Onnellisen näköinen nainen makaa pyyhkeen päällä rannalla ja ojentaa jalkojaan kohti taivasta. Aurinko laskee Tyynellemerelle ja kalifornialaisella rannalla on jo hiljaista.
Nainen on Nina Aro, joka on juuri jättänyt elämänsä Suomessa, myynyt asuntonsa ja aloittanut uuden elämän Kaliforniassa kannabisjuomabrändin myyntijohtajana.
Tuona iltana rannalla toiveet ovat vielä suuria. Aro on sijoittanut asunnon myynnistä saamansa rahat kannabisbisnekseen.
Hän kuitenkin menetti kaiken vyyhdissä, johon liittyy muun muassa Swedish House Mafia -artisti Steve Angellon bisneskumppani.
– Olin naiivi Suomi-tyttö ja se oli liian rankkaa, Aro kertoo nyt, tällä kertaa terassilla Suomenlahden rannalla.
Asunto ja kihlattu jäivät Suomeen eikä Aro palannut Yhdysvalloista
Vuonna 2017 näytti vielä siltä, että Aron elämä olisi asettumassa suomalaisittain varsin tyypillisiin uomiin. Hän asui Helsingissä ja oli töissä suuressa pankissa luottoriskianalyytikkona.
– Se oli minulle aika tylsää hommaa vaan istua kolmen näytön edessä ja analysoida dataa, Aro muistelee.
Hän oli ostanut juuri asunnon Lauttasaaresta ja oli menossa naimisiinkin.
Tyypilliset uomat olivat kuitenkin alkaneet tuntua ahtailta. Arolla on kaksoiskansalaisuus ja hän päätti, että kun hänellä kerran oli mahdollisuus asua Yhdysvalloissa, sitä tulisi ainakin kokeilla.
Tarkoitus oli muuttaa kuudeksi kuukaudeksi ja palata Suomeen ennen lopullista aloilleen asettumista.
– Mutta lähdin matkalaukun kanssa enkä palannut, Aro sanoo.
Sillä tiellä Aro on vieläkin. Hän asuu Kaliforniassa, Santa Monican kaupungissa, ja on Suomessa vaan käymässä.
Kun Aro puhuu, suomenkielisen puheen seassa vilahtelee englantia ja ruotsia. Hän on asunut Yhdysvalloissa jo vuosia ja hänen äidinkielensä on ruotsi eivätkä suomenkieliset sanat tule aina mieleen.
Kannabisala alkoi kehittyä ja Aro kiinnostui
Aluksi muutto Yhdysvaltoihin ei vaikuttanut takaavan sitä, että elämä muuten muuttuisi. Aro oli Yhdysvalloissa töissä yrityksessä, joka myi kirjanpitopalveluita.
Kaliforniassa asuessaan Aro huomasi kuitenkin uuden, kiinnostavan alan, joka alueella alkoi muotoutua. Vuonna 2016 Kalifornian osavaltio laillisti kannabiksen myynnin aikuisille myös viihdekäyttöön ja kasvin ympärille alkoi kehittyä vakavasti otettava bisnes.
Aro olleensa kiinnostunut kannabiksesta ja uskoneensa sillä olevan ahdistusta lievittäviä vaikutuksia. Hänellä oli myös vahva epäilys, että uudella alalla aloitteleville yrityksille tekisi hyvää kirjanpitotaitoisen henkilön järjestelmällisyys.
Aro rupesi käymään konferensseissa ja tapahtumissa, verkostoitumaan alan toimijoiden kanssa.
Silloin hän tapasi ihmisiä yrityksestä, joka oli lanseeraamassa uudenlaista juomaa. Se olisi vaihtoehto alkoholipitoisille virvokkeille, käytännössä kannabinoideilla terästettyä limsaa.
Firman nimi oli Frassers.
Arosta tuli kannabisjuomayrityksen myyntijohtaja
Aroa pyydettiin Frassersin myyntijohtajaksi. Hän suostui heti, vaikka palkkaa ei vielä luvattukaan.
Hän oli vaan innoissaan päästessään työskentelemään kannabisalalle. Suomalaisesta näkökulmasta oli vaikeaa käsittää, että sellainen oli edes olemassa.
– Oli unelma saada tehdä töitä sellaisen asian kanssa, joka on täällä ollut aina niin kielletty ja stigmatisoitu. Tuntui vähän, että vautsi, onko tämä edes mahdollista. Olin niin sen asian puolesta, Aro kertoo.
Frassersin alkuperäinen tuote oli juoma, jossa oli kannabiksessa esiintyvää CBD-yhdistettä. CBD (kannabidioli) ei itsessään ole päihdyttävää ja siihen kohdistuva sääntely on Kaliforniassa vähäisempää.
Frassersin tarkoituksena oli kuitenkin osavaltion lakimuutoksen myötä lanseerata myös THC-juoma. THC (tetrahydrokannabinoli) on kannabiksen päihdyttävä ainesosa.
Laillistaminen oli kuitenkin niin tuore asia, että Aron mukaan monelta yritykseltä oli hieman hukassa, kuinka hommat toimivat.
– Olimme alkupelaajia, kukaan ei vielä tiennyt, miten tämä toimii. Se oli sellaista testailua, opittiin kantapään kautta, Aro selittää.
Aro myi asuntonsa ja sijoitti lähes 100 000 euroa Frassersin toimintaan
Arolla oli vahva usko yrityksen menestykseen. Se oli ensimmäisten joukossa uudella markkinalla.
Frassersissa oli myös mukana paljon pohjoismaisia ihmisiä. Yhteinen kieli yhdisti.
– Heistä tuli perhettäni, Aro kiteyttää.
Vaikka Aro joutui työskentelemään ilman korvausta, samalla muita keikkatöitä tehden, elämä tuntui unelmalta. Kaliforniassa on Aron mukaan vaikeaa ystävystyä, mutta nyt hän oli löytänyt ystäviä, perheen.
Hän teki töitä kutsumuksensa parissa ja aurinko paistoi joka päivä. Startup-elämä vei mennessään.
Elokuussa vuonna 2019 Aro teki ratkaisun, joka toden teolla muutti kaiken. Aro myi omistamansa asunnon Helsingin Lauttasaaressa ja osti Frassersin omistaneen Sveadala Brands Incin osakkeita 99 984 dollarin edestä.
– En sijoittanut kaikkia rahojani, mutta sanotaan, että suurimman osan, Aro kertaa.
Hän myöntää, että sijoitus oli korkeariskinen. Hän sijoitti lähes kaikki rahansa samaan yritykseen – samaan, jossa oli töissä ilmaiseksi.
– Koko unelma, joka oli rakennettu, kuulosti niin hyvältä. Pistin melkein kaikki munat samaan koriin.
Frassersin kannabinoidijuoma ei jäänytkään täysin unelmoinnin asteelle. CBD-juoma saatiin lanseerattua ja sitä tuotettiin ja myytiin hyvin pienimuotoisesti, muutamissa pienissä kaupoissa Kaliforniassa.
Vuonna 2020 hän alkoi saada työstään palkkaa.
Yritys oli tilanteessa, jossa kustannukset katettiin vielä sijoittajien rahoilla, mutta Aro uskoi sen tulevaan menestykseen.
– Rakennettiin firmaa pari vuotta ennen kuin totuus selvisi.
"Sain selville, että kirjanpidossa oli paljon pielessä"
Vuoden 2020 lopussa yhtiön talousjohtaja Andy Belair irtisanoutui.
Aro otti yhteyttä Belairiin ja kysyi, pitääkö paikkansa, että Belair olisi saanut potkut, koska oli hoitanut asiansa huonosti.
– Silloin sain selville, että kirjanpidossa oli paljon pielessä, Aro sanoo.
Belair oli palkattu yhtiöön agentuurin kautta ja irtisanoutumisensa jälkeen Belair oli kirjoittanut agentuurin johtajalle kirjeen, jossa perusteli irtisanoutumistaan ja syytti Frassersin omistavan Sveadala Brandsin toimitusjohtajaa ja operatiivista johtajaa epäilyttävästä rahankäytöstä, joka voisi asettaa koko yrityksen huonoon valoon.
MTV Uutiset on nähnyt kirjeen ja Belair vahvistaa kirjoittaneensa sen.
– Kun aloitin Frassersilla, taloudenpidossa oli pieniä, pienille yrityksille tyypillisiä epäselvyyksiä. Jokin lounas kavereiden kanssa oli saatettu merkitä työlounaaksi, vaikka se ei sitä ollut, MTV Uutisten tavoittama Belair antaa esimerkin.
– Mutta kun näitä alkoi tulla yhä enemmän ja kyse alkoi olla yhä suuremmista summista, tulin yhä epäluuloisemmaksi.
Talousjohtaja: Johdon rahankäytössä epäselvyyttä
Belair syyttää kirjeessä, että yhtiön toimitusjohtaja osti vaimolleen uuden BMW-merkkisen auton yhtiön rahoilla, ja käytti yhtiön rahaa toistuvasti niin bensalaskujensa kuin henkilökohtaisten Amazon-tilaustensa ja kauppalaskujensa maksamiseen.
Vakavammat syytökset Belair kohdistaa yhtiön operatiiviseen johtajaan Jade Assadiin.
Assad oli palkattu yrityksen konsultoivaksi operatiiviseksi johtajaksi HCD Agency -nimisen yrityksen kautta 27 000 dollarin palkka hänen työstään operatiivisena johtajana maksettiin hänelle konsulttipalkkiona yrityksen kautta.
Frassersin omistava Sveadala Brands investoi Sonar Media -nimiseen yritykseen, jonka toimitusjohtajana Assad toimi.
Sonar Median oli tarkoitus huolehtia Frassersin brändistä.
Belair kuitenkin kertoo ihmetelleensä, miksi aloitteleva pieni startup, jolla ei käytännössä ollut varoja, investoisi tällaiseen yrityksen ensin miljoonan ja sen jälkeen vielä säännöllisesti 35 000 dollaria kuussa, kuten Sonar Median ja Frassersin suhdetta esittelevässä presentaatiossa ilmaistiin.
Belair epäili, että rahat valuvat Assadin yritykseen.
Aro epäilee johdon käyttäneen yrityksen rahoja luksuselämään
Belairin jälkeen yritykseen ei palkattu uutta talousjohtajaa. Belairin mukaan hänen velvollisuutensa jaettiin yhtiön toimitusjohtajan ja Assadin kesken.
Myös Aroa alettiin jättää Sonar Mediaa koskevien tapaamisten ulkopuolelle siitä huolimatta, että hän toimi juuri markkinointijohtajana ja Sonar Media oli vastuussa yrityksen brändistä.
Aron mukaan Belairin irtisanoutumisen aikoihin myös tuotekehitys alkoi sakata. THC-juomaa ei koskaan lanseerattu eikä CBD-juoma päätynyt suureen tuotantoon.
– Kuukauden välein oli palaveri, jossa seliteltiin, miksi tulee viivytyksiä.
Keskusteltuaan Belairin kanssa tämän lähdöstä, Aro kertoo huomanneensa, ettei toimitusjohtajan ja Assadin rahankäyttö ollut kestävällä pohjalla.
Hän epäilee, että luksuselämään käytettiin yrityksen rahoja.
– Aloin huomata, että yrityksen rahoja käytettiin omiin luksusasuntoihin ja ihan muihin asioihin kuin mihin piti eikä ollut mitään mahdollisuutta, että juoman tuotanto lähtisi kunnolla käyntiin, Aro sanoo.
"Tuntui kivalta nähdä Diplon ja Post Malonen juovan yrityksesi juomaa"
Sekä Belair että Aro sanovat, että yhtiön toimitusjohtaja oli pestiinsä liian nuori ja kokematon.
– Hän uskoi näiden ihmisten yhteistyölupauksiin ja kontakteihin, Aro sanoo.
Näillä ihmisillä Aro tarkoittaa ennen kaikkea Assadia.
Assadin kontaktit olivat eittämättä vaikuttavat ja hän toi niitä myös aktiivisesti esille. Assad järjesti Frassersia saataville muun muassa Grammy-gaalan jatkojuhliin.
– Se oli totta kai minulle vaikuttava asia. Kyllähän se kivalta tuntui, kun näet Diplon ja Post Malonen juovan yrityksesi juomaa, Aro muistelee.
Yrityksessä, jonka kautta Assad hoiti operatiivisen johtajan tehtäväänsä, työskenteli Assadin kanssa tuottaja ja musiikkialan vaikuttaja Bryce Wilson.
Assad on ollut varapääjohtajana myös Size Records -nimisessä levy-yhtiössä, jonka on perustanut Swedish House Mafia -yhtyeestä tunnettu Steve Angello.
Assadilla aiempi oikeusjuttu Swedish House Mafian DJ:n kanssa
Assadista löytyykin aiempia otsikkoja liittyen hänen ja Angellon väliseen oikeusjuttuun, joka sai alkunsa vuonna 2016.
Angello oli kysynyt Assadia töihin Size Recordsiin vuonna 2012 ja kaksikko työskenteli yhdessä Rebels-nimisessä levy-yhtiössä. Assad syytti Angelloa siitä, että tämä alkoi jättää häntä sekä Sizessä että Rebelsissä päätöksenteon ulkopuolelle ja että hänen työsuhteensa lopulta päätettiin laittomasti.
Assad vaati Angellolta noin 12 miljoonaa dollaria ja syytti Angelloa rikosnimikkeillä sopimusrikkomus ja petos.
Angello kommentoi tuolloin Expressenille, että syytöksiltä puuttuu pohja ja ne ovat pelkkää vääristelyä ja että ne on ”tekaissut vanha ystävä, joka varasti rahaa yhtiöltä.”
Oikeudenkäyntiä siirreltiin eri oikeusistuinten välillä ja vuonna 2018 se päätyi lopulta sovitteluun, jossa vaatimuksista luovuttiin.*
Assad MTV Uutisille: "Monimutkaisia asioita"
Assad itse kiistää MTV Uutisille, että hänellä olisi ollut paljoakaan tekemistä Frassersin omistaneen Sveadala Brandsin kanssa.
Hän myöntää, että hänen tittelinsä oli operatiivinen johtaja, myyneensä palvelun konsulttipalveluna ja kertoo laskuttaneensa yritykseltä normaalin konsulttipalkkionsa mukaisesti.
Assadin mukaan Sveadala Brandsilta loppuivat rahat vain heikon johtamisen vuoksi. Assad ei suostu vastaamaan siihen, tarkoittaako hän huonolla johtamisella yhtiön toimitusjohtajaa.
– Nämä ovat monimutkaisia asioita, Assad vastaa.
Yhtiön toimitusjohtaja ei suostu kommentoimaan väitteitä heikosta johtamisesta MTV Uutisille.
Uusi kannabisjuomayritys lähestyi Aroa ja kyseli sijoitushaluista
Sveadala Brandsin ja siten myös Frassersin liiketoiminta loppui vuoden 2021 alussa, kun toimintaa ei ollut saatu kannattavaksi eikä sijoittajilta liiennyt lisärahoitusta.
Osa Sveadala Brandsin liiketoiminnoista myytiin.
Aro menetti yritykseen sijoittamansa 100 000 euroa ja välit yhtiön johtoon katkesivat.
– Ja haluan muistuttaa, että he olivat mulle ihan perhettä.
Pitkän hiljaisuuden jälkeen Aroa kuitenkin lähestyttiin jälleen viime vuonna. Cali Sunsets Holdings -niminen yhtiö tarjosi mahdollisuutta konvertoida Sveadala Brandsin osakkeet yhtiön osakkeiksi.
Yhtiön lähettämässä kirjeessä vakuutettiin, että Sveadala Brandsin toimitusjohtaja ei ole enää mukana kuvioissa.
Cali Sunsets Holdingsin liiketoimintaan kuuluu Drink Fras -nimisen juoman valmistus.
– Huomasin, että yrityksen nimi on muutettu, mutta tuote on ihan sama kuin meillä aikoinaan, Aro kertoo.
Drink Fras -nimisellä, kovasti Frassersia muistuttavalla yhtiöllä, todella on pienimuotoista liiketoimintaa. Se mainostaa myyvänsä juomia Amazonissa*.
Aro uskoo, ettei yritys edes tähtää vakavasti otettavaan liiketoimintaan.
– On autoja, jossa on yrityksen logo, on pientä Amazon-myyntiä, joka ei periaatteessa tarkoita mitään. Se on sellaista fasadin ylläpitoa, mutta ajatus ei ole myydä isoa määrää sitä juomaa, Aro uskoo.
Assad on Cali Sunsets Holdingsin toimitusjohtaja. Hänen mukaansa Drink Fras on vain uusi vilpitön yritys saada liikeidea toimimaan.
Aro: "Se oli synkintä aikaa elämässäni"
Aro kerää tällä hetkellä lakimiehensä kanssa materiaalia, jotta he voisivat tehdä Frassersin tapahtumista kantelun paikalliselle viranomaiselle Yhdysvalloissa.
Alun perin suunnitelmissa oli haastaa Frassersin johto oikeuteen, mutta prosessi olisi pitkä ja kallis.
Lisäksi on hyvinkin mahdollista, ettei mitään laitonta ole tapahtunut. Yhtiön johdon kokemattomuus ja hölmö rahankäyttö ei ole rikos*.
Kun kantelu on tehty, viranomainen tekee auditoinnin ja selvittää, voidaanko todistaa, että yrityksen tarkoituksena olisi ollut huijata sijoittajilta rahaa.
Esimerkiksi Belair painottaa kuitenkin haastattelussa, että hän ei syytä Frassersin johtoa mistään laittomasta, vaan ennemmin epäeettisistä käytännöistä, ja on mahdollista, että Assadin itsensäkin vahvistama huomio heikosta johtamisesta pitää paikkansa.
– SEC-ilmianto on paras tapa lopettaa tämä, Aro sanoo.
Hän kertoo, että rahan menetyksestä hän on jo toipunut. Vaikeinta oli kuitenkin huomata, että hän oli pitänyt perheenään ihmisiä, joiden mielessä eivät olleet Aron rahat tai intressit.
– Luotin heihin ja he olivat parhaat ystäväni ja perheeni. Sydämeni särkyi, kun menetin heidät.
– Se sattui olemaan pahinta koronapandemia-aikaa, kun kaikki olivat kotona, niin oli tosi rankkaa. Synkintä aikaa elämässäni.
Aro ei tekisi mitään toisin
Aro toki katuu tapahtunutta, mutta vieläkin hänen on vaikeaa sanoa, mitä tekisi tilanteessa toisin.
– Onhan kannabis nyt kannattava ja tuottoisa bisnes. Segmentissä, jossa olimme, ei ollut muita pelaajia, joten se olisi voinut olla menestystarina. Meillä oli kaikki työkalut ja sijoittajatkin, Aro pohtii.
Nykyään Aro asuu edelleen Santa Monicassa ja tekee työtä kehitysvammaisten lasten parissa. Hän kertoo olevansa onnellinen siitä, missä hän on nyt.
Hänellä on kuitenkin vielä sivuprojekti.
– Syksyllä psilosybiinisienten laillistamisesta äänestetään Kaliforniassa. Olen kehittämässä hunajaa, jossa on sieni-infuusiota. Näen, että se tulee seuraamaan kannabista.
Aro katsoo päiväauringossa kiiltävän Itämeren horisonttiin myöhäisen kesän tuulessa.
Hänen toiveensa ovat vieläkin suuria.
Artikkelia muokattu 11.11.2022:
*Muutettu kohta, jossa kerrottiin oikeudenkäynneistä ja siitä, että syytteistä luovuttiin muotoon "Oikeudenkäyntiä siirreltiin eri oikeusistuinten välillä ja vuonna 2018 se päätyi lopulta sovitteluun, jossa vaatimuksista luovuttiin."
Artikkelia muokattu 31.10.2022:
*Muutettu kohta "Lokakuussa 2018 Assad hävisi" muotoon ”Lokakuussa 2018 syytteistä luovuttiin".
*Poistettu virke, jossa mainittiin Amazonin herjaavan tuotteen saatavuudesta, sillä kyse voi olla Suomea koskevasta maarajoituksesta.
*Poistettu yleinen maininta maininta rahan liikkumisesta yhtiön ja tytäryhtiön välillä.