Suomen talouskurimus heijastuu myös hyväntekeväisyyteen.
Valtion tasolla kehitysmäärärahoja on ensin jäädytetty ja vuosituhattavoite on kaukana. Sen sijaan, että Suomi yltäisi lupaamaansa 0.7 prosenttiin BKT:stä, nyt päästään vajaaseen puoleen prosenttiin. Suomi on myös reippaasti jäljessä muita Pohjoismaita.
Avustusjärjestöille tämä on huono uutinen. Järjestöt ovat vedonneet niin valtioon kuin yksityisiinkin lahjoittajiin, mutta suunta on sama molemmissa. Järjestöjä rokottaa myös se, että valtio on sitonut niille annettavat tuet lahjoitusten määrään.
Kummipoikaa tapaamassa
Marra Herraniemi on tehnyt avustustyötä jo vuosia. Hän tekee satunnaisesti lahjoituksia eri järjestöille, mutta pitkäjänteistä avustustyötä on kummipojan tukeminen maailman toisella laidalla.
Kummit eivät usein tapaa kummilapsiaan ja yhteydenpitokin on kiinni omasta aktiivisuudesta, mutta kolmenkympin summa lähtee kummipojalle kuukausittain.
– Olen itse aikoinani kolme lasta elättänyt aika paljon yksin eli hyvin, hyvin niukasti eli sympatia niitä äitejä lohtaan, jotka myöskin niukalla rahalla kasvattavat perhettä, tällainen empatia, sitten kun itsellä tuli talous siihen kuntoon että pystyi auttamaan toisia, se oli itsestäänselvyys, perustelee Marra auttamishaluaan.
Marra saa säännöllisesti selvityksen kummipojan kasvamisesta. World Vision kerää paikallisten työntekijöiden avulla raportteja ja kertoo, minne rahat menevät. Suomalaiset lahjoittavat mieluiten lähialueille, kuin kehitysmaille.
– Ei ketään voi vapaaehtoiseksi pakottaa, Marra naurahtaa.
Hänen mielestään suomalaiset suhtautuvat varsin epäluuloisesti erityisesti siihen, menevätkö rahat oikeaan osoitteeseen.
– Huomaan itsekin, että tietyt järjestöt, joita auttaa, niin olen miettinyt mihinkähän tuo raha menee eli siinä mielessä olen tyytyväinen tästä kanavasta lahjottaa ja auttaa.