Näin nuorten rahankäyttö eroaa edellisistä sukupolvista: "Tulevaisuuteen varaudutaan varhaisemmin"

9:41img
Sijoitusinto kasvaa - mihin rahat kannattaa laittaa?
Julkaistu 20.09.2021 09:00

MTV UUTISET – STT

OP:n asiakkaista alle 30-vuotiaiden talletukset ovat viime vuosina kasvaneet yli kaksi kertaa nopeammin kuin muilla ikäryhmillä, kertoo OP tiedotteessa.

Lisäksi ikäryhmässä arvo-osuustilien määrä on moninkertaistunut. Taustalla vaikuttaa säästämisen ja sijoittamisen lisääntynyt suosio.

18–29-vuotiaiden talletukset ovat kasvaneet vuodesta 2017 noin 79 prosenttia, kun muilla ikäryhmillä kasvua on ollut samana aikana keskimäärin 34 prosenttia.

Tiedot käyvät ilmi OP:n asiakasdatasta, jossa on mukana noin 2,6 miljoonan ihmisen talletukset.

OP:n varallisuudenhoitoasiakkaiden johtaja Kai Kalajainen sanoo, että nuorten talletusten kokonaismäärä on kuitenkin edelleen huomattavasti alhaisempi kuin vanhemmilla ikäryhmillä.

– Työelämään tuleva sukupolvi näyttää kuitenkin varautuvan tulevaisuuteen huomattavasti aiempia sukupolvia varhaisemmin, hän sanoo.

Lue myös: Neljäsosa palkasta menee eläkkeisiin, eikä sekään pian riitä – näin eläkemaksujen korottamiselta voitaisiin välttyä

Lue myös: Naisten sijoitusinto kasvaa, mutta mihin rahat kannattaa laittaa? – "Asuntosijoittaminen on Suomen tasa-arvoisin sijoitusmuoto"

Tuoreimmat aiheesta

Raha