Suomalaisen Lukasin sellonsoitto raunioissa nousi sodan symboliksi – vierasti ensin ajatusta, mutta esitystä kuunnelleen sotilaan reaktio muutti hänen mielensä täysin

4:31img
Ammattimuusikko Lukas esiintyi sotilaille Hersonin juoksuhaudoissa.
Julkaistu 03.03.2023 05:50
Toimittajan kuva

Pyry-Jukka Peltomäki

pyry-jukka.peltomaki@mtv.fi

Muusikko Lukas Stasevskij jakaa aikansa ja energiansa toisaalla ammattimuusikkouden ja Ukrainassa tapahtuvan avustustyön ja elokuvaopintojen välillä. Suomalais-ukrainalainen Stasevskij opiskelee elokuvaohjaajaksi Kiovassa, jossa hän oli Venäjän hyökkäyksen ensimmäiset viikot vuosi sitten.

Lukas Stasevskij on asunut Ukrainan pääkaupungissa Kiovassa vuodesta 2021. Lukas muutti Ukrainaan toisaalta elokuvaopintojensa takia, mutta myös löytääkseen yhteyden omaan ukrainalaiseen identiteettiinsä.

Lukas on syntynyt Tallinnassa 1987 ja muuttanut perheensä mukana Suomeen 1992.

Stasevskijn biologinen äitini on liettualainen ja Kiovasta kotoisin olevan isän uuden avioliiton myötä hän sai suomalaisen äidin. 

Lukaksen sisko Dalia Stasevska on niin ikään tunnettu klassisen musiikin alalla, sillä hän tekee kansainvälistä kapellimestariuraa. Lisäksi veljensä Justas Stasevskij on pianisti. Sisarukset varttuivat Tampereella.

Lue myös: Suomalaisukrainalainen kapellimestari konsertoi sodan keskellä Lvivissä: "Jokaisen pommi-iskun jälkeen kansa on entistä vahvempi"

Elokuvaohjauksen opinnot loppuivat kuitenkin lyhyeen, kun Venäjä 24. helmikuuta 2022 aloitti hyökkäyssodan Ukrainaan.

– Sodan vuosipäivänä mietin, että ajantaju on kadonnut täysin. Muistan sodan alun kuin eilispäivän. 

– Alkuviikot olivat epätietoisuuden ja konkreettisen vaaran sekoitusta. Varsinkin ensimmäisinä päivinä tuntui, että hajoaakohan tämä koko korttipakka, hajoaako koko Ukrainan valtio. Silloin en myöskään tiennyt ihan käytännön juttuja, että vaikka mitä tehdä pommitusten aikana ja miten reagoida, Lukas muistelee Viiden jälkeen -ohjelmassa.

Viiden jälkeen Ripsa Koskinen-Papunen Mikko Suursalmi MTV juontaja

Viiden jälkeen nähdään joka arkipäivä MTV3-kanavalla kello 16.58 alkaen. 

Ohjelma on katsottavissa suorana ja tallenteena myös MTV Katsomossa. Muista päivän uutisissa ja puheenaiheissa myös MTV Uutiset Live

Lukas julkaisee aktiivisesti kuvia ja videoita Ukrainasta Instagram-tilillään. Jos yllä oleva julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä.

Sodan alkuviikkoina Lukaksesta levisi video- ja kuvamateriaalia maailmalle, jossa hän soittaa selloa venäläisjoukkojen tuhoamien raunioiden keskellä.

Soittamisen symboliikka

Aluksi Lukas vierasti ajatusta ”sahata selloa raunioissa”, kun muut sotivat rintamalla, mutta ymmärsi nopeasti, että se on muun muassa keino levittää tietoa ukrainalaisten tilanteesta ja heidän kohtaamastaan kärsimyksestä.

Lisäksi Lukas on dokumentoinut sotaa suomalaismedioille, esimerkiksi Ylelle ja Apu-lehdelle. Lukas osallistuu myös avustustyöhön paikan päällä auttamalla suomalaisavustusten perillesaattamisessa.

Muusikon mukaan koko kansakunnan on todella vaikeaa päästä purkamaan raskaaksi käyvää traumaattista tilaa.

– Pari viikkoa sitten, kun olin Hersonissa soittamassa sotilaille juoksuhaudassa, niin vanhempi sotilas sanoi, että monet asiat unohtuvat sodan aikana. Mutta sellainen ei koskaan unohdu, että joku tulee soittamaan varta vasten heitä varten.

– Se miksi nämä videot{soitto] leviävät, ei ainoastaan sellon soitosta vaan ylipäätään ukrainalainen taide, joka elää kukoistusta tällä hetkellä, niin sillä on symbolinen arvo. Tavallaan osoitetaan se, että vaikka siellä on raunioita, niin taide jatkaa elämistä ja itse asiassa kukoistaa tällä hetkellä. 

Dokumenttikuvauksia

Vaikka elokuvaopinnot keskeytyivätkin järkyttävästä syystä, on Lukas dokumentoinut sotaa sen alusta alkaen omaa elokuvaansa varten.

– Näin sen valtavan muutoksen ukrainalaisten identiteetissä. Jollain tavalla koko kansakunnan syntytarinaa eletään. Käsittelen dokumentissani juuri tätä kansakunnan murrosta ja sitä miten se on tapahtunut. 

– Dokumentti on kuvaa samalla oman identiteettini murrosta. Sellon soittaminen toimii minulle tapana saada kontaktia ukrainalaisiin. Ennen kuin muutin sinne, niin se oli minulle epätietoisuuden maa, vaikka olinkin siellä käynyt. Soittamisen avulla olen voinut tutustua erilaisiin ukrainalaisiin.

Kaksi eri todellisuutta

Stasevskij elää tällä hetkellä kahden varsin erilaisen maailman välissä. Merkittävä osa ajasta kuluu toisaalta Ukrainassa, jossa hän asuu, kuvaa kokopitkää dokumenttielokuvaa ja samalla osallistuu avustustyöhön. 

Aina välillä sellisti matkustaa Ukrainasta pois harjoittaakseen ammattiaan soittamalla erilaisissa tilaisuuksissa ympäri maailmaa sekä johtaen perustamaansa pelimusiikkiin orientoitunutta Game Music Collective (GMC) -nimistä orkesteria.

Eturivin muusikoista koostuva GMC julkaisee 10. maaliskuuta Restart – Finnish game music revised -nimisen albumin, joka koostuu suosituista kotimaisista pelisävellyksistä uudelleen sovitettuina. Levyllä kuullaan muun muassa versiot suomalaisen Remedy Entertainmentin kehittämän Alan Wake -pelin Welcome to bright falls -teemakappaleesta sekä Angry Birds -tunnusmusiikista.

Ammattimainen pelimusiikkiin keskittynyt orkesteri sai alkunsa 2016 kun Sibelius-Akatemiassa opiskellut Stasevskij sai idean kasata pelkästään pelimusiikkia soittavan orkesterin.

Yhtyeen tavoite on tuoda pelimusiikkia esiin itsenäisenä taidemuotona sekä tuoda klassisiin konserttisaleihin sellaisiakin uusia kuuntelijoita, jotka ovat niissä aiemmin harvoin vierailleet.

GMC:n musiikki on tavoittanut suuren maailmanlaajuisen yleisön YouTubessa, jossa konserttitaltiointeja sekä pelimusiikkivideoita on katsottu jo yli 20 miljoonaa kertaa.

– Pelimusiikki on äärimmäisen monipuolinen scene, ja sitä voi kuunnella vaikkei olisikaan pelannut niitä pelejä. 

Lukas kertoo, että tuleva levy, konserttien ja julkaistavat videot muodostavat kulttuurikokonaisuuden, jolle on saatu tukea Alfred Kordelinin säätiöltä.

– Tällä halutaan nostaa esiin suomalaisia pelimusiikin esittäjiä; säveltäjiä, soittajia, ääniteknikkoja, kaikenlaisia musiikkialan ammattilaisia.

GMC:n on määrä esiintyä 17. toukokuuta Helsingin Kulttuuritalolla.

Katso koko Lukas Stasevskij haastattelu alla olevalta videolta.

9:20img

Tuoreimmat aiheesta

Ukrainan sota