Sunisella kulkee, flunssa kiusaa Lappia

Teemu Suninen 2016 Ruotsi
Teemu Suninen vahdissa.imago/Crash Media Group/ All Over Press
Julkaistu 13.02.2016 21:31

MTV SPORT - STT

Ruotsin MM-rallin WRC2-luokassa ajava Teemu Suninen piti lauantaina tasaisen hyvää vauhtia.

Suninen on luokassa kolmantena vain reilut parikymmentä sekuntia johtavasta Elfyn Evansista. Toisena ajava Pontus Tidemand on 5,8 sekunnin päässä. Suninen ei kuitenkaan aja Ruotsissa luokan MM-pisteistä. 

- Ajo on ollut puhdasta, siinä on hyvä rytmi ja se on melko virheetöntä. Siihen voi olla tyytyväinen, Suninen sanoi.

- Kun on näin iso lähtönumero, tiet ovat sellaisessa kunnossa, ettei voi ajaa niin kuin pitäisi. Etupyörät ovat oikeassa urassa, takapyörät eivät, hän jatkoi.

Flunssainen Esapekka Lappi on WRC2-luokan MM-pisteistä ajavien joukossa neljäntenä ja vain 8,7 sekuntia luokan kolmannesta sijasta.

- Aamulla oli huono olo. Ajamisesta ei meinannut tulla mitään, kun ei pystynyt keskittymään täydellä teholla. Sitten päivän tauon ja ruokailun jälkeen olo vähän parani ja iltapäivällä ajo kulki.

Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.

Kisan tilanne lauantain päätteeksi (EK17/21):

1.

Sebastien Ogier

Volkswagen

1:52.04,7

2.

Hayden Paddon

Hyundai

+17,1

3.

Mads Östberg

Ford

+42,3

4.

Andreas Mikkelsen

Volkswagen

+1.07,4

5.

Ott Tänak

Ford

+1.31,6

6.

Dani Sordo

Hyundai

+1.56,2

7.

Henning Solberg

Ford

+2.17,2

8.

Craig Breen

Citroen

+2.20,8

...


11.Teemu SuninenSkoda+5.08,4
13.Esapekka LappiSkoda+6.44,0

26.

Jari-Matti Latvala

Volkswagen

+16.45,9

Tuoreimmat aiheesta

Ralli