20 vuoden odotus päättyi, kun villisti tuulettanut suomalaismies ylitti maalilinjan Pokljukassa Sloveniassa helmikuussa 2001. Paavo Puurusen maailmanmestaruus ampumahiihdon 20 kilometrin normaalimatkalla oli jymy-yllätys, jota muistellaan kaiholla vielä tänäkin päivänä.
Paavo Puurunen oli ollut tasainen suorittaja aiemmissa arvokisoissa. Ennen Pokljukaa hänen paras saavutuksensa oli Naganon vuoden 1998 olympialaisten yhdeksäs sija kymmenellä kilometrillä.
Silti mitali, saati maailmanmestaruus oli jotain, mistä kukaan ei osannut edes haaveilla. Edellisestä suomalaismiehen ampumahiihdon maailmanmestaruudesta oli tuolloin kulunut 20 vuotta. Puurusen kilpailua Ylen selostamossa kommentoimassa ollut Heikki Ikola oli voittanut viimeisen neljästä MM-kullastaan Lahdessa vuonna 1981.
Kilpailun jälkeen Puurunen kommentoi saavutustaan maltillisesti Ylen haastattelussa.
– Se lähti ihan hyvin käyntiin ammunnan osalta. Ensimmäinen ammunta on todella tärkeä, siitä kun saa puhtaan, se antaa luottoa eteenpäin. Ensimmäinen pystykin vielä nollille, se enemmän vaan vahvisti sitä, että nyt vaan malttia loppuihin ammuntoihin. Suksi pelasi tänään todella hyvin, eikä miehessäkään valittamista ollut.
Paavo Puurunen (kesk.) sai MM-kultamitalinsa Bledissä pidetyssä palkintoseremoniassa. Hopeaa ripustettiin Valko-Venäjän Vadim Sashurinin kaulaan ja pronssia sai Latvian Ilmars Bricis.
Vesikelin mestari
Helmikuussa 2020 Paavo Puurunen vastaa puhelimeen työmaallaan Kainuun rajavartiostossa. 19 vuotta maailmanmestaruutensa jälkeen hän on edelleen viimeisin suomalainen mies, joka on voittanut ampumahiihdon MM-kullan.
Puurunen suostuu pyynnöstä muistelemaan yllätysmestaruuttaan MTV Urheilun haastattelussa. Aikaa ei ole paljon. Puurunen lupaa seitsemän minuuttia, jos ei tule hälytyksiä. Sellaisen tullessa puhelu täytyisi lopettaa.
Mennään siis suoraan asiaan. Minkälaisia ajatuksia 19 vuoden takainen maailmanmestaruus herättää tänä päivänä?
– Siitä on niin pitkä aika, että en muista mitään, Puurunen aloittaa vähätellen.
Vaikuttaa siltä, että seitsemän minuuttia saattaa olla juuri sopiva aika haastattelun tekemiselle. Sitten maailmanmestarin muistelot alkavat aueta.
– Onhan siitä tietysti paljonkin muistoja, mutta hankalat olosuhteet, se tulee ensimmäisenä mieleen. Ja kun niissä onnistuin, tuli menestystä.
Niin, jo kisan jälkeisessä haastattelussa Puurunen mainitsi todella hyvin pelanneen suksensa. Pokljukassa oli Puurusen kultaisena päivänä todellinen koiranilma, märkää, vettä ja räntää. Keli oli siinä määrin kehno, että Suomen ampumahiihtomaajoukkueen venäläinen päävalmentaja Anatoli Hovantsev ilmaisi Puuruselle kisapäivän aamuna huolensa tämän myöhäisestä lähtöpaikasta. Hovantsev pelkäsi, että kostuva latu hidastaisi kuhmolaisen menoa.
– Sanoin, että älä huoli. Sen takia ei kisa mene pieleen. Minulla ainakin pelaa vehkeet, muista en tiedä.
Puurusella oli hallussaan salainen ase juuri tuohon keliin.
– Laitoin itse sukset sinä aamuna. Tavallisesti huoltomiehet laittavat, mutta kun näin kelin, tiesin, mitä teen. Siinä meni viisi minuuttia, kun tulin kopille, vetäisin sukset ja ne olivat valmiit.
Puurunen osallistui olympialaisiin neljä kertaa. Parhaimmillaan hän sijoittui Torinossa vuonna 2006 neljänneksi. Uran viimeisissä olympialaisissa Vancouverissa vuonna 2010 menestys jäi laihaksi.
Jo illalla tuntui, että jotain isoa voisi tapahtua
Pokljukan sadesää oli todella Puurusen mieleen. Hän kertoo saaneensa märkää keliä povanneista sääennusteista jopa lisäuskoa omiin mahdollisuuksiinsa. Hyvä olo alkoi tuntua kehossa jo kilpailua edeltävänä iltana.
– Kävimme miesten joukkueen kanssa juoksemassa. Silloin jo kävi mielessä, että ei ole ollenkaan huono olo. Ei jalka painanut. Tiesin, että jos on sellainen keli, niin ainakin vehkeet pelaavat. Se antoi itseluottamusta, että tämä peli hoidetaan.
Puurusen itsevarmuus oli jopa sitä luokkaa, että hän äityi lyömään vetoa joukkueenjohtajan kanssa siitä, että tulee kärjessä kymmenen kilometrin väliaikapaikalle. Puurunen voitti vedon.
Kymmenen kilometrin kohdalla olleella juottopaikalla Puurunen kävi pikaisen keskustelun valmentaja Juha Papinsaaren kanssa.
– Sanoin sille, että veto on voitettu. Juha huikkasi, että anna mennä vaan, nyt on mahdollista voittaa enemmänkin. Ajattelin, että annetaan mennä sitten. Pieni hymy oli huulissa koko ajan. Ei tarvinnut puristaa sauvaa.
Hiihdon lisäksi Puurusen ammunta sujui kuin unelma. Kolmella ensimmäisellä ampumapaikalla hän ampui alas kaikki laikat. Viimeisellä pystyammuntapaikalla toinen laukaus lipsahti ohi. Se ei kuitenkaan uhannut Puurusen mestaruutta.
– En vielä siinä vaiheessa tiennyt, mutta heti kun menin skriinin ohi, näin tietenkin, että riittää. Siinä vaiheessa se oli selvä, Puurunen muistelee.
– Se päivä vaan oli sellainen. Ei ollut sellaista taistelua, että olisi pitänyt ottaa yksi kerrallaan jokainen laukaus. Sen jos erehtyy tekemään, siinä ei yleensä hyvä heilu.
Paavo Puurunen (oik.) nousi toistamiseen MM-kisojen palkintokorokkeelle vuonna 2003 voitettuaan pronssia Hanti-Mansiskissa. Voiton vei Saksan Ricco Gross (kesk.) ja hopean Norjan Halvard Hanevold.
Lahti 2001 vei huomion ja rahat
Vaikka Puurusen maailmanmestaruus oli jättimäinen paukku suomalaisessa talviurheilussa, jäi se pian suuremman uutistapahtuman varjoon.
Lahden MM-hiihdot alkoivat vain paria viikkoa Puurusen mestaruushiihdon jälkeen. Kuuden suomalaishiihtäjän dopingkäry kotikisoissa piti huolen siitä, ettei ampumahiihdon menestyksestä saatu kaikkea irti.
Puurunen sanoo, ettei maailmanmestaruus muuttanut hänen elämäänsä millään tavalla.
– Kiitos Lahden tapahtumien, olimme aika pimennossa, sai olla ihan rauhassa omillansa, valitettavasti. Nämä ovat sellaisia asioita, joille ei voi mitään.
Samalla myös mestaruuden mukana tuleva taloudellinen hyöty jäi saamatta. Voitto ei Puurusen mukaan vaikuttanut hänen yhteistyösopimuksiinsa.
– Ei käytännössä. Kaikki isommat olivat jäissä. Jos mestaruus tapahtuisi nykypäivänä, olisi se vähän erilaista jatkon kannalta urheilijana, ja muuttaisi tilannetta. Silloin tilanne oli toinen.
Puurunen jatkoi kuitenkin urheilu-uraansa vuoden taukoa lukuun ottamatta aina kevääseen 2011 saakka. Pokljukan kultaisen päivän jälkeen hän voitti vielä pronssia vuoden 2003 Hanti-Mansiskin MM-kilpailuiden takaa-ajokilpailussa.
Molemmat MM-mitalit ovat paraatipaikalla omalla hyllyllään kotona Kuhmossa muistuttamassa hienoista hetkistä ladulla.
– Kun siitä sattuu kulkemaan, väkisinhän ne näkee. Ainahan sitä on hyvä muistella itsekin. Mutta ei sen kummemmin, ei sitä tarvitse päivittäin miettiä kuitenkaan.
Vuoden 2020 ampumahiihdon MM-kisat starttaavat Italian Anterselvassa torstaina ja jatkuvat 23. helmikuuta saakka.