Nuorten sioittajien määrä on noussut selvästi neljän vuoden takaisesta.
Lähes joka toinen 18–24-vuotias suomalainen sijoittaa, ilmenee Danske Bankin kyselytutkimuksesta.
Osuus on noussut selvästi vuodesta 2020, jolloin vastaavassa kyselyssä alle 30 prosenttia suomalaisnuorista kertoi sijoittavansa.
Kyselyn perusteella nuoret myös sijoittavat ahkerammin kuin koko väestö.
Kaikista kyselyyn vastanneista suomalaisista hieman alle 40 prosenttia kertoi sijoittavansa. Vuonna 2020 osuus oli 36 prosenttia.
Lisäksi nuoret suhtautuivat kyselyssä vanhempia vastaajia myönteisemmin mahdollisuuksiinsa vaurastua.
Kun nuorista lähes 60 prosenttia koki ainakin jossain määrin mahdolliseksi vaurastua elämänsä aikana, 35–54-vuotiaista niin koki vain vajaat 30 prosenttia.
Dansken Taloudellinen mielenrauha -kyselytutkimukseen vastasi noin 3 000 täysi-ikäistä suomalaista huhtikuussa.
Vastaajista hieman alle 200 oli 18–24-vuotiaita.