Jääkiekkoilija Kasper Halttunen, 18, säkenöi kanadalaisessa juniorisarjassa OHL:ssä.
Halttusen edustama London Knights siirtyi sarjan loppuotteluissa 2–0-johtoon, kun se tuhosi Oshawa Generalsin lohduttomasti 9–1.
Kolmosketjun oikeassa laidassa hyökännyt Halttunen tempaisi ottelussa hattutempun ja antoi yhden maalisyötön. Samaan kykeni myös Knightsin Denver Barkey.
Kaksi Halttusen maaleista syntyi ylivoimalla, yksi tasakentällisin. Suomalainen on tehnyt 16 pudotuspeliottelussa 12 maalia ja antanut kahdeksan syöttöä.
Uutiset Halttusen vireestä kelpaavat myös tulevan kesän varaustilaisuuden ensimmäisen vuoron voittaneelle San Jose Sharksille. Hait varasivat Halttusen viime vuonna parveensa toisella kierroksella numerolla 36.
Varauksen jälkeen helsinkiläislähtöinen Halttunen allekirjoitti kolmivuotisen tulokassopimuksen San Josen kanssa, jonka seurauksena hän siirtyi viime vuoden elokuussa kehittymään OHL:ään London Knightsin riveihin.
Halttunen debytoi SM-liigassa HIFK:n nutussa syyskuussa 2022.
Uusimmat
-
06:00
Pankit hidastavat asuntokauppaa merkittävästi – "Suurin ongelma tällä hetkellä"
-
05:58
Kohu-urheilijat ilmestyivät Pohjois-Korean tv-lähetykseen – olympialaisissa huolta herättänyt selfie eteläkorealaisten kanssa
-
05:53
EU:n Borrell: Israel ja Hizbollah lähes täysimittaisessa sodassa
-
05:45
Konkariupseerit: Vain yksi syy esti vaarallista Ruby-laivaa palaamasta lähtösatamaan – "Moskovan komennossa"
-
05:35
Pendolinossa paloi moottori – liikenne Parkanon ja Seinäjoen välillä kulkee taas
-
05:33
Poikaporukka meni potkimaan kotitalon ovea – siellä asuikin Helsingin poliisipäällikkö
-
05:27
Stubb Ähtärin pandoille: "Turvallista kotimatkaa"
-
05:16
Stubb kommentoi ensi kertaa Tavion Ukraina-päätöstä: "En ollut tietoinen"
-
00:00
Libanon: Lähes 500 ihmistä kuollut Israelin iskuissa, ainakin 35 on lapsia
-
23:55
Libanonissa sodan verisin päivä – Israelin hyökkäys laajeni massiiviseksi
-
23:21
Libanonin ja Israelin konflikti varjostaa YK:n huippukokousta – Lähi-idän maat vaativat loppua Israelin hyökkäykselle
-
22:59
Kommentti: Erikoinen toiminta Hämeenlinnassa enteili potkuja – Matias Lehtosen viimeisenä vastuupäivänä tapahtui kummia
-
22:31
Kriisiseura HPK: Päävalmentajapotkut – kova nimi tilalle
-
22:19
Näin Lumi ja Pyry valloittivat Suomen – katso kooste 10 vuoden ajalta
-
21:12
Cristiano Ronaldon suunnitelma torpattiin – suora vaikutus lapsiin
-
20:56
"Saatanan" epäillään räjähtäneen laukaisusiilossaan Venäjällä – katso kuvat ennen ja jälkeen
-
20:56
Niina Lahtinen kohtasi kivuliaan pulman TTK-treeneissä: "Tämä on se haaste"
-
20:34
Ähtärin jättiläispandat palautetaan Kiinaan – eläinpuisto isoissa talousvaikeuksissa
-
20:23
Tässä on Antti Raannan uusi seura
-
20:20
Kaamosoireiluun apua psykologin vinkistä: "Osalle meistä työkyvyn kannalta välttämätöntä"
-
Lataa lisää