Sofia Tawast ja Riikka Leinonen saivat tietokirjallisuuden Finlandia-palkinnon teoksestaan Suuri valhe vammaisuudesta. Kirjailijat hyödyntävät kerronnassa omia kokemuksiaan.
Tietokirjallisuuden Finlandialla palkitussa Suuri valhe vammaisuudesta -kirjassaan Riikka Leinonen ja Sofia Tawast lähestyvät vammaisuutta henkilökohtaisista näkökulmista, vammaisena ja vammaisen lapsen äitinä. He halusivat tehdä kirjan, joka olisi samaistuttava sekä vammaisille että heille, jotka eivät tiedä vammaisuudesta käytännössä mitään.
Tawast ei miettinyt vammaisuutta ennen kuin hänen esikoisellaan alettiin epäillä kromosomipoikkeamaa.
– Silloin kun olen ruvennut tutkailemaan vammaisuutta oman lapseni diagnoosiprosessin aikana, se on ollut tosi vieras teema, enkä ole kiinnittänyt siihen mitään huomiota, Tawast kertoo STT:lle.
Leinoselle vammaisuus on ollut tuttua niin kauan kuin hän muistaa. Hänellä on synnynnäinen aivovaurio, joka vaikuttaa motorisiin toimintoihin niin, että hänen kehonsa vasen puoli on lievästi halvaantunut. Kyse on cp-vammasta, johon ei liity älyllistä vammaa.
Omakohtaisuus on antanut kirjailijoille mahdollisuuden avata sitä, mitä vaikeat käsitteet tarkoittavat. Esimerkiksi ableismilla tarkoitetaan sitä, että hyvä toimintakyky ja taidot ovat oletus ja ihmisyyden mitta. Ableismi näkyy esimerkiksi siinä, että vammattomat kokevat usein epävarmuutta kohdatessaan vammaisen.
– Pidämme vähintäänkin alitajuisesti epäkohteliaana sen tunnustamista, että joku on kyvytön vaikkapa ymmärtämään lukemaansa tai avaamaan mehupurkkia, kirjoitetaan kirjassa.
Tietokirjallisuuden Finlandia-voittajan valitsi tänä vuonna vihreiden kansanedustaja Pekka Haavisto. Suuri valhe vammaisuudesta -kirjan on kustantanut Tammi.
Ehdokaskirjat vasemmalta, Meren koskettamat (Leena Paasio), Kesän ainoa kaunis päivä (Maria Vilja), Chop Chop. En tapper jordbos berättelse, (suom.) Hopi Hopi. Reippaan robotin tarina (Linda Bondestam), Skutsi (Päivi Lukkarinen), Kuka ihana? (Jenni Erkintalo) ja Poika ullakolla, poika kellarissa (Salla Simukka ja JP Ahonen) lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-ehdokkaiden julkistustilaisuudessa Helsingissä 6. marraskuuta 2024.
Vammaisuus on tavallista
Kirjan nimi Suuri valhe vammaisuudesta on lainaus australialaiskoomikko Stella Youngilta. Suuri valhe on se, että vammaisuus olisi kamala asia ja vammaiset ihmiset olisivat erityislaatuisia.
Todellisuudessa vammaisuus on tavallista, Tawast ja Leinonen kirjoittavat.
Kirjassa puhutaan siitä, mitä kaikkea vammaisuus voi olla. Arkikielessä puhutaan liikuntavammaisista, kehitysvammaisista ja aistivammaisista. Eri laskentatavoilla Suomessa on vammaisia 300 000:sta runsaaseen miljoonaan.
Tawast ja Leinonen nostavat esiin myös toisen vammaisuuteen liittyvän valheen.
– Suomessa on taipumus ajatella, että Suomi on ihmisoikeuksien mallimaa. Se ei pidä paikkansa, Leinonen sanoo STT:lle.
Tawastin mukaan Suomessa ei oikein osata reagoida julkisuudessa olleisiin tapauksiin, joissa kehitysvammaisiin tai autistisiin lapsiin on kohdistettu hoitolaitoksissa väkivaltaa. Vammaisiin kohdistuva väkivalta on helppo ohittaa.
– Emme jotenkin koe, että tämä kohdistuu meihin, vaan että se on joku toinen, Tawast sanoo.
Ei haukkumasana
Vammainen ei ole haukkumasana. Sanaa ei kuitenkaan välttämättä haluta tai uskalleta käyttää, mikä johtuu esimerkiksi siitä, että vammaista käytetään haukkumasanana tai kuvaamaan jotakin huonoa. Leinonen kuitenkin näkee, että sanaa käytetään enenevässä määrin neutraalisti, kuvaamaan vammaisia ihmisryhmänä.
– Olen itse ollut tosi ilahtunut tänä syksynä, että myös neurokirjon ihmiset pohtivat sitä, että ovatko he vammaisia. Esimerkiksi autismiyhteisö on käynyt paljon keskustelua siitä, että kuuluuko autismi vammaisuuden piiriin ja kokevatko he olevansa vammaisia, Leinonen sanoo.
Toisaalta jokainen määrittelee, miten haluaa itseään kutsuttavan.
– Emme me voi täältä julistaa kaikille, että sanokaa lapsianne vammaisiksi tai että sinä olet vammainen, käytä sitä ylpeästi, Tawast sanoo.