Pitkäikäiset legot ovat kulkeneet vuosien varrella monen eri sukupolven käsissä, mutta vain harva voi sanoa päässeensä suunnittelemaan legopalikoita myös työkseen. Lego Masters Suomen tuomari Esa Nousiaiselle tällainen legofiguurien ideoiminen on arkipäivää.
Lego Masters Suomi -ohjelman tuomari Esa Nousiainen on ollut legointoilija jo nuoresta saakka, mutta uransa tanskalaisyhtiöllä hän aloitti kuusi vuotta sitten.
– Olen suunnitellut yli sata uutta osaa Legolle. Ihan laidasta laitaan peruspalikoista lähtien ja yhtenä isompana esimerkkinä elektroninen osa Lego Mario, hän kertaa.
Nousiainen on kuuden vuoden aikana edennyt suunnittelijasta luovaksi johtajaksi ja tällä hetkellä hänen tehtävänkuvansa on valvoa minifiguureista, eli tutummin legoukoista, vastaavan suunnittelutiimin työtä. Hän ohjaa suunnittelutiimiä esimerkiksi siinä, minkälaisia grafiikkoja tai pakkauksia hahmoille tehdään. Lego-osien suunnittelu onkin millintarkkaa työtä.
– Siinä pitää ottaa huomioon se, että pala tulee osaksi Legosysteemiä. Se tarkoittaa sitä, että kaikkien palikoiden mitat täytyy olla tietyissä rajoissa, että niillä pystyy luontevasti jatkamaan rakentamista ja ne voi ottaa osaksi kaikkia muita palikoita, mitä kotona ehkä jo on.
Lue myös: Karmiva hylätty sairaala, yksityiskohtainen nykytaiteen museo – tässä ovat Lego Masters -kilpailun ensimmäiset taidonnäytteet
Lego-osaamista totisesti tarvitaan Lego Masters Suomen kilpailijoiden rakennelmia arvioidessa – ohjelmassa kun on tarkoitus valita Suomen parhaimpia legorakentajia. Tuomarin rooli on antaa rakentavaa palautetta ja viedä kilpailijoita eteenpäin, mutta kyllä legokonkari itsekin ammentaa kilpailutöistä inspiraatiota omaan työhönsä.
– Vaikka olenkin Legolla töissä, niin emme me rakenna tuollaisia teoksia päivittäin. Ei sellaisia tehdä tuotteiksi, joten kilpailu on siinä mielessä ihan eri kokoluokan rakentamista kuin mitä muuten päivittäin näen. On hienoa nähdä myös se ulottuvuus, mihin legopalikat taipuvat.