Hotellin hiljaiseen aulaan astelee lentokentän kupeessa vaaleakutrinen urheilija. Kädenpuristus on jämäkkä, aamupäivän olemus hyväntuulinen. Pikakilpailuja rakastava Otto Invenius on kulkenut Suomessa ampumahiihdon kiinnostavimmaksi nimeksi tiellä, jonka alkuvaiheet kivettiin kovilla koettelemuksilla.
Kun Inveniukselta kysyy tämän erinomaisesta vireestä, vastaus tekee selväksi, ettei se ole rakentunut lyhyessä ajassa tai pudonnut taivaalta lahjana.
– Omassa mielessäni ja tavoitteissani olen ollut jo pidempään korkealla. Voittaa kuitenkin haluaisin. Sitä en ole tehnyt vielä nuorten sarjoissakaan. Mitaleja olen saanut, mutta voitto on jäänyt kaivelemaan, Invenius harmittelee heti MTV Urheilulle.
Nimeä tapailtiin ensimmäistä kertaa laajemmin, kun alle 19-vuotiaiden MM-kisoista tarttui vuonna 2019 matkaan pikakilpailun pronssi. Kolme vuotta myöhemmin alle 23-vuotiaiden MM-kisoista tuomisena oli hopea – niin ikään pikakilpailusta. Saman vuoden alle 23-vuotiaiden EM-kisat tuottivat jälleen hopeaa, takaa-ajosta ja taas kerran pikakilpailusta.
Linssit tarkentuivat entisestään, kun Oslon pikakilpailu tuotti viime kauden maailmancupissa kahdennentoista sijan. Nyt – MM-kisojen kynnyksellä – kiinnostus Inveniusta kohtaan on jatkanut kasvuaan. Konkreettisimpina syinä ovat onnistumiset tammikuun lopussa maailmancupissa Anterselvassa, jossa Invenius ylsi sijoille 11 ja 10.
– Ne kisat menivät ammunnallisesti todella nappiin. Normaalimatkalla ammuin yhden sakon ja yhteislähdössä kaksi. En osannut ottaa yhtään stressiä niistä kisoista, kaikissa ammunnoissa oli todella vapaa ja rento fiilis. Ehkä juuri siksi sain sieltä niin hyvät suoritukset.
Voitot kuitenkin karttavat, eikä nähty riitä, ei ainakaan Soisalon Ampumahiihtäjiä edustavalle 23-vuotiaalle, jonka kolme vuotta vanhempi Tuukka-isoveli joutui lopettamaan lupaavan ampumahiihtouransa sydänvaivoihin.
– Haluaisin olla myös nimenomaan kokonaiscupissa korkealla. Se ei kuitenkaan välttämättä heti seuraavina vuosina tapahdu, mutta kyse on pitkäjänteisestä työstä. Eiköhän sinne päästä ajan mittaan.
Invenius haluaa kehittyä ammunnassaan eniten juuri pystypaikalla.
Pitkäjänteisestä työstä rakentuu kestävä silta puhua harjoittelusta. Vaikka sellaisen latteuden korostaminen tuntuu huippu-urheilijasta puhuttaessa typerältä, joka suunnasta kuuluu, että juuri Inveniuksen kohdalla siihen liittyy jotain erityistä. Jopa siinä määrin paljon, että toista vuotta Inveniusta kouliva ampumahiihtomaajoukkueen norjalainen päävalmentaja Erik Kulstad on jakanut urheilijan poikkeuksellisesta harjoittelun palosta kiitosta myös julkisuudessa.
– Meillä synkkaa hyvin. Erik on homman aivot. Minä sitten teen asiat, jotka Erik käskee – tietysti samalla kuunnellen omaa kroppaakin, Invenius kertoo.
– Hän ottaa niin paljon selvää asioista. Siinä on sekin, että hän on niin kiinnostunut ampumahiihdosta ja kehittämisestäni. Olen itse vähän rennompi kaveri siinä mielessä, että menen ja teen – Erik sitten miettii, mitä kannattaisi tehdä. Minä luotan siihen.
Raju ja kuluttavakin harjoittelu on Inveniuksen sydäntä lähellä. Hän kertoo jopa kokeneensa, ettei saanut aiemmin harjoitella tarpeeksi.
– Se on varmasti ihan totta, että olen aika nälkäinen. Patistan myös Erikiä tekemään kovempia ohjelmia, jos tuntuu siltä, että voimia jää varastoon.
Jos valmentaja työntää mielellään urheilijaa rajoitinta vasten, ja tämä vielä nauttii olosta ja elosta hämärän rajaseuduilla, kuka pitää huolen, ettei toiminta karkaa käsistä?
– Ehkä itse pidän kuitenkin tilanteesta huolen. Ei se Erik tiedä, miten rasitus minulla toimii. Minun on omaa kroppaani kuunneltava ja olen sitä vuosien varrella hyvin oppinutkin. Olemme välttyneet suurimmilta ylilyönneiltä.
Merkittävimpänä muutoksena Invenius ja Kulstad tekivät harjoituskaudella selkeän jaon aerobisen ja anaerobisen harjoittelun välille. Toisinaan Inveniuksen harjoitusviikko oli 35 tuntia ja välillä kymmenen tuntia. Ensin mainittu oli usein hyvin kevyttä harjoittelua, kun taas jälkimmäinen käsitti pelkästään tehollista, kovaa harjoittelua.
Mistä Inveniuksen etäisyys terävimpään kärkeen tällä hetkellä koostuu? Hiihdosta ja ammunnasta, tietenkin, mutta tarkemmin.
– Viime viikkoina pystyin ampumaan yhtä hyvin kuin kärki, sillä mahdollistettiin hyvät sijoitukset Anterselvassa. Minulla tulee hiihtovauhdissa kuitenkin kymmenellä kilometrillä vielä reilu minuutti kovimpaan hiihtäjään. Ei sillä ainakaan pikamatkalta vielä mitaleja saa.
Hiihtovauhdin kehittyminen on pitemmissä kantimissa. Silti, Invenius uskoo MM-kisojen alla, ettei hänen tämän kaudenkaan parasta kuntoaan ole vielä nähty. Ammuntaa analysoitaessa urheilijan tilannekuva vaikuttaa yhtä selkeältä. Vastaukset tulevat nopeasti ja pohtimatta.
– Taisin ampua Anterselvassakin (makuulta) yhden sakon tosi monelta paikalta. Sen kanssa ei ole mitään ongelmia. Mutta pystyammunnassa saattaa tulla isojakin heittoja. Koko kauden ammuntaprosentit ovat pystypaikalla varmaan 70-75 prosentin luokkaa. Se ei kyllä riitä vielä. Sitäkin saa kuntoon vain pienillä askelilla kerrallaan. Minusta tuntuu, että olen saanut viime viikkoina hyvää tuntumaa siihenkin.
Uraa uhannut sairaus
Mitään Inveniuksen urheilu-urassa ei voi pitää itsestään selvänä. Lapsuudessa vaivasivat kivut, joiden aiheuttaja oli muutaman vuoden ajan arvoitus. Totuus hahmottui 12-vuotiaana hammaslääkärikäynnin myötä: Inveniuksella diagnosoitiin lastenreuma. Pitkäaikainen niveltulehdus vaivasi lopulta pitkälle lukioon asti.
Inveniuksen lapsuudesta peräisin olevassa kuvassa noin kymmenvuotias poika rullaluistelee tiellä isänsä kanssa nousua – yhdellä sauvalla. Käsi kesti rasitusta vaihtelevasti.
– Oli mentävä sen ehdoilla treeneissä. Sen jälkeen elämä voitti. Eikä se sen kurjempaa ollut reumankaan aikana, mutta silloin piti vielä antaa vähän periksi harjoittelussa. Kun lääkitykset ja kivut loppuivat, alkoi tuloksiakin tulemaan. Se vaati vähän hermoja, mutta kyllä se kannatti, Invenius muistelee.
Invenius joutui lapsena reuman häiritessä harjoittelemaan toisinaan yhdellä kädellä. Treenit käynnissä isän kanssa Vuokatissa. (Kuva: Otto Inveniuksen kotialbumi)
Lastenreuma näkyi elämässä konkreettisesti siten, että harjoituksia oli jätettävä väliin.
– Lähimmät kaverit ymmärsivät tilanteeni lopulta, mutta isommilla leireillä harmitti eniten, kun ei päässyt mukaan kaikkiin hommiin. Kaikki eivät välttämättä ymmärrä, miten jollain voi sattua niveliin niin paljon. Se on vähän sellaista oman pään sisäistä taistelua. Siitäkin voi hyvin selvitä, jos ei ota tilannetta liian vakavasti.
– Se (lastenreuma) jäi taakse vähän kuin itsestään. Sen jälkeen päästiinkin toteuttamaan harjoituksia ihan suunnitellusti.
Terveyteen liittyvät vastoinkäymiset eivät tyystin jääneet vain nuoruuteen. Ennen kuluvan kauden alkua Invenius mursi sormensa jo ensilumen ladulla Vuokatissa.
– Se tuntui sotkevan treenit aika pahasti. Mulla meni siinä kohdin vähän ylirasituksen puolelle, kun hiihdin tosi paljon yhdellä sauvalla ja tein jalkalenkkiä. Se ei ollut kaikista helpointa aikaa, kun kroppa meni ihan sekaisin. Ensimmäisen maailmancupin kilpailun Östersundissa vedin sillä (murtuneella sormella) lasta kädessä. Se ei ollut helppoa. Meinasin pudota jo maailmancupin joukkueesta, mutta onneksi sain vielä mahdollisuuden jatkaa. Sen jälkeen helpotti, kun sain lastat pois ja sormet kuntoon.
Ensikosketus MM-kisoihin
Päädymme keskustelemaan hetkeksi suomalaisesta ampumahiihdosta laajemmin. Kaisa Mäkäräisen menestysvuosien jälkeen suomalaisten etäisyys maailman kärkeen on lähinnä kasvanut. Invenius edustaa lajin uutta tulemista, mutta ympäröivä todellisuus on raaka.
– Jos isoihin maihin vertaa, taloudellinen tilanteemme on aika heikko. Emme pysty toteuttamaan leirejä ja valmennuksesta puuttuu henkilökuntaa. Kilpailijoita pienemmän budjetin lisäksi harrastajamäärät ovat vaikka Norjaan nähden aika vähäisiä. Meillä maastohiihto jyllää enemmän, mutta monessa Euroopan maassa ampumahiihto on jo maastohiihtoa suositumpaa.
Lajin suurtapahtuma, maailmanmestaruuskilpailut, käynnistyy keskiviikkona Tshekin Nove Mestossa. Mittelöt ovat Inveniukselle ensimmäiset aikuisten arvokisat. Ensikertalaisuus vaikeuttaa lähinnä odotusten ja tavoitteiden hahmottamista etukäteen.
– Eivät ne kisat ainakaan vielä herätä jännitystä. En osaa ottaa itselleni hirveästi paineita niistä, vaikka olen monesti sanonut, että niistä pitää tulla tämän kauden parhaat kisat. Ei minua silti pelota ne yhtään. Mielenkiinnolla lähden katsomaan, mitä siellä on tarjolla.
– En silti usko, että meno on sen kovempaa kuin maailmancupissakaan. Lähden tietenkin tavoittelemaan kauden parasta. Kympin joukkoon yltämistä se vähän huutaisi.
Inveniuksen mielimatka, jutun alkuvaiheilla toisteltu pikakilpailu, on MM-kisoissa liipaisimella lauantaina helmikuun 10. päivä.
– Lyhyet hiihtomatkat sopivat minulle paremmin. Kisassa on kaksi ammuntaa, joten omalla kohdalla se tarkoittaa helpompaa mahdollisuutta onnistua. Hiihtovauhti on ollut aina aiemmin itselleni se kantava voima, pikamatkalla se tulee ehkä parhaiten esiin. Nopea ja säpäkkä kisa, siitä minä pidän eniten.