Juha Jääskä saalisti uransa ensimmäisen tehopisteen NHL:ssä Torontoa vastaan. Pelin jälkeen entinen Liiga-jyrä ei ollut uskoa tapahtunutta todeksi.
Vasta 26 vuoden ikäisenä NHL:ään noussut Jääskä tarjoili ratkaisevan passin Jackson Blaken 4–3-maaliin, joka jäi ottelun voitto-osumaksi. Viime kaudella HIFK:ssa tahkonnut suomalaishyökkääjä oli ottelun jälkeen onnensa kukkuloilla.
– Kun näin nimeni tulostaululla, nousi samanlaisia tunteita kuin ensimmäisessä ottelussani. Herranpieksut, onko tämä todellista? Tuntui vähän kuin olisi lapsi, eikä asiaa ole uskoa, Jääskä kommentoi pelin jälkeen.
Katso Jääskän tarjoilu Carolinan voittomaalin ja muut Carolina–Toronto-ottelun kohokohdat jutun ylälaidan videolta.
Jääskä on nyt pelannut neljä ottelua Carolinan NHL-joukkueessa. Joukkueen päävalmentaja Rod Brind'Amour kehui suomalaisen otteita.
– Nelosketju on ollut todella hyvä. Joka peli, jonka he ovat pelanneet yhdessä – Jääskä on pelannut kolme tai neljä – on ollut vahva, Brind'Amour sanoi Hockey Newsin mukaan.
Jääskä pelasi ensimmäisen NHL-ottelunsa viikko sitten. Sen jälkeen on pitänyt kiirettä, sillä hän kävi pelaamassa lauantaina AHL-ottelun, ennen kuin NHL-pelit jatkuivat. Chicago Wolvesissa suomalainen sai mustan silmän.
– Viimeinen viikko on ollut raskas. Ensimmäinen NHL-ottelu, sitten takaisin viidakkoon (AHL:ään). Siellä toisessa erässä sain todella pahan korkean mailan (kasvoihin). Sitten takaisin tänne. On ollut todella hauskaa. Olen vain niin innoissani pelaamisesta NHL:ssä, ettei haittaa vaikka sattuisi, Jääskä vastaili toimittajille hymy korvissa.
Carolina kaatoi Toronton lukemin 6–3. Pelin sankariksi nousi Jordan Staal, joka täräytti hattutempun Maple Leafsin verkkoon. Jordan Martinook kunnostautui kolmella syöttöpisteellä.
Alta voit katsoa pätkän Jääskän pelinjälkeisistä tunnelmista.
Jos upotus ei näy laitteellasi, voit katsoa sen tästä linkistä.