mitään vaaraa ihmisille.

– Mitään välittömiä toimia susien osalta emme tee. Seuraamme tilannetta. Jos poliisin tietoon tulee muita ilmoituksia susien teoista, katsotaan, onko tarpeen harkita kaatolupaa, Pesola sanoi torstaina.

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa