Suninen ylivoimaisessa johdossa Meksikon MM-rallissa – "Enää ei hullutella"

Teemu Suninen
Teemu Sunisella on lähes 13 minuutin johto WRC2-luokassa.© 2015, Timo Anis, All Rights Reserved.
Julkaistu 05.03.2016 21:49

MTV SPORT

Teemu Suninen on karannut selvään johtoon Meksikon MM-rallin WRC2-luokan kisassa.

Kun rallia on takana 13 erikoiskoetta, on Sunisen johto lähimpään uhkaajaansa Hubert Ptaszekiin lähes sama määrä minuuteissa. Lauantaiaamun kolmella erikoiskokeella Suninen toi Skodaansa varmoin ottein ja kasvatti siinä sivussa johtoaan muihin WRC2-luokassa ajaviin.

Kiire Sunisella ei enää ole mihinkään, joten autosta ei enää oteta samaa suorituskykyä irti kuin normaalisti.

- Teimme jo pieniä muutoksia aamun huollossa. Vaikeushan tässä on vain se, että pitää keskittymisen korkealla, vaikka kovaa ei enää tarvitse ajaa. Toivotaan, että auto kestää, Suninen sanoi lauantain päivähuollossa.

Iltapäivän lenkillä Sunisella ja kanssakilpailijoilla on taivallettavana vielä kuusi erikoiskoetta.

- Enää ei hullutella. Nyt pitää vain fiksusti ajaa maaliin. Välillä rytmi tahtoo hukkua, kun varmistellen ajetaan, yleiskilpailussa kymmenentenä ajava Suninen kertoi.

Meksikon MM-rallin tilanne, EK13/21:

 1. Jari-Matti Latvala VW     2.35.21,6  
 2. Sebastian Ogier    VW       +1.13,6  
 3. Dani Sordo         Huyndai  +2.08,0  
 4. Andreas Mikkelsen  VW       +2.23,5  
 5. Mads Östberg       Ford     +3.45,7  
 6. Hayden Paddon      Huyndai  +5.00,6  
 7. Ott Tänak          Ford     +5.52,8  
 8. Martin Prokop      Ford     +7.09,6  
 9. Lorenzo Bertelli   Ford     +7.40,4
10. Teemu Suninen      Skoda    +9.02,8

Rallin aikataulu (Suomen aikaa):

Torstai 3.3.

4.10 (pe) EK1: Street Stage (1,09 km)
5.30 (pe)EK2: Super Special 1 (2,30 km)
5.35 (pe) EK3: Super Special 2 (2,30 km)

Perjantai 4.3.

17.18 EK4: El Chocolate 1 (54,21 km)
18.41 EK5: Las Minas 1 (15,36 km)
20.14 EK6: Street Stage Leon 1 (1,41 km)
Huoltotauko (30 min)
22.27 EK7: El Chocolate 2 (54,21 km)
23.50 EK8: Las Minas 2 (15,36 km)
1.20 (la) EK9: Super Special 3 (2,30 km)
1.25 (la) EK10: Super Special 4 (2,30 km)

Lauantai 5.3.

16.53 EK11: Ibarrilla (30,38 km)
18.11 EK12: Otates 1 (42,62 km)
19.14 EK13: El Brinco 1 (7,15 km)
Huoltotauko (30 min)
22.08 EK14: Agua Zarca (16,47 km)
23.36 EK15: Otates 2 (42,62 km)
0.39 (su) EK16: El Brinco 2 (7,15 km)
1.34 (su) EK17: Super Special 5 (2,30 km)
1.39 (su) EK18: Super Special 6 (2,30 km)
Huoltotauko (45 min)
4.35 (su) EK19: Street Stage Leon 2 (1,41 km)

Sunnuntai 6.3.

16.03 EK20: Guanajuato (80,00 km)
18.08 EK21: Agua Zarca (16,47 km) * Power Stage

Tuoreimmat aiheesta

Ralli