Suomalaispalomiehet jatkavat tänään Ruotsissa riehuvien maastopalojen sammutustyötä Keski-Ruotsin Ljusdalin kunnassa. Ryhmä tutustui tehtäväänsä lauantaina ja aloitti sammutustyön eilen.
Lue myös!
Katso video maastopalon sammutustöistä!
– Tällä hetkellä odotetaan uutta tehtävää kenttäjohdon pisteessä, kertoo joukkueen johtaja ja Oulu-Koillismaan pelastuslaitoksen apulaispalopäällikkö Ari Virtanen aamupäivällä Suomen aikaa.
Poliisi on eristänyt laajan paloalueen kansalaisilta. Työskentelyssä säät ovat olleet palomiesten puolella, sillä pilviverho ja sateet ovat hieman helpottaneet pelastajien työtä.
– Se pienentää sammuttajan lämpökuormaa. Kyllähän näin suuri palo on hidasta sammuttaa, hän kuvailee työn rasittavuutta.
Rankkaa työtä ja vastapainoksi lepoa
26-henkisen suomalaisjoukkueen ohjelmassa on sammutustyötä ja sen vastapainoksi vapaa-aika kuluu lähinnä itseään huoltaen.
Alueella on Virtasen mukaan myös ainakin ranskalaisia ja tanskalaisia palomiehiä, mutta toistaiseksi he eivät ole ehtineet vaihtaa kuulumisia.
– Leirillä peseydytään, syödään ja ruvetaan nukkumaan, niin ei ehdi kovin paljon seurustella.
Paloalueen suuruus yllätti
Maastossa joukkue vastaa aina tietyn alueen sammuttamisesta.
– Vedetään letkua, ja siihen pitää järjestää vesi, ja aletaan sammuttaa maastoa, hän kuvailee.
– Täytyy sanoa, että meidän vastuualueella ainakin se on rauhallista maastopaloa, mutta etenee kuitenkin.
Keski-Ruotsin paloalue on paljon suurempi kuin Suomessa Pyhärannassa tai Kauhavalla olleet maastopalot.
Ruotsin hirmupalon laajuus yllätti myös kokeneen suomalaispalomiehen.
– Ei sitä suuruutta osaa kuvitella ennen kuin sen alueen itse näkee, Virtanen toteaa.
2:34