Suomen pikajuoksun kautta aikojen lahjakkaimpiin urheilijoihin lukeutuva Samuel Purola on vihdoin palannut omalle tasolleen. 20-vuotias oululainen hakee ennätyksiä ennen kaikkea 200 metrillä, johon hänen ominaisuutensa sopivat erinomaisesti.
Sitä saattoi kutsua räjähtäväksi läpimurroksi. Tasan kolme vuotta sitten 17-vuotias Samuel Purola pinkaisi suuren yleisön tietoisuuteen yhden viikon sisällä.
Sata metriä taittui ensin Lahden eliittikisoissa roimaan vastatuuleen 10,44 sekunnissa. Neljä päivää myöhemmin Paavo Nurmi Gamesissa "hurja poika" tykitti ajan 10,33.
Ilmassa leijaili paljon innokkaita kysymyksiä. Jatkuuko Purolan kehitys yhtä jyrkkänä? Kuinka nopeasti hän voikaan vielä juosta? Onko Tommi Hartosen vuonna 2001 juostu Suomen ennätys 10,21 jo vaarassa?
Hehkutus oli perusteltuakin. Erittäin kokenut pikajuoksuvalmentaja Petteri Jouste luonnehti teinisensaatiota lahjakkaimmaksi näkemäkseen pikajuoksijanuorukaiseksi.
Purola paransi satasen ennätystään vielä samana kesänä aikaan 10,31 ja tikitti 200 metriä Vaasassa 20,84 sekuntiin. Kumpikin oli ikäluokan uusia Suomen ennätyksiä.
– Ne ajat tulivat oikeastaan tekemättä mitään, Purola muistelee nyt.
– Eivätkä ne tulokset sinänsä yllätyksenä tulleet. Niiden tuoma huomio oli sen sijaan pienoinen yllätys.
Purola joutui nopeasti median pyöritykseen. Hänenkaltaisensa huippulahjakkuudet ovat olleet Suomen yleisurheilussa harvassa.
Valmentajaisä Mika Purola joutui jo painamaan jarrua, kun haastattelupyyntöjä alkoi yhtäkkiä kertyä jonoksi asti.
"Oli se vaikeaa aikaa"
Samuel Purolan viime kausi ei sujunut odotuksien mukaan.
Vaikka komeettamaisen nousun yleisurheilun tähtitaivaalle tehneen Purolan jalat pysyivät tukevasti mondon pinnalla, nappikaudesta tuli mittatikku, johon hänen tuloksiaan verrattiin vastaisuudessa aina.
– Se kesä jätti jäljen. Oli isot odotukset, ja ympärillä tuli painetta, Purola myöntää.
Kaksi seuraavaa kautta eivät tuoneet odotettua kehitystä, mikä kaihersi mieltä. Tulokset polkivat paikallaan ja sairastelut varjostivat harjoituskausia. Ennen kaikkea juoksusta puuttui rentous.
– Viime kesänä olin ihan umpijumissa koko ajan. Se oli hakkaamista ja umpimenoa, Purola kuvailee.
– Ei se tietenkään kivalta tuntunut, kun juoksu ei kulkenut. Oli se vaikeaa aikaa. Kyllä sen vieläkin näkee, että ei oikein uskalla asettaa kovia tavoitteita, vaikka tietää olevansa kovassa kunnossa.
Myös valmentajaisällä Mika Purolalla viime kauden vaikeudet aiheuttivat unettomia öitä. Oikean roolin ottaminen tarvittavalla hetkellä ei aina tullut itsestään selvänä asiana.
– Viime kesä oli tuon asetelman kannalta erittäinkin raskas. Kävi hetkittäin niin, että Samuel alkoi olla enemmän valmennettava kuin omaa lihaa ja verta. Se oli raskain asia siinä, kun homma meni, miten meni. Mietin että joku muutos pitää saada, Mika Purola kertoo.
Jouste mentoroi valmentajaisää
Pitkän pohdinnan jälkeen Purolat päättivät palata perusasioiden äärelle ja painottaa harjoittelussa entistäkin enemmän palautumista.
– Mä luulen, että se fyysinen väsymys tuli alkukesästä, kun oli sairastelua ja viruksia liikkeellä. Minkäpä niille tekee. Syksyllä mietin asiaa ja ajattelin, että harjoittelulla pystyy jo vaikuttamaan asiaan. Levännyt keho palautuu paremmin, eikä ehkä ole niin herkkä sairastumaan ja altistumaan viruksille, Mika Purola kertoo.
– Viime kesän lopulla sanoin jo sen, että pidetään paussia etelän leireistä ja keskitytään harjoittelemaan täällä Oulussa.
Purolan harjoittelussa otettiin tietoinen askel taaksepäin, lähemmäs menestysvuoden 2017 reseptiä.
Lisäksi pikajuoksijan valmennuksen taustalle on tullut Petteri Jouste. Viime talvesta lähtien hänen roolinsa on ollut mentoroida Mika Purolaa.
– Minä tästä kaiken vastuun otan, mutta on helpompaa valmentaa, kun on juttukaveri. Helpottaa roolien hakemista, että milloin on isä ja milloin olen valmentaja, Mika Purola kertoo.
Purolan mukaan Jousteen apu on ollut kullanarvoista.
– Se on erittäin hyvä asia, etten ihan yksin ole tässä, ja Samuelin kaltaisen huippulahjakkuuden taustalla on enemmän osaamista.
"Tehontuotto on niin hirvittävä"
Samuel Purolan geenit ovat kohdallaan. Niin hänen isänsä Mika, setänsä Pertti kuin myös äiti Soile ovat entisiä pikajuoksijoita.
Muutokset näyttävät tällä hetkellä tuottaneen haluttua tulosta. Viime kauden jumi on vihdoin auennut.
– Sen huomasi jo hallikaudella, että juoksu pysyi paremmin kasassa. Liikkuvuus on parantunut ja meno on paljon vetreämpää, Samuel Purola kertoo.
– Tekniikka on puhtaampi ja näyttääkin kevyemmältä. Polvi nousee eteen ja jalka haukkaa sitä ilmaa.
Nopeusharjoituksissa otetut käsiajat kertovat kehityksestä.
Mika Purola vahvistaa Samuelin kertomuksen.
– Ei ole minkäänlaisia pahoja aavistuksia. On Samuel ollut juntturassa toki tänäkin keväänä, mutta se on ollut oikeanlaista ja asiaankuuluvaa. Ei mitään tuloksia saa, jos ei vedä lähelle äärirajoja välillä. Tietynlaista tasapainon hakemistahan tämä on jatkuvasti.
Tänä keväänä – vähän niin kuin vuonna 2017 – Purolat ovat tehneet täysivauhtisia harjoituksia säästellen, korkeintaan vain kaksi kertaa viikossa.
– Samuel on sellainen pikajuoksija, että tehontuotto on niin hirvittävä, ettei niitä täysivauhtisia harjoituksia voi tehdä niin paljon. Se on itse asiassa huomattu aika nopeasti, ettei hänen kroppansa ihan hirveästi tehoharjoittelua kestä. Lisäksi Samuelilla on sellainen synnynnäinen lahja, että nopeus tarttuu pienemmälläkin treenillä, ja tulosta tulee, Mika Purola sanoo.
Liekö sattumaa, mutta virustauditkin ovat pysyneet tänä vuonna loitolla.
– Siinä mielessä tilanne on hyvä, että poika on terve. Ensimmäinen kesä kolmeen vuoteen, että ei ole ollut sairastelua.
Kakkonen on Purolan päämatka
Purola (oik.) oli Berliinissä 2018 mukana pikaviestijoukkueessa, joka pinkoi 4x100 metrin uuden Suomen ennätyksen.
Satasen tuloksillaan kansalliseen julkisuuteen ponnistaneen Purolan ominaisuuksia paremmin palvelee 200 metrin juoksu, ja siitä onkin tullut hänen päämatkansa.
– Kyllä se näin on. Ollaan treenattu sitä varten, vaikka tokihan ne matkat tukevat toisiaan. Treeneissä ollaan vedetty enemmän pidempää ja matalavauhtista vetoa, Samuel Purola kertoo.
– Kakkonen on se päämatka nyt ja tulevaisuudessa. Siinä on niin paljon erilaisia ulottuvuuksia. Samuel on kuitenkin suhteellisen isokokoinen, eikä hän niin liukkaasti telineistä lähde. Kyllä tehoja ja voimaa saa lisää, mutta kun paino kasvaa, niin saattaa jopa hidastua se lähtökiihdytys, Mika Purola selvittää.
Purolan ehdoton vahvuus on hänen mieletön maksiminopeutensa. Jousteen vuoden 2017 mittauksien mukaan se oli 11,56 metriä sekunnissa eli 41,62 kilometriä tunnissa! Kun tähän lisää 191-senttisen Purolan askelpituuden, joka on juoksun keskivaiheilla lähes 2,4–2,5 metriä, voidaan puhua äärimmäisen harvinaisesta yhdistelmästä.
Purola sanoo ottaneensa viimeisen puolen vuoden aikana erityisen suuria kehitysaskelia vauhtikestävyydessä. Kaikki edellä mainittu lupaa äärimmäisen hyviä tuloksia juuri 200 metrillä.
Esimakua tästä saatiin jo talvella, kun Purolan pinkaisema 200 metrin juoksu ylipitkällä halliradalla Tampereella osoittautui kautta aikojen kotimaiseksi tilastokärjeksi. Kello pysähtyi aikaan 20,85.
– Kyllä se on kova tulos. Kaarteet ovat kuitenkin tiukemmat kuin ulkona, eikä hallissa periaatteessa ole mitään tuuliapua. En tiedä, kuinka paljon siitä voisi ottaa pois, ainakin useampia kymmenyksiä, Samuel tuumii.
Oma ennätys Purolalla on ainakin hakusessa, ehkä jopa uusi 200 metrin Suomen ennätys. Tommi Hartosen Sydneyssa juoksema aika 20,47 täyttää syksyllä 20 vuotta.
– En mä sano, että se mahdottomuuskaan olisi. Jos pystyn nipistämään vielä hallikaudesta pois kymmenyksiä… Vielä on paha mennä sanomaan, kun ei ole vielä yhtään kisaa juostu, Purola muistuttaa.
Kauden aloitus kotiradalla
Purola aloittaa kilpailukautensa kotikentällään Oulun Raatin stadionilla perjantaina 3. heinäkuuta Valkean kaupungin kisoissa, jossa hän juoksee juuri päämatkansa 200 metriä.
– Kaikki Suomen parhaat on tulossa sinne viivalle, Purola tietää.
Muista osallistujista ainakin Oskari Lehtonen (20,83) ja Roope Saarinen (20,99) ovat alittaneet 21 sekuntia.
Purolan mukaan tärkeintä on saada puhdas, hyvä juoksu, mutta kilpakumppanien päihittäminen on toinen makoisa porkkana.
– Totta kai aina lähdetään hakemaan voittoa. Senkin vuoksi siihen juoksuun syttyy ihan eri tavalla.
Kuten tänä kesänä Suomen yleisurheilukentillä on nähty, jo kauden avauskilpailussa voi rävähtää.