Sunnuntaisuomalainen: Oikeusasiamies tarkastaa pistokokein vaalipaikkojen esteettömyyttä

4:03img
Video: Eduskuntavaalien ennakkoäänestys alkoi.
Julkaistu 07.04.2019 05:01

MTV UUTISET – STT

Eduskunnan oikeusasiamies tekee eduskunta- ja eurovaaleissa äänestyspaikoille pistokokeita, joilla selvitetään paikkojen esteettömyyttä, kertoo Sunnuntaisuomalainen.

Vastaavia tarkastuksia on tehty myös aiemmissa vaaleissa. Tarkastuksissa äänestyspaikoilta on löydetty useita puutteita. Kaikissa paikoissa ei esimerkiksi ole ollut esteetöntä vaalikoppia pyörätuolia tai muita apuvälineitä käyttäville äänestäjille.

Liikkumisesteisten äänestämistä ovat hankaloittaneet myös korkeat kynnykset, pihan vaikeakulkuisuus, painavat ovet ja ahtaat tilat. Yleisenä havaintona on ollut opasteiden huono näkyvyys ennakkoäänestyspaikoissa, kertoo oikeusasiamiehensihteeri Juha-Pekka Konttinen.

Vaalipaikkojen puutteista on tehty aiemmin oikeusasiamiehelle lukuisia kanteluita.

Tuoreimmat aiheesta

Eduskuntavaalit